Tanskassa ilmestynyt kirja maan suklaahistoriasta on herättänyt debattia suklaasuukkojen historiasta.
Kansainvälisenä suklaan päivänä 13. syyskuuta ilmestyneessä kirjassa järkytetään tanskalaisia kumoamalla väite, että Suomessakin suositut suklaasuukot olisi keksitty Tanskassa vuonna 1801.
Salaisuus paljastui pölyisistä arkistoista
Kirjan kirjoittanut historioitsija Annette Hoff väittää muun muassa, että Tanskassa ei edes ollut kaakaota vielä vuonna 1801 vaan ensimmäiset kaakaolastia kuljettavat laivat tulivat Kööpenhaminaan vasta vuonna 1818.
Kymmenen vuotta myöhemmin eräs hollantilainen keksi menetelmän erottaa kaakaopavusta kaakaovoita, jota tarvitaan suklaan valmistamiseen.
Hoffin tutkimuksen mukaan Tanskan vanhin suklaatehdas Elvirasminde alkoi myydä suklaasuukkoja vuonna 1905 ja vuodesta 1912 eteenpäin se noudatti niiden valmistuksessa yhdysvaltalaista reseptiä.
Kondiittori teki huonot kaupat
Kirjan mukaan tanskalainen kondiittori Emil Elikofer toi suukkojen reseptin Yhdysvalloista.
Hän näytti sen Elvirasminden johtajalle ja sai kiitokseksi kultakellon ja elinikäisen työpaikan mutta ei pientäkään osuutta suukkojen myynnistä.
Elikofterin sukulaisten mukaan hänen isänsä pilkkasi häntä hänen loppuelämänsä huonoista kaupoista.
Suomessa Brunbergin makeistehdas alkoi valmistaa suklaasuukkoja vuonna 1951. Idea saatiin tehtaan tanskalaiselta liikekumppanilta.
Skotit tekivät suukkoja jo 1800-luvulla
Mistä suklaasuukot sitten alun perin ovat lähtöisin? Annette Hoffin mukaan ehkä Skotlannista.
Siellä myytiin varmuudella jo vuonna 1895 Chocolate Mallow Biscuit -nimistä herkkua. Se oli makealla vaahdolla täytetty leivonnainen, jollaisia myydään edelleen.