Valheellista ruokka

1. Roomalaiset maustoivat viiniä lyijyllä

"Niin monilla myrkyillä viini yritetään pakottaa sopivaksi makuumme, mutta silti olemme yllättyneitä siitä, ettei se ole hyväksi meille." Näin kirjoitti roomalaiskirjailija Plinius vanhempi tietosanakirjassaan Naturalis Historia 70-luvulla jaa. Menetelmiä outojen viinien saamiseksi maistumaan hyvältä oli monia – valmistaja saattoi lisätä joukkoon maata, kipsiä tai marmoripölyä parantaakseen koostumusta ja selkeyttääkseen makua. Myös hunajalla ja hartsilla yritettiin antaa oikeaa makeutta.

Osaa näistä lisäyksistä pidettiin mausteina, jotka paransivat viiniä. Muissa tapauksissa kyseessä oli silkka huijaus, varsinkin kun viiniä laimennettiin merivedellä muun muassa siksi, että suola saisi viinin säilymään kauemmin. Niin viini sekä maistui pahalta että aiheutti juojalleen vatsakipuja.

Antiikin viinien suurin saastuminen aiheutui kuitenkin lyijystä, jota ei tiedetty vaaralliseksi. Plinius totesi lyijyn olevan turvallista ja suositteli sekoittamaan pienen määrän lyijyä jokaiseen viinitynnyriin, jotta viini kestäisi kauemmin. Lisäksi oltiin sitä mieltä, että lyijyssä oli herkullinen maku – tasapainoinen makeus, joka paransi mitä keskinkertaista viiniä tahansa. Nykyään tiedämme, että lyijy on myrkkyä, joka myös varastoituu elimistöön ja ​​voi aiheuttaa hedelmättömyyttä, vakavia sairauksia ja lopulta kuoleman.

2. Roviolle väärennetyn sahramin takia

Vuonna 1444 kauppias Jobst Findeker vietiin Nürnbergin suurelle torille ja poltettiin elävältä. Hänen rikoksensa oli sahramin väärennös. Kaupungin voimakkaat ja pelätyt sahramitarkastajat (Safranschau) olivat jäljittäneet hänet aiemin.

Sahramilla huijaaminen on ollut yksi yleisimmistä petoksista kautta ruokahistorian, koska mauste on aina ollut varsin kallista. Valmistus on nimittäin erittäin työlästä – kuivatun sahramikilon valmistukseen täytyy poimia ja puhdistaa 100 000–150 000 erityistä sahramikrookusta.

Koska sahramin hinta on aina ollut korkea, monet myyjät ovat joutuneet kiusaukseen korvata aito tuote halvemmilla vaihtoehdoilla. Tavallisia ratkaisuja ovat olleet sekoittaa joukkoon kuivattua ja murennettua kehäkukkaa tai upottaa sahrami hunajaan, jolloin paino kasvaa ja lisäksi ostajaa petetään makeammalla maulla. Sahramilla huijaaminen on vallalla vielä nykyäänkin, vaikka mausteen kysyntä on vähentynyt viime aikoina.

3. Huhu luujauhosta leivässä kauhistutti

Huonon viljasadon jälkeen 1756 Englannissa oli puutetta laadukkaasta leivästä. Parlamentti päätti valmistuttaa erityistä hätäleipää, johon laitettiin reilusti leseitä. Leipä ei kuitenkaan ollut lainkaan suosittua, koska yhä useampi britti halusi syödä vaaleaa leipää – sellaista, josta yläluokka oli kauan pitänyt, ja jota voitiin valmistaa vain parhaista jauhoista. Tarjotakseen ihmisten haluamaa leipää monet leipurit turvautuivat vanhaan temppuun ja sekoittivat taikinaan kemiallista mineraalia, alunaa, jota yleensä käytettiin valkaisuun ja parkitsemiseen (ja nykyään sitä voidaan laittaa vaikka taikataikinaan). Leipä oli valkoista ja haurasta, ja se näytti aidolta.

