Taistelua roomalaiseen tapaan: Aikuisten miesten sotaleikit

Rooman valtakuntaan keskittyviä historian elävöittämisryhmiä on monia muitakin, esimerkiksi Britanniassa, Saksassa ja Italiassa – ja legioonalaisten elämää jäljitellään jopa niinkin kaukana muinaisen Rooman rajoilta kuin Yhdysvalloissa ja Uudessa-Seelannissa.

Monet elävöittäjistä tapaavat vuosittain Roomassa, kun kaupunki juhlii loistokasta menneisyyttään Natale di Roma -paraatissa, jossa jopa 1 500 enemmän tai vähemmän aidolta näyttävää legioonalaista marssii puolen miljoonan ihmisen edessä. Useimmiten harrastajat esiintyvät kuitenkin pienimuotoisemmin kotimaassaan.

Historian elävöittämistä voi nähdä museoissa, messuilla ja festivaaleilla. Cohors II Cimbrian esityksissä on 15–25 legioonalaista samanlaisissa varusteissa kuin roomalaiset legioonalaiset keisari Vespasianuksen aikana (69–79 jaa.).

Kolme neljästä historian elävöittämisseurasta keskittyy ensimmäiselle vuosisadalle, sillä siitä ajasta on säilynyt paljon tietoa. Univormut, tavat ja leirielämä pystytään rekonstruoimaan tarkasti kirjallisten lähteiden ja arkeologisten löytöjen avulla.

Rooman valtakunta on viikinkiajan ja toisen maailmansodan tapaan suosittu historian elävöittäjien keskuudessa, ja siihen liittyviä varusteita saa siksi melko helposti ostettua netistä. Kerhoissa on kuitenkin usein myös käsityön taitajia, sillä niiden toimintaan kuuluu varusteiden valmistamista viitoista ja standaareista rengaspanssarien renkaisiin.

Kokonaisen legioonalaisen varustesetin hinta on ostettuna noin 2 000 euroa, mutta rahaa säästyy valmistamalla aseet ja vaatteet itse. Muiden harrastajien kanssa keskustelemalla ja historiallisista lähteistä varmistetaan, että kaikki jäsenet pukeutuvat sen Rooman valtakunnan aikakauden mukaan, johon kerho on erikoistunut.

Keisariaikana legioonalaisten kypärissä oli suuret aukot korvia varten. Ne olivat tarpeen, sillä legioonalaisten piti koko ajan kuunnella legioonan cornicenin eli torvensoittajan puhaltamia merkkejä. Taistelun tuoksinassa meteli oli korviahuumaavaa, ja torvensoittaja välitti komentavan centurion (sadanpäämies) ohjeet ja käskyt legioonalaisille.

Monilla historian elävöittämisyhdistyksillä on siksi cornicen, joka myös herättää legioonalaiset aamulla torveaan töräyttämällä. Julius Caesarin muistelmien mukaan päivän ensimmäinen soitto oli käsky nousta ylös, toinen pukeutua ja asettua rivistöön ja kolmas marssia leiristä.

Tapaamisissaan historian elävöittäjät harjoittelevat muun muassa testudoa eli kilpikonnaa, puolustavaa muodostelmaa, jossa suojaudutaan suurten kilpien alle ja taakse. Joskus roomalaiset myös marssivat testudossa, mikä Cohors II Cimbrian puheenjohtajan Henrik Andersenin mukaan vaatii harjoitusta:

”Siinä ollaan niin tiiviisti lähekkäin, että on tärkeää, että kaikki marssivat tahdissa.”

Testudo tunnetaan muun muassa keisari Trajanuksen 38 metriä korkeasta voitonpylväästä Roomassa. Siinä osa keisarin joukoista lähestyy vihollisen linnoitusta kilvet pään päällä suojaamassa keihäiltä ja muita heittoaseilta.

Sotaretkellä joka ilta ennen pimeän tuloa roomalaislegioonat pystyttivät telttaleirin, joka oli aina samanlainen. Leirin takana oli suojana legioonalaisten kaivama oja ja paaluaidalla varustettu maavalli. Historian elävöittävät pyrkivät tekemään myös leireistään mahdollisimman aitoja.

”Joskus nukumme teltoissa roomalaisilla olkipatjoilla. Valmistamme roomalaista ruokaa ja asetamme yövartion”, Henrik Andersen kertoo.

