NYT. Al-Aqsa-moskeijassa oli 1100-luvulla temppeliritarien päämaja.
1. Jerusalem
Temppeliritarien ritarikunta perustettiin puolustamaan Pyhää maata, ja järjestön ensimmäinen päämaja sijaitsi Jerusalemin Temppelivuorella.
Ristiretkeläisten armeija onnistui vuonna 1099 valloittamaan pyhän Jerusalemin kaupungin.
Voitto sinetöityi, kun Jerusalemin kuninkaaksi kruunattiin Balduin I.
Vaikka Jerusalem olikin nyt turvattu, ryövärit piinasivat yhä Pyhää maata.
Niinpä yhdeksän ranskalaista aatelismiestä perusti Hugo Paynsilaisen johdolla vuonna 1119 soturimunkkiveljeskunnan suojelemaan pyhiinvaeltajia.
1120-luvulla soturimunkit perustivat päämajansa Jerusalemin Temppelivuorella sijaitsevaan al-Aqsa-moskeijaan.
Ritarijärjestö sai päämajansa mukaan nimen ”Salomon temppelin köyhät ritarit", sillä ritarit uskoivat, että al-Aqsa oli rakennettu paikkaan, jossa kuningas Salomon temppeli oli muinoin sijainnut.
Raamatun mukaan kivitauluja, joihin oli hakattu Mooseksen kymmenen käskyä, säilytettiin kuningas Salomon temppelissä sijainneessa Liiton arkussa.
Alkuun ritarikuntaan kuului vain sen yhdeksän perustajajäsentä, mikä on synnyttänyt arveluja siitä, että ritarikunnan perustamisen varsinainen syy oli etsiä Temppelivuorelta Liiton arkkia.
Temppelivuoresta löydettiinkin 1800-luvulla tunneleita, joiden käyttötarkoitusta ei tarkkaan tiedetä.
Vuodesta 1129 alkaen ritarikunta alkoi vähitellen kasvaa. Se koulutti satoja ritareita sotilaiksi, rakennutti Temppelivuorelle luostareita ja kirkkoja ja muunnatti al-Aqsa-moskeijan hallintorakennukseksi.
Temppeliritarit taistelivat yleensä peitsillä mutta myös miekoilla, veitsillä sekä metallivahvisteisilla nuijilla.
2. Temppeliritarit saavuttivat suurvoiton
Kristittyjen ja muslimien sotajoukot olivat ottaneet yhteen jo useita kertoja, kun muslimien yhdistynyt armeija vuonna 1177 lähti marssimaan kohti Jerusalemia.
Kristittyjen vallan loppu näytti jo olevan lähellä. Matkalla muslimit kuitenkin ryhtyivät ryöstelemään lähikyliä, mikä osoittautui heille kohtalokkaaksi.
Spitaalisen kuningas Balduin IV:n armeijaan liittyneet 80 temppeliritaria käyttivät muslimien epäjärjestystä hyväkseen Montgisardin tasangolla: kokeneet soturimunkit hyökkäsivät tapansa mukaan ennen muuta sotajoukkoa ja yllättivät vihollisen täysin.
Muslimit eivät ehtineet koota rivejään vastarintaan.
Kun temppeliritarit lopulta viimeisinä vetäytyivät taistelukentältä, yhdeksän kymmenestä muslimista oli saanut surmansa.
3. Saladin mestautti pahimmat vihollisensa
Sulttaani Saladin johdatti muslimit Pyhän maan vallaneita kristittyjä vastaan. Hän oli ristiretkeläisten ja temppeliritarien pahin vihollinen.
Kun kristityt sotilaat aamulla heräsivät 4. heinäkuuta 1187, ilman täytti vihollisen sytyttämien nuotioiden savu.
Savun suojasta muslimien jousimiehet ampuivat kristittyjen niskaan nuoliryöpyn toisensa jälkeen. Kristittyjen armeija joutui sekasortoon kaikkien yrittäessä turhaan paeta saarretusta leiristä.
Muslimien hyökkäystä johti maineikas sulttaani Saladin, joka oli nostattanut muslimit taisteluun kristittyjä vastan.
Seuraavaksi hänen jousimehensä alkoivat ampua kristittyjen ratsuja yksi kerrallaan, niin että ritarit joutuivat taistelemaan jalan.
Kaikkiaan noin 20 000 kristitystä sotilaasta vain 3 000 onnistui pakenemaan, ennen kuin muslimit tunkeutuivat kristittyjen leiriin ja vangitsivat Jerusalemin kuninkaan Guy de Lusignanin.
