









Dalí haastoi painovoiman
Avustajien ja kissojen piti toistaa sama kohtaus 28 kertaa, ennen kuin espanjalainen taiteilija Salvador Dalí oli tyytyväinen tulokseen. Taiteilijan vaimo nosti tuolin ilmaan, avustajat heittivät kissat oikealta ja vettä vasemmalta ja Dalí hyppäsi ilmaan, ja juuri oikealla hetkellä valokuvaaja Philippe Halsman painoi laukaisinta ja otti kuuluisan Dalí Atomicus -kuvan.
New York
1948
Presidentti Lincolnin kasvojenkohotus
Mount Rushmoren 18 metrin korkuisia veistoksia Yhdysvaltojen entisistä presidenteistä huolletaan vuosittain. Silloin korkeita paikkoja pelkäämättömät huoltoryhmän jäsenet laskeutuvat köysien varassa tarkistamaan veistosten kunnon, etsimään esimerkiksi sään veistoksiin aiheuttamia vaurioita ja korjaamaan ne.
Etelä-Dakota, Yhdysvallat
1962
”Sukeltava lautanen”
Ranskalainen merentutkija Jacques-Yves Cousteau esittelee uusinta ”leluaan” tutkimusaluksensa Calypson kannella. Pienoissukellusvene SP-350 Denise oli ensimmäinen tutkimuskäyttöön tarkoitettu sukellusvene. Se ja kapteeni Cousteau punaisine pipoineen tulivat tutuiksi miljoonille televisionkatsojille ohjelmasta Merten salaisuudet.
New Yorkin satama,
elokuu 1959
Vapauden symboli
Kuvanveistäjä Auguste Bartholdi apureineen rakentaa mallia vapaudenjumalatarta esittävän Vapaudenpatsaan vasemmasta kädestä. Käteen lisättiin myöhemmin taulu, jossa lukee roomalaisin numeroin päivämäärä 4. heinäkuuta 1776. Se oli päivä, jolloin Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi ja irtautui Britannian siirtomaavallasta.
Ranska
1882
Mona Lisa karkuteillä
Vuonna 1911 Vincenzo Peruggia teki jotain ennenkuulumatonta: hän varasti Leonardo da Vincin Mona Lisan. Taidevaras piiloutui Louvren siivouskomeroon ja poistui lukitsemattomasta takaovesta maalaus piilossa takkinsa alla. Kului kolme vuotta, ennen kuin maailmankuulu naishahmo saatiin jälleen takaisin Pariisiin.
Pariisi
1914