Keskiajan eurooppalaisilla oli varsin rajallisesti vaihtoehtoja makeanhimonsa taltuttamiseen. Vuosisatoja ainoa merkittävä makeuttaja oli hunaja, ja mehiläishoitoa harjoitettiinkin laajalti ympäri Eurooppaa.
Hunaja oli niin halpaa, että siihen oli varaa köyhilläkin. Hunajalla makeutettiin esimerkiksi jälkiruokia, hilloja ja makeita juomia.
Sokeriruoko saapui Eurooppaan Espanjan valloittaneiden islaminuskoisten maurien mukana.
Keskiajalla mehiläiset tuottivat hunajaa kaikkialla Euroopassa.
Arabit olivat vuosisatojen ajan kehittäneet erilaisia tapoja viljellä trooppista sokeriruokoa, joka vaatii runsaasti aurinkoa ja vettä ympäri vuoden.
800- ja 900-luvuilla maurit perustivat sokeriruokoviljelmiä Sisiliaan ja Espanjaan, ja silloin eurooppalaiset saivat ensimmäistä kertaa maistaa sokeria.
1100-luvulla ristiretkille lähteneet ritarit valloittivat Pyhän maan ja varmistivat samalla eurooppalaisille yhteydet sokeriruokoviljelyksille.
Sokeriruo’on viljely oli kuitenkin erittäin vaikeaa, ja siksi kallisarvoisesta sokerista saattoivat nauttia vain kaikkein varakkaimmat.
Muutkin kuin rikkaan eurooppalaiset pääsivät sokerin makuun vasta 1500-luvulla, kun Uuteen maailmaan perustettiin valtavia sokeriplantaaseja, joilla raskas työ teetettiin mustilla orjilla.