Yli 200 000 turistia vierailee vuosittain vankilassa, jossa voi tutustua muun muassa kellarissa oleviin selleihin. Kosteuden vuoksi sellit saivat lempinimen sukellusvene.

DDR:n salainen tutkintavankila

DDR:n valtionpoliisin Stasin vankila Hohenschönhausenissa Berliinissä oli tarkoin vartioitu salaisuus. Siviililentokoneet eivät saaneet edes lentää alueen yli, jotta vankilan olemassaolo ei olisi paljastunut.

Oli varhainen heinäkuun aamu vuonna 1952. Lakimies Walter Linse­ oli juuri astunut ulos Länsi-Berliinissä sijaitsevan asuntonsa ovesta, kun eräs mies pyysi häneltä tulta. Samassa hänen kimppuunsa kävi joukko miehiä, jotka pakottivat hänet nousemaan autoon. Sitten Linse kuljetettiin ­Itä-Saksan valtionpoliisin Stasin salaiseen vankilaan Itä-Berliiniin. 49-vuotias Linse siepattiin ja vangittiin siksi, että hän oli valmistellut laajaa konferenssia, jonka aiheena olivat, ironista kyllä, DDR:n ihmisoikeusrikkomukset.

Linse vietti Hohenschönhausenin huippusalaisessa vankilassa kuusi kuukautta. Kukaan ei tiennyt vankilan olemassaolosta, ja hän joutui täysin eristyksiin muusta maailmasta. Stasin edustajat kuulustelivat häntä öin ja päivin, ja ainoat ihmiset, joiden kanssa hän oli kuulustelijoidensa lisäksi tekemisissä, olivat hänen kaksi sellitoveriaan. Nämä olivat Stasin ­ilmiantajia, ja kaikki miesten keskustelut tallentuivat nauhalle kätkettyjen mikrofonien välityksellä.

Kaikkea valvottiin Hohenschönhausenissa tarkkaan, ja vankila olikin yksi DDR:n parhaiten varjelluista salaisuuksista ­aina Berliinin muurin murtumiseen saakka vuonna 1989. Ennen toista maailmansotaa rakennuksessa oli ollut kansankeittiö, mutta sodan päätyttyä vuonna 1945 neuvosto­liittolaiset miehittäjät perustivat sinne vankileirin. Vuotta myöhemmin Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD otti rakennuksen haltuunsa ja muunsi sen vankilakäyttöön sopivaksi. NKVD rakennutti vankilan kellariin lämmittämättömiä sellejä, joissa vangit joutuivat virumaan vailla valoa ja raitista ilmaa. Kellarissa oli myös kidutuskammioita, jotka voitiin täyttää vedellä. Kellarisellit saivatkin lisänimen ”sukellusvene”. 1950-luvulla vankilan otti haltuunsa Stasi, ja seuraavien 40 vuoden kuluessa rakennusta laajennettiin useaan otteeseen. Stasi käytti Hohen­schönhausenia poliittisten toisinajattelijoiden tutkintavankilana. Uudet isännät eivät hävinneet neuvostoliittolaisille kekseliäisyydessä pyrkiessään nujertamaan vankinsa niin ruumiillisesti kuin henkisestikin.

Hohenschönhausenin vankilaa ei voinut nähdä ympäröiviltä kaduilta, sillä sitä suojasivat joka puolelta korkeat rakennukset, jotka kuuluivat nekin Stasille. Niissä sijaitsi muun muassa toimisto, joka valmisti Stasin agenteille väärennettyjä henkilöpapereita. Rakennuksia ympäröiville kaduille ei päästetty siviilihenkilöitä, ja sotilaat vartioivat aluetta ympäri vuorokauden. Vankilaa ei liioin ollut merkitty Berliinin karttaan, vaan sen kohdalla näkyi pelkkää valkoista. Itä-Saksan viranomaiset olivat vankilasta jopa niin tarkkoja, että siviililentkoneet ohjattiin muualle, jottei vankilan olemassaolo paljastuisi asiaankuulumattomille tahoille.

Vankilan noin 200 vankia eivät saaneet olla missään tekemisissä toistensa kanssa. Aina kun vangin piti poistua sellistä, hän sai saattajikseen vartijoita. Lisäksi vartijat rajoittivat vankien liikkumista käytävillä punaisilla ja vihreillä ”liikennevaloilla” estääkseen vankeja puhumasta toisilleen.

Pienimmästäkin sääntöjen rikkomuksesta joutui rangaistusselliin. Ne olivat ikkunattomia koppeja ja niin pieniä ja matalia, ettei niissä voinut seistä suorana tai oikaista itseään makuulle. Vankeja huijattiin Aina kun vangin piti jostakin syystä siirtyä Hohnschönhausenissa osastolta toiselle tai käydä vankilarakennuksessa työskentelevän lääkärin tutkittavana, hänet vietiin ikkunattomassa vankienkuljetusautossa pitkälle ajomatkalle ympäri Berliiniä. Näin vangeille uskoteltiin, että heidät oli kuljetettu toiseen vankilaan, vaikka itse asiassa he olivat edelleen Hohenschönhausenissa. Nykyään Hohenschönhausenin vankilassa toimii tutkimuskeskus ja museo. Siellä järjestetään opastettuja kierroksia, joilla oppaina toimivat entiset vangit, joskaan ei Walter Linse. Stasi lähetti hänet Hohenschönhause­nista vankileirille Neuvostoliittoon, missä hänet teloitettiin ampumalla vuonna 1953.