Wikipedia

Billy the Kidin viimeiset hetket

Heinäkuussa 1881 šeriffi Pat Garrett sai vihiä Billy the Kidin olinpaikasta: lännen etsityin mies piileskeli suljetussa Fort Sumnerin linnoituksessa New Mexicossa. Garrett hankkiutui oitis paikalle.

Päivä oli painumassa mailleen 14. heinäkuuta 1881, kun mies kääntyi takaisin kohti suljettua Fort Sumnerin linnoitusta.

Metsästysonni oli ollut myötä, ja hän paloi halusta päästä esittelemään saalistaan ystävälleen Pete Maxwellille. Ystävänsä suojissa lymyilevällä 21 vuotiaalla ei ollut juuri muita huvituksia kuin metsästys.

Mies oli kolme kuukautta aiemmin tappanut kaksi apulaisšeriffiä Lincolnissa New Mexicossa paetessaan kuolemantuomiota, jonka hän oli saanut tapettuaan kolme vuotta aiemmin Lincolnissa šeriffin ja apulaisšeriffin. Hän oli lännen etsityin mies mutta tunsi olonsa varsin rauhalliseksi.

Pete Maxwell, joka omisti heidän piilo­paikkanaan toimineen linnakkeen, oli yksi osavaltion vaikutusvaltaisimmista miehistä ja pitäisi kyllä lähitienoon väen suut supussa. Nuorukainen nylki tottuneesti saaliinsa – muutaman kaniinin ja kaksi kojoottia – ja astui sitten sisään metsästyspuukko kädessään. Hän näki hämärässä huoneessa yllätyksekseen kaksi hahmoa yhden sijaan. ”Kuka tuo on?” hän kysyi pelästyneenä.

Toinen hahmoista oli Pat Garrett, joka tunnisti kysyjän äänen, sillä hän oli jo aiemmin pidättänyt nuorukaisen. Garrett kohotti revolverinsa, ja oviaukkoon ilmestynyttä miestä kohti pamahti kaksi laukausta.

Ensimmäinen osui tätä hieman sydämen yläpuolelle, murskasi kylkiluita ja puhkaisi keuhkon.

Toinen iskeytyi ovenkarmiin. Puhjenneesta keuhkosta kuului pihinää, kun nuori murhamies lyyhistyi maahan ja menehtyi muutamassa minuutissa karkealle lautalattialle. Billy the Kid, oikealta nimeltään Henry McCarty (tunnettiin myös nimellä William H. Bonney), oli kuollut.

Fort Sumner, missä Billy the Kid kuoli, oli perustettu parikymmentä vuotta aiemmin. Savitiilistä rakennetun pienen linnoituksen tarkoituksena oli suojella Pecosjoen laakson uudisasukkaita New
Mexicossa intiaaniheimojen hyökkäyksiltä. Linnoitus rakennettiin ja varusteltiin 40 miehen varuskunnalle.

Sen tarjoaman turvallisuuden piti houkutella siirtolaisia harvaanasutulle seudulle.

Pecosjoen suolainen vesi oli kuitenkin juomakelvotonta ja alueen maaperä niin hedelmätöntä, etteivät edes lupaukset ilmaisesta maasta houkutelleet alueelle uusia asukkaita.

Niinpä hallitus perustikin alueelle intiaanireservaatin; ensimmäisen monista, joissa alkuasukkaat sivistettäisiin. Vuonna 1863 Fort Sumnerista tehtiin Bosque Redondon reservaatin keskus.

8 500 navajointiaania ja 500 apassia ajettiin reservaattiin ja asutettiin sadan neliökilometrin hiekkaerämaa-alueelle, jossa ei kasvanut puita eikä ollut juomavettä.

"Me opetamme heidän lapsensa lukemaan ja kirjoittamaan, ja me opetamme heille rauhaa ja kristinuskon totuuksia. Vanhat intiaanit kuolevat vieden sotaisuuden ja murhanhimon hautaansa", julisti kenraali Carleton, New Mexicon käskynhaltija.

Seuraavina vuosina Fort Sumner kasvoi kaupungiksi, jonne muutti satoja sotilaita, karjankasvattajia ja hallituksen nimittämiä intiaaniyhteyshenkilöitä.

Monet tienasivat sievoisia summia myymällä ruokaa intiaaneille, jotka eivät pystyneet itse hankkimaan ruokaa karussa reservaatissa. Muonavarat eivät kuitenkaan riittäneet kaikille, ja seurauksena oli murhenäytelmä: yli 2 000 intiaania kuoli nälkään ja sairauksiin.

Vuonna 1867 intiaanit saivat lopulta luvan lähteä reservaatista. Linnoitus suljettiin vuotta myöhemmin, minkä jälkeen rakennukset myytiin pilkkahintaan Pete Maxwellin isälle.

Fort Sumner on nykyisin virallisesti tunnustettu historiallinen muistomerkki.