1. Suklaa: Maitosuklaan kehittely vei 300 vuotta
Kun espanjalaiset saapuivat 1500-luvulla Keski-Amerikkaan, he näkivät asteekkien nauttivan kaakaopavuista tehtyä karvasta juomaa.
Sitä ei makeutettu vaan siihen sekoitettiin chiliä.
Kaakaopapuja alettiin tuoda myös Eurooppaan, jossa niistä tehty sokerilla makeutettu juoma saavutti suuren suosion myös lääkkeenä ja lemmenjuomana.
Vuonna 1828 alankomaalainen Casparus van Houten patentoi kaakaopuristimen, jolla saatiin pavuista puristettua rasva eli kaakaovoi.
Pohjoismaat ovat karkinsyönnin maailmanmestareita
Pohjolan kansat ovat varsinaisia sokerihiiriä. Kenelläpä ei ostoskärryyn livahda tämän tästä karkkipussi tai suklaalevy.
Yllämme vuosittaisessa makeisten kulutuksessa maailman kärkijoukkoon.
Tanskalaiset ovat ykkösiä 12,3 kilon makeisen ja suklaan vuosikulutuksellaan. Aivan kintereillä seuraavat suomalaiset ja ruotsalaiset, ja norjalaiset ovat Pohjoismaista neljänsiä 10 kilon vuosikulutuksella.
Kaloreissa laskettuna esimerkiksi tanskalaisilla päivittäisestä energiansaannista keskimäärin noin 20 prosenttia tulee sokeriherkuista.
Jäljelle jäi kaakaojauhetta, josta valmistettiin muun muassa suklaalevyjä.
Niiden maku oli silti yhä kitkerä. Sveitsiläinen Daniel Peter keksi vuonna 1875 lisätä kaakaojauheeseen maitotiivistettä, jolloin myös suklaan väri vaaleni.
Myöhemmin toinen sveitsiläinen Rudolphe Lindt kehitti ainesten sekoittamiseen conching-menetelmän, jolla syntyi niin hienoa suklaata, että se suli kielellä.
Kondiittorin suklaa maistuu yhä
Suomalaiset omaksuivat suklaan syönnin Pietarista. Siellä sai oppinsa myös Karl Fazer, joka perusti vuonna 1897 makeistehtaan Suomeen.
Maan suosituinta suklaata, Fazerin sinistä, tehdas alkoi tuottaa vuonna 1922.
Kahden keksinnön ansiosta Sveitsistä kehittyi yksi maailman johtavista suklaanvalmistajista, joka tuottaa herkkua vuosittain 150 000 tonnia.
2. Marsipaani: Mantelimassa vei ummetuksen
Marsipaani on luultavasti peräisin Persiasta, kuten monet muutkin mantelia sisältävät herkut.
Arabit sekoittivat hienoksi jauhettuja manteleita sokeriin jo 600-luvulla.
Eurooppalaiset ritarit mieltyivät marsipaanin makuun ristiretkien aikana ja toivat sitä muun muassa Venetsiaan, jonne perustettiin ensimmäiset makeiskaupat vuonna 1150.
Sokeria ja makeisia myytiin silti enimmäkseen apteekeissa. Marsipaanilla hoidettiin esimerkiksi ummetusta ja potenssivaivoja.
Nostradamus herkutteli marsipaanilla
Ennustaja Nostradamus kirjoitti 1500-luvulla marsipaanista: ”Sitä voi käyttää lääkkeenä, mutta muutenkin se on hyvää milloin vain.”
3. Nougat: Pula raaka-aineesta teki kekseliääksi
Nougat keksittiin 1800-luvun alussa, kun britit saartoivat Napoleonin sotien aikana Ranskan satamia.
Ranskaan ei saatu Amerikasta raaka-aineita, kuten kaakaota, ja suklaanvalmistajat joutuivat kehittämään uusia keinoja tyydyttää asiakkaidensa makeanhimo.
Pohjois-Italiassa Torinossa, joka oli tuohon aikaan osa Napoleonin hallitsemaa Ranskaa, suklaata jatkettiin paahdetuilla ja jauhetuilla hasselpähkinöillä.
Asiakkaat ihastuivat hätäratkaisuun suuresti.
4. Tikkukaramelli: Jo luolamies tunsi tikkarin
Tikkukaramelli on luultavasti keksitty jo ennen kuin nykyihmisen historia alkoi Afrikassa noin 200000 vuotta sitten.
