Grimmin hurjat sadut

Grimmin veljesten sadut ovat kuuluisia ympäri maailman. Aikoinaan nämä saksalaiset satujen kerääjät herättivät kiivasta keskustelua. Osa heidän tutkimuksestaan olisi nykymittareilla väärennöstä.

Grodprinsen

Alkuperäisessä sadussa prinsessa ei suutelee sammakkoa.

© Bridgeman/IBL

Joulukuun 21. päivänä vuonna 1812 kirjat tulivat kirjapainosta. Onnelliset 27- ja 26-vuotiaat veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm saivat vihdoin ihastella yli 900 kappaletta debyyttisa-

tukirjastaan Kinder- und Hausmärchen (suomeksi Satuja lapsille ja kodeille).

Monen vuoden kova työ oli tehty. Nyt vain odotettiin ympäristön palautetta. Opettajat ja mentorit olivat aina ylistäneet näitä kahta nerokasta veljeä, ja siksi he eivät lainkaan olleet

valmistautuneita tulevaan kovaan tuomioon. Myynti sujui suhteellisen hyvin jo alussa, mutta kritiikki oli raakaa.

Tekstit ovat lähinnä lukukelvottomia, kertoi eräs arvostelija. Kokoelma on ”silkkaa roskaa”, kirjoitti toinen. Kaikki ihmettelivät, oliko kirja suunnattu lapsille vai aikuisille? Millaiset lapset voivat hyvin saadessaan kuulla tarinoita, jotka pursuavat väkivaltaa, puhumattakaan seksuaalisista osuuksista, jotka olivat suorastaan luotaantyöntäviä?

Rapunzel tuli raskaaksi

Grimmin sadut olivat toisin sanoen liian uskaliaita aikaisen 1800-luvun sivistyneelle porvaristolle. Tähkäpää-tarinan kaunis tyttö on suljettu ilkeän noidan torniin. Tyttö laskee pitkät hiuksensa alas auttaakseen prinssin sisälle torniin. He menevät heti yhdessä sänkyyn ja tyttö tulee raskaaksi ymmärtämättä juuri lainkaan tapahtunutta. Toisessa sadussa kauniin Lumikin oma äiti antaa viedä tyttärensä metsään murhattavaksi. Sadun lopussa Lumikki kostaa ja pakottaa äidin tanssimaan hehkuvissa rautakengissä kuolemaan saakka.

Tuhkimon sisarpuolet yrittivät leikata itseltään varpaat, jotta lasikenkä sopisi heille, mutta prinssi ei ollut huijattavissa.

© AKG/Scanpix

##

Tuhkimon sisarpuolista tuli sokeita

Tuhkimon ilkeät siskopuolet ovat niin epätoivoisia halutessaan ahtaa jalkojansa lasikenkiin, että he leikkaavat itseltään varpaat pois. Eräässä kertomuksessa nainen hakkaa vävynsä pään irti ja leikkelee ruumiin pieniksi palasiksi valmistaakseen siitä ruokaa, jonka hän tarjoilee miehelleen.

Makaaberin sisällön lisäksi myös lyhyttä kirjoitustyyliä pidettiin rumana. Kokoelma oli myös pullollaan alaviitteitä. Veljekset olivat yrittäneet miellyttää sekä tutkijoita että tavallisia lukioita, mutta nyt kukaan ei ollut tyytyväinen.

Veljet elättivät perhettä

Jacob ja Wilhelm Grimm kasvoivat monilapsisessa perheessä. Suuren osan lapsuudestaan he viettivät pienessä Steinaun kaupungissa, jossa isä työskenteli menestyksekkäänä juristina.

Myöhemmin he kuvailivat varhaislapsuuttaan idylliseksi. He rakastivat Saksan luontoa ja kävivät pitkillä kävelyillä metsäisissä maisemissa ympäri kaupunkia.

Idylli loppui yllättäen isoveli Jakobin ollessa 11-vuotias. Isä kuoli keuhkotautiin ja kahden pojan oli oitis ryhdyttävä koko perheen elättäjiksi.

Veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm sekä kirja vuodelta 1892.

© Corbis/Scanpix Mary Evans/IBL Bridgeman/IBL

Grimmin veljekset, jotka olisivat todella tarvinneet rahat, jäivät aina ilman. Myöhemmin he väittivät näiden epäoikeudenmukaisuuksien tehneen heille hyvää, koska he näin oppivat työskentelemään ahkerasti.

