Galleria: Historialliset täysosumat

Historialliset täysosumat esittelevät historiaa nähtynä kameran linssin läpi. Kuvien ottajat ovat olleet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Galleriaa täydennetään jatkuvasti uusilla otoksilla.

Nelijalkainen filmitähti

1920-luvun suosituimpiin elokuva-sankareihin kuului saksanpaimenkoira Rin Tin Tin. Yhdysvaltalainen sotilas Lee Duncan löysi sen pentuna vuonna 1918 pommite-tusta kennelistä Ranskasta. Hän vei oppivaisen koiran Yhdysvaltoihin, jossa se esiintyi 27 elokuvassa vuosina 1922–1931. Duncan on kyykistyneenä kameran vieressä. Foto: Corbis / All Over

Poliittinen pamaus massojen edessä.

Sotilaat esittelevät 88 mm:n tykkiä Zeppelin-kentällä Saksan kansallis­sosialistisen työväenpuolueen vuosittaisilla puoluepäivillä Nürnbergissä. Sadattuhannet saksalaiset saapuivat 1930-luvulla Nürnbergiin seuraamaan näyttäviä paraateja ja armeijan ase­näytöksiä kaikkiaan 11 neliökilometrin kokoisella puoluepäivien alueella. Foto: AKG Images

Jääkuljetus sumussa.

Jääkaappi oli jo keksitty, mutta useimmat lontoolaiskodit säilyttivät yhä elintarvikkeitaan jäälohkareilla viilennettävissä kaapeissa. Kun jää suli, sitä tilattiin lisää ja myyjä kuljetti sen perille. Jäälohkareet tuotiin Norjasta, jossa ne oli hakattu jäätyneistä järvistä. Jäänvienti oli Norjalle tuottoisaa toimintaa; se myi vuosittain satoja-tuhansia tonneja jäätä. Foto: Getty Images

Juhlimassa Eva Braunin kanssa.

Useimmat saksalaiset eivät tienneet Eva Braunista ennen kuin sodan loputtua, sillä Adolf Hitler salasi suhteensa häneen. Braunin perhe hyötyi Evan ja Führerin suhteesta monin tavoin, ja Eva juhli mielellään ystäviensä, sisartensa Ilsen ja Margareten sekä äitinsä Franziskan seurassa. Foto: Getty Images

Komppaniassa herätys!

Megafonin vahvistama torven-soitto herätti Yhdysvaltojen laivaston alokkaat harjoitusleirillä Seattlessa. Aamusoitto ei ollut läheskään yhtä suosittu kuin ruokailukutsu. Megafonin kaltaisia laitteita käytettiin jo antiikin Kreikan teatterissa, ja Thomas Edison patentoi oman mallinsa äänen-vahvistimesta vuonna 1878. Foto: Corbis / All Over

 Nixonin vaikea jäähyväispuhe

Pystyyn nostettu peukalo ilmentää optimismia, mutta kasvot paljastavat presidentti Richard Nixonin todelliset tunteet hänen pitäessään jäähyväis- puhetta henkilökunnalleen Watergate-skandaalin jälkeen. Nixon oli virassa viisi ja puoli vuotta ennen kuin hän erosi kesken kauden ensimmäisenä presidenttinä Yhdysvaltojen historiassa. Hänen seuraajansa Gerald Fordin myöntämä armahdus lohdutti kuitenkin hieman. Foto: REX/All Over

1945, Washington D.C., Yhdysvallat - Kävelykengät kulutustestissä

Yhdysvaltojen kansallinen standardivirasto testasi tuhansia tuotteita erilaisten kojeiden avulla. Kuvan ”kahdeksanjalkainen” laite testasi naisten kenkien kestävyyttä useiden kuukausien käyttöä vastaavassa kokeessa. Näin saatiin selville, kuinka pitkän matkan kengillä saattoi kävellä ennen kuin niiden pohjat kuluivat puhki.

Toukokuu 1945, Saksa, Paluu koulutielle sodan jälkeen

Natsit oli kukistettu, rauha laskeutui vihdoin Saksaan, ja uusi sukupolvi lähti raunioiden keskellä opintielle. Saksassa oli kuitenkin heti sodan jälkeen pulaa opettajista, sillä Hitlerin valtakaudella suurin osa opettajista oli ollut natsismin kannattajia, ja sodan voittaneet liittoutuneet erottivat kymmeniätuhansia opettajia tai lähettivät heitä uudelleenkoulutukseen.

Saksalaiset saunassa

Talvisodan aikana 1939–40 saunaa pidettiin Suomen salaisena aseena Neuvostoliittoa vastaan, sillä saunan lauteilla suomalaiset sotilaat ­saattoivat lämmitellä ja rentoutua taistelujen välillä. Itärintamalla taistelevat saksalaiset omaksuivat tavan suomalaisilta. Saksalaisissa lehdissä ­julkaistiin saunomiskuvia ja kerrottiin ihmetellen, kuinka ­saksalaissotilaat kävivät löylyjen välillä lumisotaa hangessa: "Se ei suinkaan vahingoita heitä vaan on päinvastoin terveellistä ja virkistävää."