Sen keksi ehkä jokin nykyihmisen esivanhemmista, joka älysi työntää tikun mehiläispesään ja nuolla tikkuun tarttuneen hunajan.
Nykyaikaisen tikkukaramellin kehitti – ainakin omien sanojensa mukaan – yhdysvaltalainen George Smith vuonna 1908.
Vuonna 1931 hän rekisteröi Yhdysvalloissa tikkukaramellin nimen ”lollipop”, jonka kerrottiin juontuneen menestyneestä Lolly Pop kilpahevosesta.
Toisen version mukaan lollipop-nimitys on kooste kahdesta muinaisenglannin sanasta; ”lolly” tarkoittaa kieltä ja ”pop” läimähdystä.
Britit joka tapauksessa käyttivät sanaa jo vuonna 1784 makeisista, ja 1850-luvulla Lontoon katulapset herkuttelivat melassista tehdyillä tikkareilla, jotka olivat nykyisiä tikkukaramelleja pehmeämpiä.
5. Karamelli: Tahmeasta massasta oli moneksi
Karamellin juuret juontavat arabien haaremeihin. ”Makeasta suolasta” tehtyjä palloja eli kurat al milhiä ei tosin syöty vaan käytettiin ihokarvojen poistamiseen.
Palloja valmistettiin keittämällä sokeria kovalla lämmöllä niin kauan, että se muuttui ruskeaksi ja tahmeaksi. Ihokarvat juuttuivat siihen ja irtosivat juurineen.
Myöhemmin karamellisoidusta sokerista tehtyjä makeisia alettiin valmistaa erityisesti Yhdysvalloissa.
Tällaiset sokerikaramellit maistuivat hyvältä, säilyivät pitkään ja kestivät pitkiäkin kuljetusmatkoja, mikä oli laajassa maassa hyödyllistä.
1800-luvun puolivälissä Yhdysvalloissa keksittiin, että sokerimassasta tuli vielä maukkaampaa ja pehmeämpää, kun siihen lisättiin esimerkiksi maitoa tai kermaa. Näin syntyi toffee.
Suolavesitoffee
Yhdysvalloista on lähtöisin myös erikoinen kermakaramellin muoto, suolavesitoffee, jonka kerrotaan olevan lähellä ensimmäisiä toffeelaatuja.
Aluksi se valmistettiin merivedestä.
Aluksi karamellia tehtiin kotona, mutta ajan mittaan yhdysvaltalaiset alkoivat tuottaa sitä teollisesti.
6. Suukot: Vaahtotäytteinen makeinen pitää pintansa
Ensimmäiset suukot valmisti pariisilainen kondiittorimestari 1800-luvulla.
Vaahtotäytteisiä ja suklaakuorisia leivoksia kutsuttiin nimellä tête de nègre (neekerinpää).
Resepti ja nimitys levisivät eri puolille Eurooppaa. Myöhemmin Suomessakin neekerinsuukkoina tunnettujen makeisten nimi typistyi poliittisesti korrektimmaksi suukoksi.
Suomessa niitä tuottaa Brunbergin makeistehdas.
Suukkoihin on hullaannuttu etenkin Tanskassa. Niitä syödään siellä joka vuosi 250 miljoonaa. Se on keskimäärin 50 suukkoa tanskalaista kohti.
7. Pehmytjäätelö: Jäätelötytöstä rautarouvaksi
Ensimmäisenä jäätelön keksivät kiinalaiset, jotka herkuttelivat jo 4 000 vuotta sitten jäädytetyllä sokeriliemellä.
Kauppareittien välityksellä tavan omaksuivat persialaiset, jotka tekivät 2 500 vuotta sitten sorbettia hedelmämehusta, jäästä ja lumesta.
Toisen maailmansodan jälkeen brittiläinen elintarvikeyhtiö J. Lyons and Co. keksi ovelan idean: jos jäätelöä ohennettaisiin ilmalla, tuotantokustannuksia saataisiin alennettua.
Tehtävään paneutui muun muassa Margaret Thatcher -niminen kemisti. Hankkeen tuloksena syntyi pehmytjäätelöä, jota voitiin valuttaa koneesta tötteröön.
