Imageselect

Estoton erotiikka vei romaanin pannaan

Kun D. H. Lawrence vuonna 1928 sai Lady Chatterleyn rakastaja -romaaninsa valmiiksi, brittikustantamot eivät uskaltaneet julkaista sitä. Erotiikkaa tihkuvasta kohuromaanista tuli jättimenestys vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.

Riistanvartija Oliver Mellors varmisti, ettei kukaan nähnyt, kun hän ja kartanonrouva, lady Chatterley, tunkeutuivat pensaikon läpi pienelle ­aukiolle. Siellä Mellors riisui takkinsa ja liivinsä, asetteli ne maahan ja kehotti ladyä asettumaan niiden päälle nelinkontin.

Riistanvartija Mellors, lady Constance Chatterley sekä tämän aviomies Sir Clifford Chatterley ovat D. H. Lawrencen vuonna 1928 ilmestyneen Lady Chatterleyn ­rakastaja -romaanin kolme päähenkilöä. Romaani kuvaa kainostelematta lady Chatterleyn ja tämän aviomiehen palkkaaman riistanvartijan ­välistä seksiä.

Esimerkiksi yllä mainittu metsäkohtaus jatkuu Lawrencen romaanissa näin:

”Nainen tunsi miehen paljaan ihon omaansa vasten, ennen kuin tämä tunkeutui häneen. Silmänräpäyksen ajan mies oli liikkumatta – paisuneena ja ­vavahdellen – ja sitten hän alkoi liikkua herättäen naisen himon.”

Noin suorat seksikuvaukset olivat 1900-luvun alkupuolella kiellettyjä useimmissa maissa, mukaan lukien D. H. Lawrencen kotimaa Britannia. Romaani koituikin kirjailijalle niin kalliiksi, että hän kirjoitti vähän ennen kuolemaansa maanpaosta:

”Tie menestykseen oli minulle auki, ja silti – tässä olen – ikuisesti ulkopuolisena. Ja tämä oli oma valintani.”

Lady Chatterleyn tarinasta on tehty yli kymmenen filmisovitusta.

© Wikimedia Commons

Kaivostyöläisen pojasta tuli kirjailija

David Herbert Lawrence syntyi 11. syyskuuta 1885 köyhän kaivostyöläisen ­perheeseen Nottinghamshiressa kahdensadan kilometrin päässä Lontoosta pohjoiseen.

Hänen äitinsä oli keskiluokkaisesta perheestä ja teki parhaansa tarjotakseen lapsilleen hyvän koulutuksen, jotta nämä säästyisivät kaivostyöläisen vaaralliselta ja raskaalta elämältä.

Herbie, joksi Lawrencea kotona kutsuttiin, kiinnostui jo varhain kirjallisuudesta. Hän tunsi olevansa outolintu verrattuna koulutovereihinsa, jotka halusivat vain päästä isiensä tavoin töihin kaivokseen.

Äitinsä tuella Lawrence kouluttautui opettajaksi ja sai töitä opettajana, mutta ­oikeasti hän halusi olla kirjailija ja kirjoitti näytelmiä nimellä D. H. Lawrence.

Vuonna 1912 Lawrence otti yhteyttä entiseen opettajaansa Ernest Weekleyhyn pyytääkseen tältä neuvoja ja tukea kirjai­lijan uralleen. Weekleyn luona hän tapasi myös tämän vaimon Friedan, ja tapaaminen muutti hänen elämänsä.

”Tie menestykseen oli minulle auki, ja silti – tässä olen – ikuisesti ulkopuolisena.” D. H. Lawrence vähän ennen kuolemaansa

Frieda Weekley, omaa sukua von Richthofen, oli syntynyt saksalaiseen aateliseen sotilassukuun. Hän oli seitsemän vuotta Lawrencea vanhempi ja monien avioliiton ulkopuolisten suhteidensa ansiosta seksuaalisesti hyvin kokenut.

Frieda jättikin pian aviomiehensä ja matkusti Lawrencen kanssa ensin Saksaan ja sitten Italiaan.