Opiskelivat Saksan keskiaikaista kirjallisuutta

Pojat saivat lukion päätökseen luokkansa primuksina ja pääsivät Magdeburgin yliopistoon. Nyt veljesten elämässä tapahtui käännekohta, kun heidät otti vastaan lakitieteen professori Friedrich von Savigny, joka herätti poikien kiinnostuksen keskiaikaista saksalaista kirjallisuutta kohtaan.

Tähän aikaan Saksa muodostui lähes 200 eri ruhtinaskunnasta. Friedrich Von Savignyn välityksellä Grimmin veljeksistä tuli osa Saksan kansan yhdistymistä tavoittelevaa liikettä. Saksalaisen identiteetin luomiseksi tutkijoiden piti tuon ajan ideologian mukaan tutkia erityisesti kansakunnan juuria ja sen alkuperäisiä kieliä sekä kirjallisuutta.

Grimmin veljekset heittäytyivät työhön täysin palkein. Pian he olivat erikoistuneet keräämään kansantaruja, joita he pitivät Saksan kansallisen sielun aitona ilmauksena. Sielu oli ranskalaisen kulttuurin uhkaamana, mikä oli verrattain selvää tuona aikana, jolloin Napoleon Bonaparten armeijat hallitsivat lähes koko Eurooppaa. Saksalaiskansan riveistä kerätyt kertomukset muodostuivat nationalistiseksi vastarintatoiminnaksi.

Wilhelm Grimm kirjoitti tarinoita

Veljesten ensimmäisen satukirjan julkaisun aikoihin, vuonna 1812, heidän äitinsä oli kuollut. Sen myötä Jacob ja Wilhelm olivat täysin vastuussa perheen ta-
loudesta. Ehkä juuri siksi nuorempi veli Wilhelm ryhtyi perusteellisesti työstämään satuja uudelleen, selkeästi vaikuttuneena kovasta kritiikistä, jota ensimmäinen painos oli saanut. Erityisesti hän piti huolta siitä, että seksuaaliset viittaukset saduissa talttuivat. Samalla hän näki paljon vaivaa muuttaakseen satujen muodon kauniimmaksi. Kielestä tuli parempaa ja ”sadunomaisempaa” ja dialogia lisättiin.

Charles Dickens luki Grimmin veljesten satuja lapsena ja rakastui syvästi Punahilkkaan.

Sanat kuten ”prinssi”, ”prinsessa” ja ”haltijatar”, joita pidettiin Ranskan vaikutuksesta syntyneinä, otettiin pois ja korvattiin saksalaisemmilla sanoilla kuten ”kuninkaan poika”, ”kuninkaan tytär” ja ”velho” (”zauberin”). Väkivalta sai kuitenkin pääosin pysyä. Usein tari-noiden uusissa painoksissa raakuutta vahvistettiin jopa entisestään. Saadakseen kokonaisuuden kutsuvammaksi satuja alettiin myös kuvittaa, mikä lisäsi niiden vetovoimaa. Vuonna 1825 veljekset julkaisivat erityisversion, jonka 50 tunnettua kertomusta oli tarkoitettu selkeästi lapsille.

Grimmin tarinat levisivät ympäri maailmaa

Pian osoittautui, että Grimmin sadut voisivat lyödä läpi koko maailmassa huolimatta niiden väitetystä paikallisesta saksalaisuudesta. The Grimm Fairy Tales oli nyt itsestäänselvä satukirja Iso-Britannian lapsille. Charles Dickens kertoi myöhemmin, kuinka huumaantunut hän oli ollut kummallisista, dramaattisista ja raaoista saduista. Hän oli pienenä muun muassa rakastunut Punahilkkaan ja unelmoinut pitkään, että saisi mennä naimisiin hänen kanssaan. Veljekset pitivät satujen keräämistä ensisijaisesti tutkimusprojektina. Jälkikäteen on osoittautunut kuitenkin että he myös huijasivat saadakseen tutkimuksissa haluamansa tulokseen.

Tutkimushanke

Sadut, joiden piti olla saksalaisia ja kansanomaisia ja joiden väitettiin olevan kerättyjä talonpoikien ja yksinkertaisten työläisten suusta, olivat usein ranskalaista alkuperää. Useat veljesten lähteistä olivat aristokraatteja tai yläluokkaa. Veljekset peittelivät asian tietoisesti lähdeluettelossaan.

Jacob ja Wilhelm Grimm elivät 78- ja 73-vuotiaiksi. Viimeisinä vuosinaan he olivat kuuluisia miehiä. Nykyään heidän satujaan on käännetty yli 160 kielelle.