Mutta maku ei ollut sama, ja kun leipurit sekoittivat joukkoon yhä enemmän alunaa, asiakkaaat alkoivat valittaa.Monet saivat myös vatsavaivoja, ja huhuttiin joidenkin huijausleipää syöneiden lasten ja vanhusten kuolleen suurien tuskien saattelemina.

Syksyllä 1757 julkaistiin kirja, jonka mukaan leipurit olivat menneet niin pitkälle, että he sekoittivat taikinaan jauhettuja ihmisen luita, mikä sai aikaan suoranaisen hysterian brittilehdistössä. Yksi kaikkien aikojen suurimmista ruokaskandaaleista oli käsillä, ja aivan kuten monissa myöhemmissäkin tapauksissa, huhut sekoittuivat tosiseikkoihin.

Tarina jauhetuista ihmisen luista osoittautui sepitteeksi, mutta brittileipurit kärsivät huonosta maineesta monien vuosien ajan. Aluna kiellettiin leivän valmistuksessa, mutta siitä huolimatta käyttö näyttää vain kasvaneen.

4. Ravintoköyhää maitoa myytiin imeväisille

Jo 1800-luvun puolivälissä lehmänmaito oli esitelty Yhdysvalloissa pikkulasten täydellisenä juomana. Sitä pidettiin terveellisenä ja voimistavana, ja sen uskottiin takaavan sen, että lapset kasvavat vahvoiksi ja terveiksi. Todellisuudessa maan suurissa kaupungeissa myyty maito oli usein suoraan haitallista terveydelle, mikä huomattiin kun "swill milk scandal" paljastui New Yorkissa vuonna 1860.

Selvisi, että useiden vuosien ajan suurin osa kaupungissa myytävästä maidosta ei ollut alkuunkaan peräisin hyvinvoivalta maaseudulta, vaan lehmistä, joita pidettiin lukittuina pimeisiin varastoihin, lähellä kaupungin panimoita. Siellä ne söivät ruokajätteitä (swill) panimoista, mikä tarkoitti, että lypsetystä maidosta puuttuivat lähes kokonaan ravintoaineet. Huonoa maitoa pidettiin lasten laajan aliravitsemuksen syynä New Yorkissa. Eräässä artikkelissa väitettiin vuosittain 8 000 lapsen kuolinsyyksi huonoa maitoa, mitä voitanee pitää liioitteluna.

Petkutusta oli maidon laimentamaminen ensin vedellä ja sitten paksuntaminen jauhoilla. Porkkanamehulla ja keltaisella värillä huijattiin esiin makua ja ulkonäköä.

5. Karkkia jatkettiin arsenikilla

Kakkujen ja makeisten huono laatu brittimarkkinoilla 1800-luvulla ei ollut mikään salaisuus. Huonolaatuisia eivät olleet vähiten ne värikkäät karkit, jotka houkuttelivat erityisesti lapsia. Makeiset sisälsivät monesti huomattavasti väitettyä vähemmän sokeria, koska aito sokeri oli kallista. Sen sijaan tuotteita valmistettiin erilaisia ​​korvikkeita, kuten kipsiä tai murskattua kalkkikiveä, käyttäen.

Eri lainsäädäntöehdotuksia oli esitetty huijaamisen estämiseksi, mutta Iso-Britannian parlamentti ei halunnut säätää lakeja, jotka saattoivat häiritä vapaata elinkeinoelämää. Sitten tapahtui "Bristolin makeismyrkytys", eivätkä poliitikot voineet enää olla toimimatta.