Vuonna 1913 Lawrence ponkaisi kirjallisuuspiirien tietoisuuteen teoksella Poikia ja rakastajia. Teos on omaelämäkerrallinen romaani, joka kuvaa nuoren miehen varttumista työväenluokkaisessa kaivosyhteisössä.

Kirja sai Britanniassa hyvät arvostelut, ja Lawrencen unelma kirjailijan urasta näytti toteutuvan.

Kun pari vuotta myöhemmin palasi Britanniaan, professori Weekley erosi vaimostaan, ja Frieda ja Lawrence saattoivat avioitua 13. heinäkuuta 1914. Frieda maksoi kuitenkin rakkaudestaan korkean hinnan, sillä hän menetti erossa kolmen lapsensa tapaamisoikeuden.

Parin tulevaisuus näytti silti valoisalta. Salasuhteen ­aikana ystävät olivat yksi toisensa jälkeen hylänneet heidät ­Britannian tiukkojen moraalikäsitysten vuoksi, mutta nyt kun he olivat naimisissa, ystävät ottivat heidät taas avosylin vastaan.

Lawrence solmi lisäksi kustantamon kanssa sopimuksen kolmen romaanin kirjoittamisesta, mikä näytti turvaavan pariskunnan talouden pitkäksi aikaa. Sitten syttyi ensimmäinen maailmansota.

Viktoriaanisena aikana kosijan oli varottava koskettelemasta mielitiettyään julkisesti.

© Getty Images

Viktoriaaninen moraali tuomitsi ladyn halut

Brittien vanhoilliset käsitykset naisista ja seksistä myötävaikuttivat romaanin synnyttämään kohuun.

Vuonna 1928 kuningatar Viktoria oli ollut kuolleena jo 27 vuotta, mutta hänen 64-vuotisen valtakautensa moraalinen perintö eli yhä. Monet britit pitivät avioliiton ulkopuolista seksiä ­yhä tabuna ja mahdottomana hyväksyä.

Siinä missä miesten seksuaaliviettiä pidettiin luonnollisena asiana, naisten halu tuomittiin luonnottomana. Sen ajan moraalisääntöjen mukaan yhdynnällä oli vain yksi tavoite.

”En voi ymmärtää ­aviollista kanssa­käymistä, jos sen tavoitteena ei ole vahva halu saada lapsia”, julisti eräs yläluokkaan kuuluva nainen, joka osallistui 1890-luvulla harvinaiseen tutkimukseen naisten suhteesta seksiin.

Samainen rouva vertasi ­pelkkään halujen tyydyttä­miseen tähtäävää seksiä ”laillistettuun prostituutioon”. Monien tuon ajan ihmisten mielestä juuri ­seksuaalinen itsekuri oli se tekijä, joka erotti ihmiset eläimistä.

Jos yläluokkaan tai ylempään keskiluokkaan kuuluva nainen rikkoi moraalisääntöjä, seuraukset olivat usein tuhoisat. Hänen aviomiehensä saattoi vaatia eroa, ja ­lähipiiri saattoi hylätä hänet täysin.

­Paheellinen ”langennut” nainen ei välttämättä saanut tekoaan koskaan anteeksi.

Lawrence turmeli kansan moraalin

Seksuaalisesti vapaamieliset romaanit, jollaisia Lawrence kirjoitti, eivät sopineet Britanniassa vallinneeseen sota-ajan moraaliin.

Hänen seuraava romaaninsa, vuonna 1915 ilmestynyt Sateenkaari, kiellettiin ja vedettiin pois myynnistä kriitikoiden murskattua sen täysin. Yksi kriitikko kirjoitti arvostelussaan:

”Romaani on suurempi uhka kansanterveydelle kuin monet tartuntataudit.”

Lawrencet joutuivat elämään köyhyydessä, ja he muuttivat Englannin etelärannikolle ystäviensä omistamaan taloon. Sodan seurauksena Britanniassa kyti kasvava saksalaisviha, mikä aiheutti parille uusia ongelmia.

Heidän talonsa oli meren rannalla, ja paikalliset asukkaat ­alkoivat epäillä boheemia kirjailijaa ja hänen saksalaista vaimoaan vakoojiksi.

