Seattle pantiin sileäksi: suurkaupunki huuhtoi kukkulansa pois
1800-luvulla Seattlessa tuskailtiin kaupungin mäkisten muotojen kanssa. Sitten kaupungininsinööri sai mullistavan idean: Seattle tasoitettaisiin muun muassa jättimäisten vesitykkien avulla.
Seattlen tasoitustöissä hyödynnettiin vesitykkejä. Kutakin tykkiä käyttämään tarvittiin kolmesta viiteen miestä, jotka huuhtoivat pois 6 750 kottikärryllisen verran maata kahdeksassa tunnissa.
45 miljoonaa tonnia – niin paljon maata kaivettiin ja huuhdottiin uusien suunnitelmien tieltä Seattlen kaupungissa Yhdysvalloissa, kun satamakaupungin jyrkästi kumpuilevaa maisemaa alettiin tasoittaa vuonna 1894.
Hankkeen takana oli kaupungininsinööri Reginald Thomson, jonka tavoitteena oli kehittää pikkukaupungista yksi länsirannikon suurimpia metropoleja.
Tämä edellytti kuitenkin massiivista maanpintojen muokkausta, ja insinööri ottikin asiakseen hävittää kehityksen tiellä seisseet kukkulat kirjaimellisesti maan tasalle.
Thomsonin mukaan Seattlen tasoittaminen houkuttelisi paitsi uusia asukkaita myös auttaisi vähentämään sairauksia ja köyhyyttä.
Kaikkia suunnitelmat luontoäidin kädenjälkeen kajoamisesta eivät miellyttäneet, mutta heille Thomsonilla oli selkeä viesti:
”Jotkut näyttävät ajattelevan, että koska Seattlessa on alkujaan ollut mäkiä, niitä pitäisi jäädäkin, mutta he unohtavat, miten haitallinen jyrkkä nousu mäen yli on kiinteistöille mäen toisella puolella.”
Kun projekti valmistui lopullisesti vuonna 1930, maata oli kuljetettu pois kahdeksasosa siitä määrästä, mikä poistettiin Panaman kanavan kaivauksissa.
Sisältökatsaus
- Hevoset ja höyrykoneet kävivät työhön
- Talot rullattiin turvaan
- Vesi oli insinöörien tehoase
- Vastustajien talot jäivät paikoilleen
- Uusia teitä rakennettiin kilometreittäin
- Raitiovaunut kulkivat katutasoa korkeammalla
- Denny Hillin rippeet katosivat kaupunkikuvasta
- Liukuhihna kuljetti maata pois
- Luonnon tuhoamista vastustettiin
- Tasoitusvimma hiipui lopulta
Hevoset ja höyrykoneet kävivät työhön
Seattlen kumpuileva maasto oli syntynyt 17 000 vuotta aiemmin jääkauden muokkaamana, kun aluetta peittänyt jäätikkö jätti jälkeensä mäkiä, painaumia ja jättimäisiä kivenlohkareita.
Vuonna 1894 kaupungininsinööri Thomson ryhtyi ensimmäisenä tasoittamaan kaupungin katuverkostoa. Työtä tehtiin höyrykäyttöisillä kaivinkoneilla, hevosvaunuilla ja silkalla lihasvoimalla.
Kun ensimmäinen vaihe valmistui Denny Hill -mäen juurella vuonna 1898, maata oli poistettu jo lähes 92 000 kuutiometriä.
Maansiirtotyöt etenivät Seattlessa ensimmäisinä vuosina höyry- ja hevosvoimalla.
Talot rullattiin turvaan
Kaivutöistä kertynyttä maa-ainesta käytettiin aluksi alueen tasoittamiseen, mutta valtaosa siitä päätyi täyttömaaksi ranta-alueelle, joka oli tuolloin pelkkää mutaista vuorovesitasannetta.
Projektin edetessä yhä useampien kukkuloilla asuvien oli myös siirrettävä kotinsa pois maanrakennustöiden tieltä.