Kemisti jätti pian jäätelöbisneksen ja siirtyi politiikkaan. Hänestä tuli Britannian pääministeri.
Ennen poliittista uraansa Margaret Thatcher kehitteli pehmytjäätelöä.
8. Pastilli: Kuorrute kätki kirpeät maut
Kun Eurooppaan alettiin tuoda ruokosokeria, muun muassa Alankomaissa kehitettiin uusia makeisreseptejä ja alettiin päällystää manteleita ja saksanpähkinöitä sokerilla.
Ranskalaiset käyttivät sokeripäällysteisistä manteleista nimitystä grosse dragées (isot rakeet).
Niitä oli kahta tyyppiä: perlé oli rae, jonka pinta oli sileä ja kiiltävä, lissée taas oli pinnaltaan rosoinen.
Seuraavina vuosisatoina samaa kuorrutustekniikkaa käytettiin ahkerasti myös apteekeissa.
Apteekkarit nimittäin kätkivät lääkkeiden kitkerän maun sokerikuoreen.
9. Viinikumi: Raittiusmies alkoi valmistaa viinikumeja
Brittitehtailija Charles Maynard oli saada kohtauksen, kun hänen poikansa Gordon ehdotti 1900-luvun alussa, että perhe alkaisi valmistaa viinikumeja (wine gum).
Vasta, kun fanaattiselle raittiusmiehelle oli vakuutettu, että viinikumi ei sisältänyt tippaakaan alkoholia, tämä myöntyi ehdotukseen.
Maynardin perhe oli valmistanut makeisia vuodesta 1880.
Ensin niitä tehtiin perheen keittiössä Lontoossa ja myöhemmin kaupungin laidalla Harringayssa sijaitsevassa tehtaassa.
Ei tiedetä, miksi Gordon Maynard ehdotti uuden makeisen nimeksi juuri viinikumia.
Yhden tarinan mukaan syvästi uskovainen Gordon oli kuullut palavan saarnan, jossa käsiteltiin alkoholin haittoja.
Tällöin hän päätti vähentää kansan alkoholinkulutusta myymällä houkuttelevan kuuloisia makeisia.
Nallekarkki siivitti menestystarinaa
Muutama vuosi sen jälkeen, kun saksalainen Hans Riegel oli vuonna 1920 avannut makeistehtaan Bonnissa, hän keksi viinikumista tehdyn makeisen: nallen.
Nykyisin Riegelin Haribo on yksi maailman johtavista makeistuottajista ja kaikki tuntevat pehmeät nallekarkit.
Maynardsin makeistehdas on nykyisin osa brittiläistä elintarvikealan Cadbury-konsernia.
10. Englanninlakritsi: Lakusekoitus syntyi vahingossa
Vuonna 1842 George Bassettin tehdas Sheffieldissä Englannissa tuotti monenlaisia makeisia.
Tehtaan henkilökuntaan kuului myyntimies Charlie Thomson, joka tunnettiin kömpelyydestään.
Tehtaan kertomuksen mukaan Thomson kävi vuonna 1899 Leicesterissä esittelemässä tuotteita kauppiaalle, joka aluksi oli haluton ottamaan ainoatakaan lajia valikoimasta myyntiin.
Tällöin Thomson vahingossa tiputti lakritsikonvehtien esittelytarjottimensa, jolloin makeiset vierivät myyntitiskille.
Kun kauppias näki kirjavan sekoituksen, hän kiinnostui ja tilasi heti erän sekoitusta myyntiin.
Thomson keksi nopeasti sekoitukselle nimeksi ”Bassett's Allsorts” (Bassettin kaikenlajiset).
Nimi on yhä käytössä, ja englanninlakritsit ovat hyvin suosittuja. Bassettin tavaramerkki on lakritsakonvehtimies Bertie Bassett.
Logo otettiin käyttöön vuonna 1929.
11. Vaahtokarkki: Aidot aineet vaihtuivat keinotekoisiin
Nykyisin vaahtokarkkeja valmistetaan yleensä liivatteesta, sokerista, vedestä, maissisiirapista ja keinotekoisista aromiaineista. Joskus mukana on myös munanvalkuaista.
Vaahtokarkkien edeltäjiä valmistettiin jo tuhansia vuosia sitten Althaea officinaliksen eli rohtosalkoruusun juurimehusta, joka oli tahmeaa ja valkoista.
