Roomalaiset pröystäilivät erikoisilla ruuilla
Roomalaisilla illallisilla tarjoiltiin mitä eksoottisimpia ruokia. Pitopöydästä saattoi löytyä esimerkiksi kiveksiä, kohtua, polkuanturoita sekä mädistä kaloista valmistettua löyhkäävää kastiketta.
Roomalainen keittiö ei ollut herkkäsieluisia tai -vatsaisia varten. Kun Rooman varakas yläluokka kestitsi vieraitaan, mielikuvitukselliselta ruokalistalta saattoi löytyä esimerkiksi merisiiliä, pässinkiveksiä, norsunlihaa, siankohtua tai vaikkapa mureenaa – ärhäkkää ankeriasmaista kalaa, jota ruokittiin usein kuolleilla orjilla.
Erityisen hienoissa juhlissa roomalaiset herkuttelivat mieluusti mureilla pähkinähiirillä, jotka oli leivitetty unikonsiemenillä ja paistettu hunajassa. Pähkinähiiriä pyydystettiin luonnosta ja vangittiin pieniin saviruukkuihin.
Sitten niitä ruokkittiin tammenterhoilla ja pähkinöillä, kunnes ne olivat niin pulskia, että kokin oli rikottava ruukku voidakseen valmistaa jyrsijästä ruokaa.
Eriskummallisten ruokalajien mahdollisia outoja sivumakuja peitettiin garumilla, löyhkäävällä mädistä kaloista valmistetulla kastikkeella. Roomalaisten pidoissa tärkeintä ei useinkaan ollut herkuttelu vaan pröystäily toinen toistaan kummallisemmilla ruokalajeilla.
Siinä suhteessa kukaan ei pystynyt kilpailemaan keisari Heliogabaluksen (203–222 jaa.) kanssa. Hänen lempiruokiaan olivat muun muassa strutsinaivot ja satakielen kielet, mutta kaikkein eniten hän piti kamelin polkuanturoista tehdystä keitosta. Keisarille kelpasivat vain nuorten kamelien mureat polkuanturat.
Viikingit söivät viljaa ja pikkukiviä
Viikinkien elämään kuuluivat olennaisena osana puuro ja hammassärky. Puurossa oli runsaastii viljan jauhamiseen käytetyistä myllynkivistä irronnutta kiviainesta, joka tuhosi vähitellen hampaat ja aiheutti monille viikingeille hammassärkyä.
Juhlissa syötiin lihaa ja juotiin olutta tai simaa, arkisin ruokana oli puuroa.
Koko ruokaseurue söi puuroa yhteisestä kulhosta yhteisellä lusikalla, joka kiersi ruokailijalta toiselle. Yleensä ruokailu tapahtui savuverhon hämärässä, sillä ruoka valmistettiin avotulella keskellä huonetta, jossa paitsi kokattiin myös syötiin ja nukuttiin.
Häissä ja voitonjuhlissa tarjottiin yleensä lihaa, jonka painikkeeksi juomasarvet täytettiin oluella tai simalla.
Asteekit pitivät koiranlihasta
Meksikon asteekit söivät lähes mitä tahansa, mikä mateli, mönki tai käveli – mahdollisesti myös jumalille uhraamiaan ihmisiä.
Asteekit olivat ennakkoluulottomia herkkusuita: he söivät muun muassa muurahaisia, heinäsirkkoja, vesiluteiden munia, sammakoita, toukkia, käärmeitä, hiiriä ja vyötiäisiä. Suurimpana herkkuna asteekit pitivät kuitenkin koiranlihaa.
Vyötiäinen kuului asteekkien lempiruokiin.
Ruoka huuhdottiin kurkusta alas kaakaolla tai kaktusmehusta tehdyllä alkoholijuomalla. Humaltuminen oli kuitenkin ankarasti kielletty, ja juopuneita nöyryytettiin muun muassa ajelemalla heidän päänsä kaljuksi. Toistuvasta juopuneena esiintymisestä saattoi seurata jopa kuolemanrangaistus.
Meksikossa eläneiden asteekkien tiedetään harjoittaneen ihmisuhrausta, mutta tutkijat eivät ole yksimielisiä siitä, söivätkö he myös uhraamiensa ihmisten lihaa. Erään teorian mukaan asteekit olisivat saaneet ihmislihasta välttämätöntä valkuaista.
Asteekit uhrasivat ihmisiä, mutta ei tiedetä, söivätkö he uhrattujen lihaa.
Toisen teorian mukaan ihmissyönti oli osa uhrimenoja, mutta ihmisliha ei kuulunut asteekkien päivittäiseen ruokavalioon. Oli miten oli, asteekit lihottivat uhrattavaksi valittuja jopa vuoden ajan ennen uhrausta.
Egypti oli sipulimaa
Egyptiläiset rakastivat ruokaa. Siksi ruokatavarat olivat hautaesineiden kärkipäässä, kun vainajaa varustettiin pitkälle matkalle tuonpuoleiseen. Erityisesti sipuli oli uskonnollisesti hyvin tärkeä ruoka-aine, sillä sen pyöreä muoto ja monet kerrokset symboloivat ikuista elämää.
Sipuli oli Egyptissä tärkeä ruoka-aine, jota uhrattiin usein myös jumalille.
Egyptiläiset uskoivat myös, että sipulin pistävä haju auttoi vainajaa taas hengittämään, ja niinpä faraoiden muumioiden silmäkuoppiin saatettiin panna sipulit.
Sipuli oli tärkeä kasvi myös eläville egyptiläisille ja muun muassa pyramidien kymmenettuhannet rakennustyöläiset söivät runsaasti sipulia joka ikinen päivä.
Mongolit joivat hevosen verta
”He juovat hevostensa verta. He tekevät verisuoneen viillon ja antavat veren suihkuta suuhunsa. Siten he voivat ratsastaa kymmenenkin päivää syömättä kunnon ateriaa.” Näin kuvaili Marco Polo 700 vuotta sitten kohtaamiaan mongolisotureita.
Veri antoi voimaa pitkillä ratsastusmatkoilla.
Jos ruokalistalla ei ollut verta, mongolit joivat mielellään käynyttä maitoa. He lypsivät kamelin- ja tammanmaitoa hevosen mahalaukkuun, joka ripustettiin jurttaan muhimaan.
Aina välillä mongolit huitaisivat mahalaukkua nyrkillään. Vähitellen maito alkoi käydä, kunnes se oli muuttunut lievästi alkoholipitoiseksi happamaksi jogurtiksi, jota mongolit vauvasta vaariin joivat hyvällä halulla.