Omistaja joutui itse kustantamaan siirto-operaation, jossa talo rullattiin pois puisia kiskoja pitkin, joko vetämällä tai työntämällä.
Raskas työ tehtiin hevosten ja ihmisten lihasvoimin.
Talot siirrettiin kukkuloilta yksi kerrallaan kiskoja pitkin rullaamalla.
Vesi oli insinöörien tehoase
Kun kaivutyöt oli saatu käyntiin, Thomson ryhtyi kehittämään uutta välinettä mäkisen maaston tasoitukseen.
Seattlen pinnanmuotoja olivat aikoinaan muokanneet jääkauden vuolaat sulamisvedet, ja Thomson päätti hyödyntää luonnonvoimia myös kaupungin tasoittamiseen.
Lähelle Landsburgin kaupunkia, noin 40 kilometrin päähän Seattlesta, rakennettiin vedenottamo ja sieltä kilometreittäin vesiputkia, jotka johtivat vettä Cedarjoesta Seattleen.
Vettä voitiin käyttää paitsi juomavetenä, myös työkaluna Seattlen siloittamiseen.
Suuret vesiputket johtivat vettä Cedarjoesta Seattleen, missä sitä käytettiin muun muassa vesitykeissä.
Vastustajien talot jäivät paikoilleen
Cedarjoen ja Lake Union -järven vettä käytettiin suurissa vesitykeissä, ”jäteissä”, jotka otettiin käyttöön vuonna 1901.
Vuonna 1902 ne suunnattiin kohti 76 metriä korkeaa Denny Hilliä. ”Jätit” tykittivät mäkeä seuraavat yhdeksän vuotta yötä päivää ja huuhtoivat pois 4,2 miljoonaa kuutiometriä eli noin puolet Denny Hillistä.
Vesi- ja maamassat johdettiin edelleen Seattlen edustalla olevaan lahteen.
Kaikki asukkaat eivät silti suostuneet lähtemään tonteiltaan. Kun maa katosi niiden ympäriltä, talot jäivät töröttämään niin kutsutuille ”spite moundseille” eli ”uhmakummuille”.
Vuonna 1909 Denny Hillin mäestä oli huuhdottu pois valtaosa. Jäljellä jääneiden ”uhmakumpujen” asukkaat olivat kieltäneet tontteihinsa kajoamisen.
Uusia teitä rakennettiin kilometreittäin
Seattlen muuttuessa yhä tasaisemmaksi sen asukasluku kasvoi jyrkästi. Vuonna 1880 kaupungissa oli 3 553 asukasta, 30 vuotta myöhemmin luku lähestyi jo 250 000:tta.
Seattlesta oli tullut Yhdysvaltain länsiosan suurin kaupunki heti Los Angelesin ja San Franciscon jälkeen, ja uutta infrastruktuuria rakennettiin kovalla vauhdilla.
Vuonna 1912 kaupunkiin oli saatu jo 320 kilometriä katuja, 1 300 kilometriä jalkakäytäviä ja 650 kilometriä vesijohtoja.
Monia rakennuksia oli kuitenkin edelleen vielä siirtämättä alas uuteen katutasoon.
Tasoitustyöt ulottuivat monin paikoin myös jo rakennetuille alueille. Kuvassa hotelli Ross Shire vuonna 1914.
Raitiovaunut kulkivat katutasoa korkeammalla
Uusien katujen rakentaminen aiheutti suurta päänvaivaa liikennöitsijöille, ja etenkin kaupungin raitiovaunuliikenne sai jatkuvasti sopeutua maansiirtotöiden aiheuttamiin muutoksiin.
Kaupungin vilkkaimman kadun Madison Streetin tasoitustöiden aikana raitovaunuyhtiöiden oli pinottava ratapölkkyjä yhä korkeammalle, jotta liikenne pysyisi käynnissä.