Kaksi päivää voittonsa jälkeen Saladin mestautti kaikki vangiksi otetut temppeliritarit, joiden lujaa uskoa ja sotataitoa hän piti pahimpana uhkanaan.
Saladin surmautti Hattinissa 230 temppeliritaria, ja hieman aikaisemmin Cressonin taistelussa oli kuollut 60 ritaria.
Historioitsijat uskovat ritarikunnan menettäneen näissä kahdessa taistelussa noin puolet Pyhässä maassa olevista jäsenistään.
Vihollinen ei koskaan pystynyt valloittamaan temppeliritarien linnoitusta Atlitissa.
4. Temppeliritarien pyhäinjäännösten kätköpaikka
Temppeliritareita arvosteltiin jo 1200-luvulla siitä, että he olivat lyhyessä ajassa haalineet itselleen valtavia rikkauksia.
Euroopan hallitsijat, jotka eivät itse voineet matkustaa Pyhään maahan, lahjoittivat ritarikunnalle valtavia rahasummia, joilla ritarit ostivat pyhäinjäännöksiä, kuten orjantappurakruunun osia sekä Jeesuksen ristin kappaleita ja hänen veripisaroitaan.
Temppeliritarit tallettivat aarteensa Atlitin linnakkeeseen, jossa monet pyhiinvaeltajat vierailivat matkallaan Jerusalemiin.
Ritarien Chastel Peleriniksi nimittämä linnake oli yksi heidän vahvimmista tukikohdistaan.
Pyhiinvaeltajat rakensivat sen ritareille kiitokseksi näiden tarjoamasta suojelusta.
Vihollinen ei koskaan pystynyt valloittamaan temppeliritarien linnoitusta Atlitissa.
5. Ritarit suojelivat pyhiinvaeltajia
Temppeliritarien voidaan sanoa pitäneen yhtä historian ensimmäisistä matkatoimistoista: he suojelivat maksua vastaan Jerusalemiin matkaavia pyhiinvaeltajia.
Ritarit rakensivat Pyhään maahan lukuisia linnoituksia Syyrian vuorilta Jerusalemiin.
Safitan kaupungin keskustaa hallitsee yhä temppeliritarien Chastel Blancin linnakkeen 38 metrin korkuinen torni.
Linnakkeesta ritarit hallitsivat lähialueita sekä sisämaahan johtavia kauppareittejä.
6. Pyhän maan viimeinen linnake
Kerrotaan, että temppeliritarit onnistuivat viime hetkellä lähettämään Akkosta matkaan pienen laivan, ennen kuin kaupunki joutui antautumaan muslimeille toukokuussa 1291.
Laivan väitetään kuljettaneen turvaan paitsi ritareita, myös ritarikunnan pyhäinjäännöksiä.
Muslimit hyökkäsivät Akkoon armoa tuntematta. Kaupunki oli Pyhän maan kristittyjen viimeisiä tukikohtia, ja monilla eri ritarikunnilla oli siellä päämaja.
Veljeskuntien välinen keskinäinen kilpailu oli kuitenkin niin kiivasta, ettei kukaan ottanut temppeliritarien suurmestarin varoituksia tulevasta hyökkäyksestä vakavasti.
Akkoon jääneet temppeliritarit taistelivat urheasti loppuun asti, mutta heidät surmattiin.
Vihollinen saartoi Arwadin saaren syyskuussa 1302.
7. Viimeinen tukikohta Lähi-idässä
Syyskuussa 1302 piskuisen Arwadin saaren piiritti 16 egyptiläistä laivaa, jotka katkaisivat saaren kaikki huoltoyhteydet.
Menetettyään aiemmissa taisteluissa mantereella sijainneet linnakkeensa temppeliritarit olivat sijoittaneet Arwadiin 120 ritaria ja 500 jousimiestä, mutta saari oli liian eristyksissä ja apu tuli liian myöhään.
Temppeliritarit saivat neuvoteltua itselleen ja joukoilleen turvatun poistumisen saarelta, mutta lupauksista huolimatta jousimiehet surmattiin ja useimmat temppeliritarit vangittiin, kun he olivat poistumassa linnoituksesta.
Nyttemmin linnakkeen ympärille on kasvanut vilkas kaupunki.
8. Temppeliritarit halusivat oman valtion
Temppeliritarit eivät ajaneet partaansa kunnioituksesta Jumalaa kohtaan.
