Historialliset äänikirjat herättävät menneisyyden henkiin

© Pexels

Lähes jokaista kiinnostaa se, minkälaista elämä oli 100 tai 1 000 vuotta sitten. Olisi mielenkiintoista nähdä tai ymmärtää, kuinka silloin elettiin tai mitä maailmassa silloin oikeasti tapahtui. On olemassa paljon tieteellisiä todisteita sekä sukupolvilta toisille kulkeneita tarinoita, ja näistä monet kirjailijat ovat saaneet inspiraatioita omiin teoksiinsa. Osa näistä perustuu täysin tieteellisiin tosiasioihin ja -tapahtumiin, kun taas osassa on mukana kuvitteellista tarinankerrontaa.

Nykyään menneisyyden maailmaan ja historiaan pääsee tutustumaan ainutlaatuisella tavalla äänikirjojen kautta. Niistä löytyy esimerkiksi historiallisia romaaneja, elämänkertoja ja dokumentaarisia äänitteitä. Sellaisina hetkinä, joina lukeminen ei ole mahdollista, äänikirja tarjoaa kätevän tavan oppia historiaa tai syventyä vaikka jonkun menneisyydessä eläneen ihmisen elämäntarinaan.

Taistelu elämän ja kuoleman puolesta keskitysleirillä

Markkinoilta löytyy satoja, ellei jopa tuhansia eri historiallisia teoksia äänikirjoina. Kannattaa hyödyntää ilmaiset äänikirjat, kun miettii, mitä palvelua voisi käyttää. Valikoimasta on todella haasteellista valita vain muutamaa hyvää vaihtoehtoa, joita suosittelisi kuunneltavaksi. Historia on täynnä vaiheita, jotka ovat täynnä vaikuttavia tosiasioita sekä elämänkertomuksia.

Yksi näistä suositeltavista äänikirjoista on Anna Stuartin kirjoittama Auschwitzin kätilö. Se on tositapahtumiin perustuva romaani, jonka tapahtumat kuvaavat kätilön taistelua keskitysleirin synkkyyden keskellä. Auschwitzin rautaporteista sisään astuessa Ana julistaa itsensä pelokkaasti kätilöksi. Yhdessä hänen ystävänsä Esterin kanssa heidät käsketään avustamaan synnytyksissä.

He tatuoivat salaa vauvojen ihoon äitien vankinumeroita, jotta he voisivat löytää toisensa sodan jälkeen. Sodan ja epätoivon keskellä Ana huomaa ystävänsä Esterin vatsan kasvavan.

Tämä on ryöstö, kädet ylös!

Kautta aikojen mielenkiintoa on herättänyt historiassa tapahtuneet myytit ja rikokset. Kari Haakana on digimedia-asiantuntija, toimittaja, kirjailija ja bloggaaja, joka on tutustunut suomalaisten pankkiryöstöjen historiaan teoksessaan Suomalaiset pankkiryöstöt 1906-1940. Tarina kertoo pankkiryöstöistä, niiden selvittämisestä tai miksi ne eivät koskaan selvinneet.

Suomessa pankkiryöstöissä on hyvin usein sama tyyli, eli kaksi naamioitunutta miestä kävelee pankkiin ja ilmoittaa ryöstävänsä sen. Saaliiksi saadaan yleensä suhteellisen pieni summa rahaa, jonka kanssa paikalta poistutaan. Ryöstäjät joko ryyppäävät tai maksavat velkansa tällä summalla, ennen kuin heidät saadaan kiinni. Mukaan toki mahtuu tapauksia, jotka poikkeavat tästä ja ovat jäänneet selvittämättä.

Äänikirjat välittävät historian tarinat elävästi

Historia saa aivan uuden ulottuvuuden äänikirjojen kautta. Eri aikakaudet, ympäristöt ja ihmistarinat heräävät aivan eri tavalla eloon, kun niiden pariin pääsee uppoutumaan jonkun muun lukemana. Tarinoita voi kuunnella matkoilla, lenkkeillessä tai ihan vain rentoutuessa kotona, kun ei itse tarvitse keskittyä lukemiseen.

Se syventää ymmärrystä historian tapahtumista, eri kulttuureista sekä saa ehkä ymmärtämään, miksi aikaisemmat sukupolvet ovat joutuneet toimimaan tavoilla, joita emme nyt voisi hyväksyä. Historiallisiin tapahtumiin voi uppoutua äänikirjojen kautta, ja valita edellä mainittujen lisäksi vaikka Artemis Kelosaaren teos: Kannibaalikirja - kirjoituksia ihmissyönnin historiasta tai Matthew Campbellin ja Kit Chellelin yhdessä kirjoittama: Meren armoilla - Tositarina kaappauksesta, murhasta ja salaliitosta.