Estoton erotiikka vei romaanin pannaan

Riistanvartija Oliver Mellors varmisti, ettei kukaan nähnyt, kun hän ja kartanonrouva, lady Chatterley, tunkeutuivat pensaikon läpi pienelle ­aukiolle. Siellä Mellors riisui takkinsa ja liivinsä, asetteli ne maahan ja kehotti ladyä asettumaan niiden päälle nelinkontin.

Riistanvartija Mellors, lady Constance Chatterley sekä tämän aviomies Sir Clifford Chatterley ovat D. H. Lawrencen vuonna 1928 ilmestyneen Lady Chatterleyn ­rakastaja -romaanin kolme päähenkilöä. Romaani kuvaa kainostelematta lady Chatterleyn ja tämän aviomiehen palkkaaman riistanvartijan ­välistä seksiä.

Esimerkiksi yllä mainittu metsäkohtaus jatkuu Lawrencen romaanissa näin:

”Nainen tunsi miehen paljaan ihon omaansa vasten, ennen kuin tämä tunkeutui häneen. Silmänräpäyksen ajan mies oli liikkumatta – paisuneena ja ­vavahdellen – ja sitten hän alkoi liikkua herättäen naisen himon.”

Noin suorat seksikuvaukset olivat 1900-luvun alkupuolella kiellettyjä useimmissa maissa, mukaan lukien D. H. Lawrencen kotimaa Britannia. Romaani koituikin kirjailijalle niin kalliiksi, että hän kirjoitti vähän ennen kuolemaansa maanpaosta:

”Tie menestykseen oli minulle auki, ja silti – tässä olen – ikuisesti ulkopuolisena. Ja tämä oli oma valintani.”

Kaivostyöläisen pojasta tuli kirjailija

David Herbert Lawrence syntyi 11. syyskuuta 1885 köyhän kaivostyöläisen ­perheeseen Nottinghamshiressa kahdensadan kilometrin päässä Lontoosta pohjoiseen.

Hänen äitinsä oli keskiluokkaisesta perheestä ja teki parhaansa tarjotakseen lapsilleen hyvän koulutuksen, jotta nämä säästyisivät kaivostyöläisen vaaralliselta ja raskaalta elämältä.

Herbie, joksi Lawrencea kotona kutsuttiin, kiinnostui jo varhain kirjallisuudesta. Hän tunsi olevansa outolintu verrattuna koulutovereihinsa, jotka halusivat vain päästä isiensä tavoin töihin kaivokseen.

Äitinsä tuella Lawrence kouluttautui opettajaksi ja sai töitä opettajana, mutta ­oikeasti hän halusi olla kirjailija ja kirjoitti näytelmiä nimellä D. H. Lawrence.

Vuonna 1912 Lawrence otti yhteyttä entiseen opettajaansa Ernest Weekleyhyn pyytääkseen tältä neuvoja ja tukea kirjai­lijan uralleen. Weekleyn luona hän tapasi myös tämän vaimon Friedan, ja tapaaminen muutti hänen elämänsä.

Frieda Weekley, omaa sukua von Richthofen, oli syntynyt saksalaiseen aateliseen sotilassukuun. Hän oli seitsemän vuotta Lawrencea vanhempi ja monien avioliiton ulkopuolisten suhteidensa ansiosta seksuaalisesti hyvin kokenut.

Frieda jättikin pian aviomiehensä ja matkusti Lawrencen kanssa ensin Saksaan ja sitten Italiaan.

Vuonna 1913 Lawrence ponkaisi kirjallisuuspiirien tietoisuuteen teoksella Poikia ja rakastajia. Teos on omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren miehen varttumista työväenluokkaisessa kaivosyhteisössä.

Kirja sai Britanniassa hyvät arvostelut, ja Lawrencen unelma kirjailijan urasta näytti toteutuvan.

Kun pari vuotta myöhemmin palasi Britanniaan, professori Weekley erosi vaimostaan, ja Frieda ja Lawrence saattoivat avioitua 13. heinäkuuta 1914. Frieda maksoi kuitenkin rakkaudestaan korkean hinnan, sillä hän menetti erossa kolmen lapsensa tapaamisoikeuden.

Parin tulevaisuus näytti silti valoisalta. Salasuhteen ­aikana ystävät olivat yksi toisensa jälkeen hylänneet heidät ­Britannian tiukkojen moraalikäsitysten vuoksi, mutta nyt kun he olivat naimisissa, ystävät ottivat heidät taas avosylin vastaan.

Lawrence solmi lisäksi kustantamon kanssa sopimuksen kolmen romaanin kirjoittamisesta, mikä näytti turvaavan pariskunnan talouden pitkäksi aikaa. Sitten syttyi ensimmäinen maailmansota.

Lawrence turmeli kansan moraalin

Seksuaalisesti vapaamieliset romaanit, jollaisia Lawrence kirjoitti, eivät sopineet Britanniassa vallinneeseen sota-ajan moraaliin.

Hänen seuraava romaaninsa, vuonna 1915 ilmestynyt Sateenkaari, kiellettiin ja vedettiin pois myynnistä kriitikoiden murskattua sen täysin. Yksi kriitikko kirjoitti arvostelussaan:

”Romaani on suurempi uhka kansanterveydelle kuin monet tartuntataudit.”

Lawrencet joutuivat elämään köyhyydessä, ja he muuttivat Englannin etelärannikolle ystäviensä omistamaan taloon. Sodan seurauksena Britanniassa kyti kasvava saksalaisviha, mikä aiheutti parille uusia ongelmia.

