Anarkistien Barcelona

Orwellin kuvailema tilanne oli saanut alkunsa 19. heinäkuuta 1936, kun katalonialaiset olivat estäneet Francon armeijaa valtaamasta Barcelonaa.

Kapina oli kuitenkin vain pitkään kyteneen tyytymättömyyden huipentuma.

Ajanjakso vuodesta 1883 vuoteen 1939, jolloin Francon joukot lopulta valtasivat Barcelonan eli La Rosa del Focin (”palava ruusu”), oli ollut kiivaan luokkataistelun aikaa.

Vasemmistolaiset ammattiliitot ja puolueet olivat pyrkineet tekemään lopun Barcelonan vauraan yläluokan mielivallasta.

Anarkistit pitivät myös kirkkoa ja Madridiin keskittynyttä valtionhallintoa vihollisinaan, ja anarkistinen ideologia, joka vastusti vallan keskittämistä, sai runsaasti kannattajia Kataloniassa.

Vasemmiston sisällä oli kuitenkin myös kilpailua ja ristiriitoja, jotka kärjistyivät keväällä 1937.

Yksi keskeisimmistä kiistakysymyksistä oli se, pitäisikö Kataloniasta tehdä Neuvostoliiton mallin mukainen kommunistivaltio vai ei.

Vasemmiston sisäiset ristiriidat jakoivat Katalonian paikallishallinnon leireihin, mikä johti lopulta katutaisteluihin eri ryhmien välillä.

Toukokuussa 1937 anarkistit hävisivät valtataistelun kommunisteille. Barcelonan ristiriitaisen menneisyyden jäljet näkyvät kuitenkin yhä kaupungin katukuvassa.

8 kapinoihin liittyvää nähtävyyttä Barcelonassa:

Montjuïcin linnaketta on useimmiten käytetty Barcelonan omien kapinallisten taltuttamiseen.

Yksi siellä teloitetuista oli anarkisti Paulì Pallàs, joka teki Barcelonan historian ensimmäisen poliittisen pommi-iskun vuonna 1893.

Räjähdyksessä kuoli yksi kansalliskaartin jäsen, mutta varsinainen kohde, eli Katalonian silloinen sotilaskuvernööri, jäi henkiin.

”Kosto on oleva hirmuinen!” Pallàs huusi juuri ennen kuin hänet teloitettiin Montjuïcin linnakkeessa.

Hän oli oikeassa. Linnakkeen historia tosin osoittaa, että myös sortajat panivat parastaan kukistaessaan kapinoita.

Heti linnakkeen sisäänkäynnin vieressä on muistolaatta, joka on omistettu Katalonian presidentille Lluís Companysille.

Companys ajoi Katalonian itsenäisyyttä ja sovitteli vasemmistoryhmittymien kiistoja, kunnes joutui pakenemaan Ranskaan vuonna 1939.

Gestapo pidätti hänet ja palautti Espanjaan, missä Francon joukot teloittivat hänet 15. lokakuuta 1940.

Vuonna 1919 anarkistit järjestivät yhden Espanjan historian merkittävimmistä lakoista, joka alkoi, kun kahdeksan La Canadenca -voimalaitoksen työntekijää irtisanottiin.

Anarkistisen ammattiliiton CNT:n aloittama lakko lamaannutti Espanjan sähköntuotannon ja vesihuollon laajalti. Lakon seurauksena maan hallitus painosti työnantajan myöntymään lakkoilijoiden vaatimuksiin.

Irtisanotut työntekijät saivat palata töihin, ja Espanjaan säädettiin ensimmäisenä maailmassa kahdeksan tunnin työpäivä.

Toinen anarkistinen ammattiliitto, FAI, piti jonkin matkan päässä Avinguda Parallel -kadun varrella sijainnutta La Tranqulidad -baaria epävirallisena päämajanaan.

FAI:n johtajiin kuulunut Buenaventura Durruti perusti sisällissodan aikana oman ”armeijansa”, niin sanotun Durrutin kolonnan. Kun tasavaltalaishallitus ei antanut noin 8  000 miehen kolonnalle aseita, Durrutin joukot varastivat niitä.

Durruti kuoli 20. marraskuuta 1936 ilmeisesti harhalaukaukseen. Hänen hautajaisiinsa osallistui neljäsosa Barcelonan asukkaista.

Andreu Nin perusti POUMin eli ”marxilaisen ykseyden työväenpuolueen” syyskuussa 1935.

Espanjan sisällissodan alkuvaiheessa Nin oli mukana Katalonian hallituksessa, mutta myöhemmin, kun hallitus joutui yhä tiukemmin Neuvostoliiton talutusnuoraan, ei-puolueuskolliset kommunistit menettivät vaikutusvaltansa.

Nin erosi hallituksesta joulukuussa 1936, ja Stalinin agentit murhasivat hänet kesäkuussa 1937.

POUM oli kielletty vähän ennen hänen kuolemaansa. Andreu Ninin vaikutus tuntuu vahvimmin La Rambla -kadun varrella sijaitsevassa POUMin entisessä päämajassa.

Siellä toimii kirjasto, jonka kokoelmaan kuuluu hyvin laaja valikoima kirjoja työväenliikkeestä ja sisällissodasta.

