













Varhaista ”realityä”
Mainostajien piti keksiä aina uusia hätkähdyttäviä keinoja saadakseen kuluttajien huomion. Vuonna 1955 eräs tavaratalo palkkasi Russel E. Lee -nimisen naisen vetonaulakseen. Hän nukkui, katseli televisiota, söi ja joi näyteikkunassa kahden viikon ajan esitellen tavaratalon tuotteita ihmisten töllistellessä häntä kadulta.
New York, Yhdysvallat
1955
Ulvova koirakuoro
Disneyn piirroselokuvaa Kaunotar ja Kulkuri tehtäessä ääninäyttelijöillä oli tärkeä rooli jo varhaisessa vaiheessa, kun he nauhoittivat koirien ulvontaa animaatioluonnoksen edessä, jotta äänet ja koirahahmojen ilmeet vastaisivat varmasti toisiaan. Kaunotar ja Kulkuri oli ensimmäinen animaatioelokuva, jota esitettiin Cinemascope-laajakuvamuodossa.
Kalifornia, Yhdysvallat
1953
Hiljaa, katselen elokuvaa!
Mykkäelokuva mullisti viihdeteollisuuden, ja sen suurin tähti oli Charlie Chaplin. Hänen elokuvansa Shoulder Arms eli Kivääri olalle vie vuonna 1918 oli suurmenestys. Elokuva esittää juoksuhaudan kauhut humoristisessa valossa ja osoittaa samalla, että tragedian ja komedian välillä on vain hiuksenhieno ero.
Yhdysvallat
1918
Tanskalaisiin iski Amerikka-kuume
Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat oli suuri sankari, mikä näkyi, tuntui ja maistui myös Tanskassa 1950-luvulla. Amerikkalainen populaarikulttuuri oli suuressa suosiossa, ja tanskalaisille oli tarjolla amerikkalaisia elokuvia, sarjakuvia ja musiikkia. Drive-in-elokuvissa tarjoiltiin myös kahvia ja jäätelöä ”amerikkalaisittain”.
Lynge, Tanska
1950-luku
Järjestys verilöylyssäkin
Spartacus-elokuvan kuvauksissa tarvittiin satoja avustajia taistelukohtauksiin ja esittämään tapettuja orjia. Koska suuren avustajajoukon hallinta oli muuten mahdotonta, ohjaaja Stanley Kubrick varusti kaikki numerolapuilla, jotta hän saattoi huutaa ohjeitaan yksittäisille avustajille viittaamalla näiden numeroon.
Madrid, Espanja
1959
Leijona vaani Kööpenhaminassa
Ensimmäiset 3D-elokuvat Tanskassa esitettiin pääkaupungin Kööpenhaminan elokuvateattereissa. Elokuva Viidakon paholainen kertoo kahdesta ihmissyöjäleijonasta, jotka söivät Keniassa rautatietä rakentavia työläisiä. Vain harva katsoja pystyi olemaan aloillaan, kun villipedot ”loikkasivat” valkokankaalta.
Kööpenhamina, Tanska
Toukokuu, 1953
Täydellisyyden tavoittelijat
Disneyn piirrosfilmeissä kaiken piti näyttää mahdollisimman aidolta pienimpiä yksityiskohtia myöten. Valokuvaaja Gene Lester pääsi vuonna 1955 kurkistamaan elokuvastudion kulissien taakse, kun piirtäjät harjoittelivat Walt Disneyn valvovan silmän alla kuvaamaan saippuakuplien liikettä ilmassa.
Anaheim, Kalifornia
1955