











Viini virtasi – viemäriin
Punaviini virtaa Los Angelesissa suoraan sadevesiviemäriin sankan ihmisjoukon silmien edessä, kun liittovaltion poliisi tuhoaa noin 3 400:n litran alkoholierää kieltolain vuoksi. Vuosina 1920–33 voimassa olleen alkoholin kieltolain piti vapauttaa Yhdysvallat viinan kiroista, ja sitä valvoivat erityisesti tehtävään määrätyt liittovaltion ”viinapoliisit”.
Los Angeles, Yhdysvallat
1920
Rahaa lensi taivaan tuuliin
Koulupojat tarkastavat tuulen suunnan ennen kuin laskevat seteleistä tehdyn leijansa ilmaan. Hyperinflaatio koetteli Saksaa 1920-luvulla, kun ensimmäisen maailmansodan sotakorvaukset söivät valtion kassan tyhjäksi. Seteleitä painettiin yötä päivää, ja ihmisille maksettiin palkka monta kertaa päivässä rahan arvon laskiessa minuutti minuutilta. Esimerkiksi lasillinen olutta maksoi vuonna 1923 neljä miljoonaa markkaa.
Saksa
1922
Joulu oli ovella
Ankeat sotavuodet olivat takana, ja kalkkunoita oli taas yllin kyllin tarjolla lontoolaisten joulupöytiin. Iloa ei kuitenkaan kestänyt loputtomiin. Talous ei kohentunutkaan toivottua vauhtia, ja yritys laskea kaivostyöläisten palkkoja johti 10 päivää kestäneeseen yleislakkoon vuonna 1926.
Lontoo, Britannia
Joulukuu 1919
Jääkuljetus sumussa
Jääkaappi oli jo keksitty, mutta useimmat lontoolaiskodit säilyttivät yhä elintarvikkeitaan jäälohkareilla viilennettävissä kaapeissa. Kun jää suli, sitä tilattiin lisää ja myyjä kuljetti sen perille. Jäälohkareet tuotiin Norjasta, jossa ne oli hakattu jäätyneistä järvistä. Jäänvienti oli Norjalle tuottoisaa toimintaa; se myi vuosittain satojatuhansia tonneja jäätä.
Britannia
Lokakuu 1919
Leivonnaiset ovat pääasia
Itsevarma pyörälähetti kiitää Rooman katukiveyksellä. Päivän ensimmäinen tehtävä on kuljettaa uunituoreita leivonnaisia kaupungin kahviloihin. Tässä kuljetuksessa pienikin horjahdus voi vaarantaa leipomon koko edellisyön työn tulokset.
Rooma, Italia
1949
Jäistä viilennystä kesähelteellä
New Yorkissa kaupan eteen tuodut jäät tarjosivat tervetullutta viilennystä lapsille, jotka janoissaan nuolivat kylmän jäälohkareen pintaa. Koillis-Yhdysvaltoja piinasi yksitoista päivää kestänyt helleaalto, jolloin lämpötila ylitti reippaasti 30 astetta. Viranomaisten arvion mukaan helle tappoi yli 2 000 ihmistä.
New York, Yhdysvallat
Heinäkuu 1911