Muinaiseen tapaan yhdessä teltassa nukkuu kahdeksan legioonalaista aseineen ja varusteineen, joten ahdasta on.

Cohors II Cimbria on rakentanut itse scorpionsa eli köysi- ja jousiviritelmän avulla nuolia ampuvan roomalaisen heittokoneen.

”Rakensimme sen puoliksi historiallisten lähteiden kuvausten avulla, puoliksi vain kokeilemalla ja kuuntelemalla muiden yhdistysten kokemuksia”, Andersen kertoo.

Roomalaisilla oli eri kokoisia heittokoneita. Osa oli suhteellisen pieniä ja kulki vaunujen päällä, osa taas suuria, kuten Irakista Hatran muinaiskaupungista löytynyt heittokone, jolla pystyi ampumaan kahden metrin pituisia keihäitä sellaisella voimalla, että ne lävistivät minkä tahansa kilpimuurin.

Moni kuvittelee, että näyttävät taistelut ovat historian elävöittämisen ydin, mutta käsitys on Henrik Andersenin mukaan virheellinen:

”Tosiasiassa esitämme harvoin taisteluja, joissa kalistellaan aseita. Meille historian elävöittämisessä on enemmänkin kyse siitä, että yleisö saa mahdollisuuden nähdä ja koskea autenttisia legioonalaisvarusteita.”

Yleisölle selviää esimerkiksi, miten raskas legioonalaisen varustus todellisuudessa oli. Moni myös haluaa tietää, käyttivätkö roomalaiset sukkia sandaaleiden kanssa.

Henrik Andersen vastaa: ”Kyllä, Hadrianuksen vallilta Englannista on löydetty legioonalaisten kirjeitä, joissa he pyytävät perhettään lähettämään villasukkia. Lämpimämmässä palvelevat legioonalaiset sen sijaan eivät käyttäneet sukkia.”

Historian elävöittämisen alkuaikoina 1970-luvulla oltiin tarkkoja siitä, että kaikki legioonalaiset olivat samanlaisissa varusteissa, mutta nykyään varusteet vaihtelevat.

”Roomalaiset sotilaat saivat palkkaa ja maksoivat itse aseensa ja vaatteensa. Harvoilla oli varaa sellaisiin varusteisiin kuin keisarin henkivartiokaartilla näkee Trajanuksen pylväässä. Muiden piti tyytyä vähempään. Cohors II Cimbriassa emme siksi vaadi kaikkia käyttämään punaista tunikaa. Oikeat legioonat olivat värikkäämpiä”, Andersen selittää.

Eri puolilla Eurooppaa järjestetyillä festivaaleilla historian elävöittämistapahtumissa voi nähdä legioonalaisten lisäksi myös roomalaisia senaattoreita. Myös Cohors II Cimbrian mukana kulkee usein siviilejä.

”Vaimomme ja tyttöystävämme tuovat esityksiin roomalaisen arjen henkeä. Tosielämässäkin roomalaisen 5 500–6 000 sotilaasta koostuvan legioonan mukana kulki sotaretkillä usein suunnilleen yhtä paljon siviilejä”, Henrik Andersen kertoo.

Jokaisella legioonalaisten kahdeksan miehen teltalla oli mukana oma orja taluttamassa telttaa kantavaa aasia. Lisäksi mukana seurasi aseseppiä, prostituoituja ja kaikenlaista muuta väkeä, joka myi legioonalaisille tavaraa ja palveluksiaan.

Jokaisella roomalaisella kohortilla oli komentava upseeri. Ensimmäisellä vuosisadalla centuriolla oli komennettavanaan 80 legioonalaista, nykyään hän joutuu yleensä tyytymään pienempään joukkoon.

Apunaan hänellä oli tukeva, viiniköynnöksestä tehty sauva. Antiikin aikaan sauvalla myös rangaistiin laiskoja ja tottelemattomia sotilaita, mutta nykypäivän centuriot eivät piekse alaisiaan. Cohors II Cimbrian johtajat kantavat kunniamerkkejään – suurta torque-metallirengasta ja pyöreäitä pronssisia phalerae-pronssilevyjä – antiikin tapaan rintapanssariinsa kiinnitettynä.