Joku oli nähnyt Friedan heiluttavan hartiahuiviaan kävelyretkellä, ja niinpä hänen väitettiin antaneen merkkejä saksalaisille sukellusveneille.

Lisäksi paikallisten keskuudessa kiersi huhuja, joiden mukaan Lawrence säilytti talossa saksalaista polttoainetta, ja kun hän korjasi talon savu­piipun, se tulkittiin niin, että hän oli lähettänyt salaisia signaaleja Saksan laivoille.

Lopulta viranomaiset tutkivat talon ja takavarikoivat parin osoitekirjoja ja vanhoja kirjeitä. Pariskunta määrättiin myös muuttamaan pois Cornwallista, ja heitä kiellettiin oleskelemasta etelärannikolla.

Lady Chatterleyn rakastajaa jonotettiin vuonna 1960. Sen ­pokkariversio maksoi 3 šillinkiä ja 6 pennyä eli saman verran kuin 12 kananmunaa.

© Polfoto/Topfoto

Oikeusjuttu edisti kirjan myyntiä

Kun Penguin julkaisi vuonna 1960 ”Lady Chatterleyn” sensuroimattoman version, se haastettiin oikeuteen. Tapaus oli hyvää mainosta romaanille.

Britannian lait rajoittivat seksiä sisältävien kirjojen julkaisemista ankarasti, kunnes lempeämpi laki astui voimaan vuonna 1959.

Uusi laki oli seksin ­suhteen sallivampi, mikäli kirjalla voitiin katsoa olevan poikkeuksellisen suurta tieteellistä, taiteellista, kirjallista tai ­pedagogista arvoa.

Yksikään romaani ei koetellut uuden lain rajoja paremmin kuin kielletty Lady Chatterleyn rakastaja. Valtakunnan­syyttäjä Mervyn Griffith-Jones haastoikin oikeuteen Penguin-kustantamon, joka aikoi julkaista romaanin.

Hän aloitti ­oikeuskäsittelyn kysymällä valamiehiltä: ”Haluaisitteko vaimonne tai palvelijoidenne lukevan tämän romaanin?”

Oikeussalissa ollut yleisö purskahti nauramaan, sillä palvelijat olivat käyneet Britanniassa harvinaisiksi jo yli 20 vuotta aikaisemmin. Griffith-Jones osoitti muutenkin olevansa täysin tietämätön taval­lisen kansan elämästä.

Penguin toi oikeu­teen 35 todistajaa, jotka ilmoittivat pitävänsä Lady Chatterleyn rakastajaa klassikkona. ­Jopa Woolwichin piispa vastasi ”kyllä”, kun häneltä kysyttiin pitikö hän romaania ­seurakuntalaisilleen sopivana luettavana.

Syyttäjä ei kutsunut yhtään todistajaa, ja hänen harmistuksekseen oikeus myönsi valamiehille kaksi päivää aikaa lukea romaani kannesta kanteen. Vain kolmen tunnin harkinnan jälkeen valamiehet julistivat romaanin olevan ”syytön” lukijoiden turmelemiseen.

Maailman lehdistö seurasi oikeudenkäyntiä tiiviisti, eikä Penguin olisi voinut saada romaanille parempaa mainosta. Kolme kuukautta vapauttavan tuomion jälkeen kohuromaania oli myyty jo kolme miljoonaa kappaletta.

Syyttäjä puhui rumia

Valtakunnansyyttäjän mielestä 13 seksikohtausta vain 360-sivuisessa romaanissa oli liikaa. Hän syytti romaania myös ”rivouksilla mässäilemisestä” ja kävi läpi mielestään erityisen rivoja kohtia:

● ”Sana naida tai naiminen toistuu 30 kertaa.”
● ”Lawrence mainitsee sanan pillu 14 kertaa.”
● ”Sana munat esiintyy 13 kertaa.”
● ”Päähenkilöt mainitsevat neljästi sanan kalu.”