Menetettyään viimeisetkin tukikohtansa Pyhällä maalla temppeliritarit perustivat uuden päämajan Kyprokselle, jonne he olivat jo aikaisemmin yrittäneet perustaa oman valtionsa.
Temppeliritarit ostivat Kyproksen saaren vuonna 1192 englannin kuninkaalta Rikhard I Leijonamieleltä. He aikoivat perustaa oman valtion saarelle, joka sijaitsi sopivasti Pyhään maahan johtavien purjehdusreittien varrella.
Ritarien ahneus kuitenkin esti suunnitelman toteutumisen: he verottivat Kyproksen asukkaita niin raskaasti ja kohtelivat näitä muutenkin niin kaltoin, että saaren asukkaat nousivat kapinaan.
Kapinalliset saartoivat temppeliritarit Nikosiaan, ja ritarit onnistuivat vain vaivoin urtautumaan ulos saarroksista ja taltuttamaan kapinan.
Kapinan jälkeen veljeskunta ei kuitenkaan halunnut asettaa saarta vartioimaan enempään kuin 20 ritaria, ja ajatus omasta valtiosta haudattiin.
Temppeliritarit luovuttivat saaren takaisin Rikhard I:lle, joka myi sen edelleen antamatta ritareille ropoakaan.
Kyproksen uusi hallitsija antoi temppeliritarien pitää osan saarella sijaitsevista linnoituksistaan, kuten nykypäiviin säilyneen Kolossin linnan.
Sata vuotta myöhemmin temppeliritarit siirsivät päämajansa Kyprokselle jouduttuaan lopullisesti pakenemaan Pyhältä maalta Akkon menetyksen jälkeen.
Päämaja oli Kyroksella siihen saakka, kun veljeskunta määrättiin lopetettavaksi vuonna 1312.
9. Temppeliritarit suojelivat nuorta kuningasta
Temppeliritarit taistelivat muslimeja vastaan myös muualla kuin pyhässä maassa.
He auttoivat kristittyjä hallitsijoita valloittamaan Pyreneiden niemimaan takaisin maureilta, ja saivat vaivoistaan ruhtinaallisen korvauksen.
Vuonna 1143 ritarikunta peri Aragonian kuninkaalta Alfonso I:ltä Pohjois-Espanjassa sijaitsevan Monzónin linnoituksen.
Vuonna 1213 ritarikunnan johtaja nimitettiin alaikäisen kuninkaan Jaime I:n holhoojaksi.
Nuori hallitsija varttui linnassa, kunnes hän pystyi tekemään lopun valtakuntaa raastavasta valtataistelusta.
Temppeliritarit kuuluivat kuninkaan lähipiiriin koko hänen hallintokautensa ajan.
Temppeliritarit suojelivat nuorta Jaime I:tä Monzónissa.
10. Temppeliritarit jatkoivat uudella nimellä Portugalissa
Kun paavi Klemens V vuonna 1312 määräsi temppeliritarikunnan lakkautettavaksi, Portugalin kuningas Dinis pyysi Portugalin temppeliritareita liittymään perustamaansa Kristuksen ritarikuntaan.
Vähitellen uusi ritarikunta vaurastui niin, että 1400-luvulla se saattoi avokätisesti tukea kuningas Henrik Merenkävijän löytöretkiä.
Kristuksen ritarikunta otti päämajakseen temppeliherrojen entisen Portugalin päämajan Tomarissa, jonka jykevä linna ja luostarikompleksi oli alun perin rakennettu maurien valtakunnan rajalle kristittyjen turvaksi.
11. Ritarit arvostivat hevosiaan
Vaikka ritarit olisivat kuinka kärsineet nälkää, he eivät koskaan teurastaneet hevosiaan ruuaksi.
Koulutetut sotahevoset olivat ritareille elinehto Pyhällä maalla, ja ritarikunta pyrkikin kaikin keinoin varmistamaan kalliiden ja Lähi-idässä harvinaisten hevosten saannin.
1100-luvulta alkaen temppeliritarit kasvattivatkin hevosia La Couvertoiraden linnakkeessaan, joka sijaitsi keskeisten Välimerelle johtavien reittien varrella.
Hevoset vietiin maitse satamakaupunkeihin, joista ne kuljetettiin laivoilla Pyhään maahan.
12. Temppeliritarit perustivat Lontooseen menestyksekkään rahalaitoksen
Temple Church oli osa temppeliritarien Lontoon päämajaa. Sodassa vaurioitunut kirkko on rakennettu uudelleen.