Keskikaupungilta Lake Washington -järvelle kulkeneen linjan reitti oli kaupungin jyrkin, ja raitiovaunut kulkivat lopulta lähes kaksi metriä maanpinnan yläpuolella.
Kiskot palasivat maan pinnalle vasta, kun katu oli saatu tasoitettua koko matkalta.
Matkustaja odottaa Madison Streetin raitiovaunua Third Avenuella vuonna 1907 otetussa kuvassa.
Denny Hillin rippeet katosivat kaupunkikuvasta
Ensimmäisen maailmansodan alla Seattlen tasoitushankkeet hiipuivat. Kaupungininsinööri Reginald Thomson jätti työnsä vuonna 1911, ja taloudellinen epävarmuus jarrutti jatkourakoiden käynnistämistä.
Pitkin kaupunkia oli jäänyt kuitenkin töröttämään jyrkänteitä, jotka uhkasivat romahtaa hetkenä minä hyvänsä.
Vuonna 1928 Seattlen kaupunginhallitus päättikin siksi poistaa viimeisenkin jäljellä olevan osan Denny Hillin mäestä.
Kaupunki oli tosin tällä välin kasvanut jo niin paljon, ettei maata ollut mahdollista huuhtoa pois vedellä.
Viimeisen kumpareen kimppuun määrättiinkin sen sijaan kokonainen työmiesten armeija kaivureineen.
Denny Hillistä jäljellä olleen osan kaivaukset alkoivat vuonna 1928. Viimeinen lapiollinen nostettiin vuonna 1930.
Liukuhihna kuljetti maata pois
Denny Hillin viimeisen osuuden kaivutöissä poistettiin vielä kokonaiset 3,2 miljoonaa kuutiometriä maa-ainesta.
Maata ei kuitenkaan kuljetettu pois kuorma-autoilla, vaan tätä varten rakennettiin useiden kilometrien pituinen kuljetushihna, jota pitkin maata kuljetettiin rantaan Seattlen edustalle.
Siellä maa-aines lastattiin suuriin proomuihin, jotka veivät Denny Hillin rippeet Elliott Bayn lahteen.
Denny Hillin maa-ainesta nostettiin suurelle liukuhihnalle.
Liukuhihnojen päälinja kulki Seattlen halki kaupungin edustalle.
Luonnon tuhoamista vastustettiin
Tasoitustöiden keskeydyttyä ensimmäisen maailmansodan aikaan pitkin kaupunkia jäi pystyyn puolikkaita mäkiä.
Rankkasateet aiheuttivat niissä usein mutavyöryjä, jotka veivät mäkien laelle jääneitä taloja mukanaan.
Monet asukkaat alkoivat myös kritisoida Seattlen idyllisten maisemien tuhoamista.
”Kaunis luonto on muuttunut vinoksi shakkilaudaksi”, Engineering News -lehdessä kirjoitettiin jo vuonna 1910.
Kritiikki kaikui kuitenkin kuuroille korville.
Vuonna 1928 Denny Hillin rippeiden laelta saattoi nähdä 30 vuoden tasoitusurakan tulokset.
Tasoitusvimma hiipui lopulta
Kun Denny Hillin viimeisetkin rippeet oli kuljetettu pois vuonna 1930, insinöörit tekivät laskelmia:
32 vuoden aikana maata oli kaivettu, huuhdottu ja räjäytetty ja viety pois huimat 38 miljoonaa kuutiota.
Rakennustekniikka oli kuitenkin jo kehittynyt paljon, ja teräksen ja betonin käytön myötä rakentaminen ei edellyttänyt tasaista maastoa.
Asutus alkoi myös keskittyä yhä enemmän keskustan sijaan kaupungin laidoille. Seattlen silottaminen oli tullut päätökseensä.
Denny Hillin rippeiden poistamiseen kului vain kaksi vuotta, ja se jäi viimeiseksi suureksi tasoitushankkeeksi. Yläkuvassa Denny Hill vuonna 1928, alemmassa kuvassa alue vuonna 1931.