Kaikki alkoi, kun makeisten myyntimies William Hardaker, jolla oli koju Bristolin markkinoilla, osti makeisia valmistaja Joseph Nealilta. Tämä yritti, tavalliseen tapaan pumpata parempaa hintaa korvaamalla osan makeisten sokerista kipsillä, jonka hän oli ostanut apteekkarilta. Kipsin sijaan Neal sai erehdyksessä pussin arsenikkia. Makeiset sekä maistuivat pahalta että näyttivät oudoilta, mutta se ei estänyt Hardakeria myymästä niitä. Yli 200 ihmistä sairastui arsenikkimyrkytykseen, ja ainakin 20 heistä kuoli. Skandaali pakotti sääntelemään apteekkien toimintaa tiukemmin ja määräämään, mitä lisäaineita elintarvikkeiden valmistuksessa saa käyttää.

6. Likaa ja syöpäläisiä makkarassa

Vuonna 1906 julkaistiin Upton Sinclairin kirja The Jungle, josta tuli oitis varsinainen sensaatio. Sinclairin kirjassa kerrottiin totuus amerikkalaisista teurastamoista, ja vaikka julkisuudessa oli epäilty, ettei kaikki ollut kohdallaan, harvat saattoivat silti kuvitella huijaamisen ja kurjuuden määrää. Erityisen pysäyttävä oli makkaroiden tuotantotavan kuvaus, joka osoitti makkaroiden voivan sisältää lähes mitä tahansa.

Monissa tapauksissa käytettiin jo vanhaksi mennyttä makkaramassaa uudelleen – liha, joka oli jo alkanut mädäntyä, voitiin värjätä ja käsitellä lisäaineilla, ja sen jälkeen täyttää sillä uudet makkarankuoret. Lisäksi ilmeni, että makkarataikinaan sekoitettiin likaa ja sahanpurua, puhumattakaan rotanlihasta ja rotan jätöksistä.

Skandaali oli suunnaton, ja jo samana vuonna presidentti Theodore Roosevelt käytti hyväkseen Sinclairin sensaatiokirjan ympärille syntynyttä kuhinaa ajaakseen läpi lainsäädännön, jonka piti puhdistaa likainen elintarviketeollisuus. Upton Sinclair piti lakeja kuitenkin hampaattomina ja uskoi elintarviketeollisuuden huijausten jatkuvan edelleen.

Uusia skandaaleja tosiaan seurasi, mutta vuosien kuluessa lakeja kiristettiin ja valvontaa laajennettiin.

7. Kuivamaito tappoi kiinalaislapsia

1800-luvulla Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tavattiin monia suuria ruokaskandaaleja. Nykyään ruokahuijausten tyyssija on ennen kaikkea Kiina. Maassa on huijaukselle tätä nykyä täydelliset olosuhteet – markkinat ovat valtavat, ja samalla väestön nopeat muuttoliikkeet viime vuosikymmeninä ovat johtaneet nopeisiin muutoksiin markkinoilla. Isoja määriä tavaroita pitää tuottaa suurkaupunkeihin, ja samalla ruoan valvonta on puutteellista. Kaikki tämä on aiheuttanut lukuisia skandaaleja, kuten sen, jossa kävi ilmi, että kaupunkien viemäreistä kerätty rasva oli kerätty ja myyty edelleen ruokarasvana.

Pahin skandaali on kuitenkin edelleen maitopetos, joka paljastui vuonna 2008. Useat maidon, kuivamaidon ja äidinmaidonvastikkeen valmistajat sekoittivat typpipitoista melamiinia tuotteisiinsa, minkä tarkoituksena oli saada tuotteet näyttämään siltä, kuin maito sisältäisi erityisen runsaasti proteiineja.

Satojentuhansien lapsien uskotaan juoneen myrkytettyjä tuotteita. On vielä epäselvää, kuinka moni vahingoittui, mutta ainakin kuusi lasta kuoli, luultavasti paljon useampikin. Skandaali ravisteli viranomaisia ja osoitti, ettei suinkaan pystytty takaamaan kaiken maassa myytävän ruoan olevan turvallista. Pistokoetutkimus vuonna 2003 osoitti, että viidesosa kaikista Kiinassa myydyistä elintarvikkeista ei täyttänyt virallisia terveysvaatimuksia.