12. Temppeliritarit perustivat Lontooseen menestyksekkään rahalaitoksen
Temppeliritarien Lontoon päämajaa pidettiin 1200-luvulla niin turvallisena, että siellä säilytettiin jopa Englannin kruununjalokiviä.
Ajan mittaan temppeliritarit hallinnoivat myös Ranskan valtionkassaa ja vartioivat paikallisissa tukikohdissaan arvoesineitä ja arvokkaita asiakirjoja maksua vastaan.
Upporikas ritarikunta lainasi valtavia rahasummia niin kuninkaille kuin paaveillekin.
Asiakas saattoi tallettaa rahaa ritarikunnan haltuun ja saada siitä vastineeksi salakirjoituksella kirjoitetun asiakirjan.
Esittämällä asiakirjan temppeliritarien tukikohdassa missä tahansa Euroopassa tai Lähi-idässä asiakas saattoi nostaa tallettamansa summan paikallisessa valuutassa.
Nykyaikaisia matkasekkejä muistuttava järjestelmä lisäsi pyhiinvaeltajien matkanteon turvallisuutta, mikä oli ollut temppeliritarikunnan alkuperäinen tarkoituskin.
Ritarikunnan päämaja Lontoossa, Temple Church, on rakennettu vanhan roomalaisen temppelin raunioille.
Kirkko vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa, mutta se rakennettiin uudelleen. Kirkossa on yhä nähtävillä monia merkittävien temppeliritarien patsaita.
13. Temppeliritarien pohjoisin tukikohta oli Skotlannissa
Vuonna 1127 temppeliritarien ensimmäinen suurmestari Hugo Paynsilainen matkusti ympäri Eurooppaa hankkimassa ritarikunnalleen tukea ennen Troyesin kirkolliskokousta, jossa paavin oli määrä hyväksyä ritarikunnan perustaminen.
Hän kävi myös Skotlannissa, jonka kuningas David I lahjoitti ritarikunnalle maata Balantradochin kylän liepeiltä.
Temppeliritarit perustivat Balantradochiin tukikohdan, jonka paikalla on vielä nykyäänkin Temple-niminen kylä.
Temppeliritarien toiminnasta Skotlannissa ja Templessä kertovat heidän harmaakivisen kirkkonsa rauniot sekä niitä ympäröivä ikivanha hautausmaa.
Temppeliritarien pohjoisin kirkko antoi nimensä Templen kylälle.
14. Temppeliritarien viimeinen suurmestari joutui roviolle
Suurmestari Jacques de Molay päätti päivänsä roviolla. Hänen kuolinpaikkansa on nykyään osa Île de la Citén saarta Pariisissa.
Maaliskuun 18. päivän iltana 1314 Île aux Juifsin saarelta kohosi kaksi synkkää savupatsasta.
Ne saivat alkunsa temppeliritarien viimeisen suurmestarin Jacques de Molayn ja järjestön kakkosmiehen Geoffroy de Charnayn polttorovioista.
Temppeliritarien taru päättyi De Molayn ja de Charnayn kuolemaan.
Suurmestari Jacques de Molay kielsi ritarikuntaansa vastaan esitetyt syytteet.
Temppeliritarit olivat riitaantuneet Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin ja paavi Klemens V:n kanssa, ja lokakuussa 1307 kaikki Ranskan temppeliritarit, de Molay heidän joukossaan, oli pidätetty.
Pidätystä seuranneiden kuulustelujen aikana de Molay tunnusti syyllistyneensä harhaoppisuuteen, sodomiaan ja kirkon halventamiseen.
Kirkollinen tuomioistuin tuomitsi hänet elinikäiseen vankeuteen. Tuomion kuultuaan de Molay perui tunnustuksensa, mikä oli tuohon aikaan kuolemalla rangaistava teko.
Kirkonmiehet luovuttivat de Molayn Filipille, ja kuningas, joka oli ritarikunnalle velkaa suuria summia, määräsi de Molayn poltettavaksi roviolla.
NYT. Muistolaatta Île de la citélla osoittaa suurmestarin rovion sijainnin.
Italialainen tutkija Barbara Frale toi vuonna 2002 julki hiljattain de Molayn kuulusteluihin liittyvän paavillisen asiakirjan, jonka mukaan paavi itse asiassa vapautti de Molayn kaikista syytteistä.
Filip kuitenkin painosti paavia niin, että tämä suostui lakkauttamaan temppeliritarikunnan vuonna 1312 ja salli myöhemmin Filipin polttaa de Molayn roviolla.