Barcelonan keskustaa uudistettiin 1900-luvun lopulla, kun kaupungin hallinto halusi kohentaa keskustan slummeja.

Uudistusten yhteydessä suositun ravintolan Los Caracolesin lähistöllä oleva pieni aukio nimettiin vuonna 1997 uudelleen brittikirjailija George Orwellin mukaan. Orwell osallistui Espanjan sisällissotaan ja kirjoitti kokemuksistaan kirjassaan Katalonia, Katalonia.

Vuonna 2001 huumekaupan keskuksena tunnetulla Plaça de George Orwellilla alkoi uusi kokeilu: sinne asennettiin ensimmäisenä Espanjassa valvontakameroita, joista oli suora kuvayhteys poliisiasemalle.

Rikollisuus väheni, mutta monien barcelonalaisten mielestä oli melkoista ironiaa, että tehovalvontakokeilu aloitettiin juuri tiukasta valtionkontrollista kertovan romaanin 1984:n kirjoittajan mukaan nimetyllä aukiolla.

Vaatimaton Sant Felip Nerin kirkko sijaitsee syrjäisellä paikalla Barcelonan vanhassakaupungissa.

Kirkon edustalla olevaa pientä aukiota reunustavien talojen seinissä erottuu luodinreikiä muistuttavia koloja, ja Francon aikana niiden väitettiin syntyneen katalonialaisten kapinallisten teloitettua aukiolla yli 7 000 pappia ja muuta katolisen kirkon edustajaa.

Tosiasiassa reiät syntyivät, kun Francon puolella taistelleet italialaiset pudottivat aukiolle kaksi pommia sisällissodan aikana.

Pommituksissa kuoli kaikkiaan 42 ihmistä, joista useimmat olivat läheisen koulun oppilaita.

Anarkisti Santiago Salvador heitti kaksi pommia Liceu-teatterin katsomoon kesken Wilhelm Tell -oopperan ensi-illan 7. marraskuuta 1893.

Vain toinen pommeista räjähti, mutta iskussa kuoli silti 20 ihmistä ja useita loukkaantui. Salvador vangittiin, ja hänet teloitettiin kuristamalla Barcelonan keskustassa sijaitsevalla aukiolla.

Ennen teloitustaan hän lauloi kapinalauluja julisti, ettei katunut tekoaan.

Ooppera oli Barcelonan yläluokan kohtaamispaikka, ja anarkistit pitivät oopperan yhteydessä toimivan hienon Cercle del Liceu -yksityisklubin varakkaita liikemiesjäseniä yhtä syyllisinä työläisten ahdinkoon kuin Madridin keskushallintoa ja katolista kirkkoa konsanaan.

Francon joukkojen ensimmäinen yritys vallata Barcelona epäonnistui, kun tuhansia ihmistä kokoontui Plaça de Catalunyan aukiolle Barcelonan keskustaan pysäyttääkseen Francon joukkojen etenemisen 17. heinäkuuta 1936.

Vastarintaa johti anarkistinen ammattiliitto CNT, ja kapinalliset olivat hankkineet aseita muun muassa varastamalla niitä satamassa sijaitsevasta asevarastosta.

Kiivainta vastarintaa tehtiin juuri Plaça de Catalunyalla, jossa vasemmistoryhmät myöhemmin taistelivat myös keskenään.

Toukokuussa 1937 poliisivoimien tukemat sosialistisen PSUC-puolueen kannattajat hyökkäsivät päämajastaan Hotel Colónista aukion toisella reunalla sijainneeseen kommunistisen CNT-ammattiliiton päämajaan. Taistelut levisivät pian La Ramblalle.

Vasemmiston sisäiset ristiriidat johtivat siihen, että Francon joukot valtasivat lopulta Barcelonan vuonna 1939. Fasistit juhlivat kaupungin valloitusta juuri Plaça de Catalunyalla.

Barcelonan pohjoisosassa sijaitsevan Plaça de la Vila de Gràcia -aukion kellotorni on usein kutsunut soitollaan katalonialaisia taisteluun vapauden puolesta.

Aukion merkittävin kapina nähtiin vuonna 1870, kun joukko naisia hyökkäsi aukiolla sijainneeseen värväystoimistoon protestina Espanjan ja Yhdysvaltojen Kuubassa käymälle sodalle.

Espanjan keskushallinto oli kutsunut 25  000 miestä Espanjan ja Yhdysvaltojen väliseen sotaan, eivätkä katalaaniäidit ymmärtäneet, miksi heidän poikiensa piti sotia Espanjan vauraan yläluokan puolesta.

Kapina levisi myös muualle, mutta Gràcian työläiskylässä, joka ei vielä tuolloin ollut kasvanut kiinni Barcelonaan, se jatkui pitempään.

Valtio joutui lähettämään Gràciaan runsaasti joukkoja ja tykkejä, ennen kuin kylä antautui. Taistelut kestivät kuusi päivää, ja kellotornin kellot kutsuivat gràcialaisia taisteluun.

Kelloja soitettiin kiskomalla niiden köysistä aukion reunalla olevan talon parvekkeelta.

Vanha kellotorni kohoaa yhä viihtyisän Plaça de la Vila de Gràcian laidalla, ja aukiolla järjestetään edelleen tuon tuostakin mielenosoituksia poliittisia päättäjiä vastaan.