Muinaiset egyptiläiset sekoittivat siihen hunajaa ja pähkinöitä.
1000-luvun Euroopassa ruusuvedellä hoidettiin vilustumista, ja 1500-luvulla apteekkarit suosittelivat sitä virtsatietulehduksiin.
Nykyisen muotonsa vaahtokarkit saivat 1800-luvulla, kun Ranskassa alettiin sekoittaa ruusuvettä munanvalkuaissokerivaahtoon.
Näin syntyneet kevyet makupalat tunnettiiin nimellä pâte de guimauve.
Suuritöisten makeisten koostumusta muutettiin 1900-luvun alussa valmistuksen helpottamiseksi. Vain makeisten idea säilyi samana.
12. Purukumi: Tuhansia vuosia vanha keksintö
Yhdysvaltalainen Thomas Adams keksi nykyaikaisen purukumin sattumalta vuonna 1871.
Adams työskenteli meksikolaisen poliitikon sihteerinä ja sai läksiäislahjakseen tonnin chicleä, sapotillakasveihin kuuluvien puiden kuivattua mehua.
Adams ei tiennyt, mihin kumimaista ainetta voisi käyttää. Hän teki siitä ensin kokeeksi renkaita ja leikkikaluja, mutta kokeilut eivät onnistuneet.
Juuri kuin hän oli aikeissa upottaa koko chiclevarastonsa jokeen, hän näki tytön pureskelevan makeisena myytävää parafiinia.
Adams mietti, voisiko chicleä käyttää samalla tavalla. Hänelle selvisi pian, että meksikolaiset olivat pureskelleet chicleä 4 000 vuotta sen rauhoittavan vaikutuksen vuoksi.
Adams alkoi myydä chicle-purukumia nimellä ”Adams New York No. 1”. Vuonna 1884 hän alkoi valmistaa siitä myös lakritsinmakuista versiota, ”Adams’ Black Jackia”.
Chiclestä tehty purukumi saavutti nopeasti suuren suosion Yhdysvalloissa.
13. Karkkikeppi: Intian suola jalostui karamelleiksi ja kepeiksi
Keskiaikana sokeri oli Euroopassa harvinaista ja kallista luksustavaraa.
Sitä tuotiin laivoilla tai kamelikaravaaneilla Kaukoidästä Lähi-itään, mistä sitä myytiin eurooppalaisille ”Intian suolana”.
Nimitys juontui siitä, että vaikka sokeri ja suola ovat aivan erimakuisia, sokeri muistutti ulkonäöltään suolaa.
Sokerin hinta laski vasta, kun Ranskan keisari Napoleon määräsi vuonna 1811 talonpojat viljelemään sokerijuurikkaita vähentääkseen maan riippuvuutta tuontisokerista.
Ranskassa saatiin omaa sokeria jo seuraavana vuonna, jolloin sen hinta romahti.
Sokerin hinnan aleneminen aloitti aivan uuden aikakauden makeisten historiassa.
Ensimmäistä kertaa sokeri tuli kaikkien ulottuville, ja myyntiin tuli aivan uusia makeislaatuja, kuten karkkikeppejä.
14. Lakritsi: Terveyden juuret
Kiinalaiset alkoivat käyttää lakritsijuurta lääkintään jo 5 000 vuotta sitten.
Se on suosittu luonnonlääke, josta tehdään muun muassa teetä. Lakritsia käytetään mahahaavoihin, vilustumiseen ja ihosairauksiin.
Kasvitieteen isänä tunnettu kreikkalainen Theofrastos kirjoitti 200-luvulla eaa., että lakritsijuuri oli tehokas lääke yskään ja astmaan.
Roomalaiset legioonalaiset pureskelivat usein kasvin hyvänmakuisia juuria pitkillä marsseilla lievittääkseen nälän ja janon tunnetta.
Vuonna 1731 italialainen Amarellin suku kehitti menetelmän, joka helpotti mehun uuttamista lakritsijuuresta.
Vajaa 30 vuotta myöhemmin brittiläinen Pontefractista peräisin oleva kemisti George Dunhill keksi sekoittaa lakritsiin sokeria ja alkoi myydä seosta makeisena.
Makuja on monenlaisia
Pohjoismaissa ja etenkin Suomessa rakastetaan salmiakkia, kun taas Tanskan eteläpuolella asuville maistuu paremmin lakritsi.