Heidän talonsa oli meren rannalla, ja paikalliset asukkaat ­alkoivat epäillä boheemia kirjailijaa ja hänen saksalaista vaimoaan vakoojiksi.

Joku oli nähnyt Friedan heiluttavan hartiahuiviaan kävelyretkellä, ja niinpä hänen väitettiin antaneen merkkejä saksalaisille sukellusveneille.

Lisäksi paikallisten keskuudessa kiersi huhuja, joiden mukaan Lawrence säilytti talossa saksalaista polttoainetta, ja kun hän korjasi talon savu­piipun, se tulkittiin niin, että hän oli lähettänyt salaisia signaaleja Saksan laivoille.

Lopulta viranomaiset tutkivat talon ja takavarikoivat parin osoitekirjoja ja vanhoja kirjeitä. Pariskunta määrättiin myös muuttamaan pois Cornwallista, ja heitä kiellettiin oleskelemasta etelärannikolla.

Taiteilijapari pakeni ulkomaille

Lawrencen mitta täyttyi. Hän koki itsensä jo muutenkin vainotuksi kirjojensa huonon vastaanoton vuoksi, ja perättömien vakoilusyytösten seurauksena hän päätti lähteä Britanniasta.

Sodan loputtua Lawrencet matkustivatkin Italiaan, ja myöhemmin he asuivat jonkin aikaa myös Ceylonissa (nykyinen Sri Lanka) sekä Australiassa. Lopullisesti kirjailija kuitenkin löysi rauhan Yhdysvalloista.

Vuonna 1924 Lawrencet perustivat ­ystäviensä kanssa taiteilijayhteisön New Mexicosta ostamalleen maatilalle. Siellä vietetty aika oli Lawrencen itsensä ­mukaan hänen elämänsä onnellisinta.

Kirjailijan oleskelulupa umpeutui kuitenkin jo vuonna 1925, ja parin oli palattava Eurooppaan. Lawrence sairasti jo tuolloin tuberkuloosia, mutta hän kirjoitti yhä ahkerasti.

Vierailu kotiseudulla kaivostyöläisten lakon aikana vuonna 1926 antoi Lawrencelle ajatuksen Lady Chatterleyn rakas­tajaan, joka kuvaa ­yläluokkaisen lady Constance Chatterleyn intohimoista suhdetta miehensä kartanon riistanvartijaan Oliver Mellorsiin.

Moni asia viittaa siihen, että Lawrence sai idean lady Chatterleyhin omasta tuttavapiiristään. Monien muiden tunnettujen kirjailijoiden tavoin hänkin kuului lady Ottoline Morrellin ystäväpiiriin.

Morrell tunnettiin avokätisestä hyväntekeväisyydestään vähä­varaisten hyväksi sekä avoimesta seksuaalisuudestaan ja avioliiton ulkopuolisista suhteistaan, joihin hänellä oli romaanin lady Chatterleyn ­tavoin aviomiehensä suostumus.

Yksi Morrellin rakastajista oli filosofi Bertrand Russell, joka sai myöhemmin Nobelin palkinnon, ja pari kirjoitti toisilleen yli 3  500 kirjettä. Morrellilla oli ­ilmeisesti suhde myös nuoreen kivenhakkaajaan, joka oli palkattu kunnostamaan pari patsasta Morrellien puutarhassa.

Lady Chatterleyn rakastaja ilmestyi ­Firenzessä vuonna 1928. Ensimmäinen painos oli vain tuhat kirjaa, joita lähetettiin vain ennakkotilaajille. ­Romaani ei tuottanut juurikaan voittoa, sillä kukaan ei halunnut olla julkisesti sen kanssa missään tekemisissä.

Lawrence tiesi, että romaanin siekailemattomat seksikuvaukset herättäisivät pahennusta. Hän vertasikin teosta pommiin, jonka hän toivoi ”räjähtävän ja päästävän vähän raitista ilmaa” ummehtuneeseen Britanniaan.

Lady Chatterleyn rakastaja oli kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä eroottinen romaani. Kuten monissa muissakin teoksissaan, Lawrence arvosteli siinä ­Britannian luokkayhteiskuntaa sekä teollistumisen synnyttämää kyynisyyttä.

Kirjailijaa ei arvostettu elinaikanaan

Lawrence ei ehtinyt nähdä, miten hänen hyljeksityistä romaaneistaan tuli miljoonien lukijoiden rakastamia klassikkoja. Hänen tuberkuloosinsa paheni loppuvuodesta 1929, ja hän joutui sairaalahoitoon Etelä-Ranskassa.

Hän oli tuolloin jo niin huonossa kunnossa, että ­pystyi hädin tuskin seisomaan ilman apua.

Lawrence ei halunnut kuolla sairaalassa. Niinpä hän poistui sieltä 1. maaliskuuta 1930 ja vuokrasi talon Vencestä. Hän kuoli 2. maaliskuuta 1930 44-vuotiaana.

Lawrence oli kirjoittanut yli 800 runoa ja 12 romaania, mutta suuri yleisö tunsi hänet lähinnä lupaavana kir­jailijana, joka oli haaskannut lahjansa suoltamalla pornografiaa.

Vuonna 1932 ­Britanniassa ilmestyi rajusti sensuroitu versio Lady Chatterleyn rakastajasta, mutta alku­peräisessä muodossaan romaani julkaistiin Britanniassa vasta 30 vuotta Lawrencen kuoleman jälkeen. Kun sensuroimaton versio ilmestyi vuonna 1960, siitä tuli valtaisa myyntimenestys.