Flirttailun historiaa: Laulavia ritareita ja salaisia viuhkakoodeja
Flirttailun taitoa on aina pidetty jalona. Hyvä hygienia ja rakkausruno tai pari takasivat menestyksen antiikin Roomassa, ja keskiajalla kiertävä trubaduuri saattoi laulaa itsensä lakanoiden väliin.
Lyhytsäärisen naisen kannatti piilottaa jalkansa loikoilemalla pitkällään tai käyttämällä pitkää hametta kohdatessaan tunteittensa kohteen. Näin neuvottiin muinaisessa Roomassa.
Antiikin Rooma: Ujo haki apua deittailuoppaasta
Jos ujostutti tai flirttailu ei muuten luonnistunut, antiikin roomalainen saattoi tarttua kirjailija ja runoilija Ovidiuksen (43 eaa. – 18 jaa.) kirjoittamaan deitti - ja flirtti - oppaaseen nimeltä Ars amatoria eli Rakastamisen taito.
Ovidiuksen mukaan olennaisia asioita onnistuneen flirttailun kannalta olivat muun muassa hyvä henkilökohtainen hygienia, lyhyeksi leikatut kynnet ja nenäkarvojen poistaminen.
Hän myös opasti, että teatteri oli paras paikka tavata mielenkiintoisia sinkkuja.
Hän kehotti miehiä lausumaan mielitietylleen runoja, ja laulu ja musiikki tekivät kuulemma vaikutuksen kumpaankin sukupuoleen.
Ovidius neuvoi muitakin kuin sinkkuja. Hän kuvasi esimerkiksi, miten mies voi seurueessa liehitellä toisen miehen vaimoa tämän puolison huomaamatta.
Hiukset olivat tärkeät. Sekä miehet että naiset kiinnittivät huomiota kampauksiin, ja nainen saattoi tehdä suuren vaikutuksen kiharoiden heilautuksella.
Keski-aika: Ritarit lauloivat turhautuneille linnanrouville
Aatelisnaiset elivät usein yksin vuosikausia miestensä ollessa sotimassa tai ristiretkillä, joten mahdollisuuksia flirttailuun oli yllin kyllin.
Flirtin kohteet olivat usein ritareita tai kierteleviä trubaduureja, jotka laativat runoja ja sävelsivät lauluja linnan rouvalle.
Joskus flirtti johti seksiin, joskus ei.
Aatelisnaisille flirttailu oli lähinnä tapa kanavoida eroottista ja romanttista kaipausta aikana, jolloin avioliitot eivät yleensä perustuneet tunteisiin tai seksuaaliseen vetovoimaan vaan talouteen ja politiikkaan.
Linnanrouvat flirttailivat usein aktiivisesti.
1800-luku: Viuhkoilla flirttailtiin vaivihkaa
Euroopan yläluokan naisilta edellytettiin siveyttä ja kunniallisuutta, joten flirtin oli oltava hyvin hienovaraista. Apuna oli viuhka, jonka ympärille syntyi kokonainen koodikieli.
Jos nainen esimerkiksi hipaisi viuhkan kädensijalla suutaan, se tarkoitti ”suutele minua”, kun taas kosketus vasemmalle poskelle merkitsi torjuntaa. Väärinkäsitysten välttämiseksi jotkut viuhkanvalmistajat antoivat viuhkojensa mukaan tarkat ohjeet.
Viuhkoja tehtiin hienoista materiaaleista, kuten silkistä, höyhenistä ja helmiäisestä.
Viuhkan mukana saattoi tulla seikkaperäisiä ohjeita.