Sergiy Palamarchuk / Shutterstock

Koska skotit alkoivat tislata viskiä?

Iällä on merkitystä, kun on viskistä kyse – etenkin Skotlannissa, jossa tislaamot ovat vuosikausia kiistelleet siitä, kuka valmisti viskiä ensimmäisenä.

Ensimmäinen maininta vis­kistä Skotlannissa on vuodelta 1494: verokirjanpidon mukaan kuningas lähetti John Cor -nimiselle munkille maltaita, jotta tämä tislaisi niistä 1 500 pulloa aqua vitaeta eli ”elämän vettä”, kuten kaikkea väkevää alkoholia tuolloin nimitettiin.

Tilattujen pullojen suuri määrä ­osoittaa ­viskin tislaamisen olleen jo siihen aikaan Skotlannissa vakiintu­nutta.

Ensimmäisistä ­tislaamoista ei ole enää mitään jäljellä, mutta moni Skotlannin nykyisistä tislaamoista ylpeilee pitkällä historiallaan.

Kiista maan vanhimmasta viskistä

Glenturret ja Bowmore kiistelivät pitkään siitä, kumpi oli skottitislaamoista vanhin.

Molemmat väittivät olevansa peräisin 1770-luvulta, mutta vuonna 2007 Skot­lannin panimo­arkistoista löytyi veroasiakirjoja, ­joiden mukaan Bowmoren ­avajais­-vuosi olikin vasta vuonna 1816 ja Glentur­retin kaksi vuotta myöhemmin – ja ­silloin ­Skotlannin vanhim­maksi tislaamoksi nousikin Strathisla, joka oli perustettu vuonna 1789.

­Sittemmin areenalle on ilmaantunut taas uusi kilpailija, Glen Garioch, jonka etiketeissä perustamis­vuodeksi oli merkitty 1797, mutta arkistojen perusteella se syntyikin ilmeisesti jo vuonna 1785, tosin silloin nimellä Meldrum.

Kisa siis jatkuu ja jäänee lopulta ratkaisemattomaksi.