Taiteilijapari pakeni ulkomaille

Lawrencen mitta täyttyi. Hän koki itsensä jo muutenkin vainotuksi kirjojensa huonon vastaanoton vuoksi, ja perättömien vakoilusyytösten seurauksena hän päätti lähteä Britanniasta.

Sodan loputtua Lawrencet matkustivatkin Italiaan, ja myöhemmin he asuivat jonkin aikaa myös Ceylonissa (nykyinen Sri Lanka) sekä Australiassa. Lopullisesti kirjailija kuitenkin löysi rauhan Yhdysvalloista.

Vuonna 1924 Lawrencet perustivat ­ystäviensä kanssa taiteilijayhteisön New Mexicosta ostamalleen maatilalle. Siellä vietetty aika oli Lawrencen itsensä ­mukaan hänen elämänsä onnellisinta.

Kirjailijan oleskelulupa umpeutui kuitenkin jo vuonna 1925, ja parin oli palattava Eurooppaan. Lawrence sairasti jo tuolloin tuberkuloosia, mutta hän kirjoitti yhä ahkerasti.

Monet uskova lady Ottoline Morrellin (1873–1938) olleen Lady Chatterleyn esikuva. Hänellä huhuttiin olleen useita avioliiton ulkopuolisia suhteita, muun muassa puutarhansa työläisen kanssa.

© Wikimedia Commons/National Portrait Gallery

Vierailu kotiseudulla kaivostyöläisten lakon aikana vuonna 1926 antoi Lawrencelle ajatuksen Lady Chatterleyn rakas­tajaan, joka kuvaa ­yläluokkaisen lady Constance Chatterleyn intohimoista suhdetta miehensä kartanon riistanvartijaan Oliver Mellorsiin.

Moni asia viittaa siihen, että Lawrence sai idean lady Chatterleyhin omasta tuttavapiiristään. Monien muiden tunnettujen kirjailijoiden tavoin hänkin kuului lady Ottoline Morrellin ystäväpiiriin.

Morrell tunnettiin avokätisestä hyväntekeväisyydestään vähä­varaisten hyväksi sekä avoimesta seksuaalisuudestaan ja avioliiton ulkopuolisista suhteistaan, joihin hänellä oli romaanin lady Chatterleyn ­tavoin aviomiehensä suostumus.

Yksi Morrellin rakastajista oli filosofi Bertrand Russell, joka sai myöhemmin Nobelin palkinnon, ja pari kirjoitti toisilleen yli 3  500 kirjettä. Morrellilla oli ­ilmeisesti suhde myös nuoreen kivenhakkaajaan, joka oli palkattu kunnostamaan pari patsasta Morrellien puutarhassa.

Moni asia viittaa siihen, että Lawrence sai idean lady Chatterleyhin omasta tuttavapiiristään.

Lady Chatterleyn rakastaja ilmestyi ­Firenzessä vuonna 1928. Ensimmäinen painos oli vain tuhat kirjaa, joita lähetettiin vain ennakkotilaajille. ­Romaani ei tuottanut juurikaan voittoa, sillä kukaan ei halunnut olla julkisesti sen kanssa missään tekemisissä.

Lawrence tiesi, että romaanin siekailemattomat seksikuvaukset herättäisivät pahennusta. Hän vertasikin teosta pommiin, jonka hän toivoi ”räjähtävän ja päästävän vähän raitista ilmaa” ummehtuneeseen Britanniaan.

Lady Chatterleyn rakastaja oli kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä eroottinen romaani. Kuten monissa muissakin teoksissaan, Lawrence arvosteli siinä ­Britannian luokkayhteiskuntaa sekä teollistumisen synnyttämää kyynisyyttä.

D. H. Lawrencen eroottiset romaanit saivat 1920-luvulla Britanniassa murskatuomion.

© Getty Images

D. H. Lawrence oli tuottelias kirjailija

13 novellin, 4 matkakirjan ja 8 ­näytelmän lisäksi D. H. Lawrence (1885–1930) kirjoitti 12 romaania rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.

● The White Peacock (1911)
● The Trespasser (1912)
● Poikia ja rakastajia (1913)
● Sateenkaari (1915)
● Rakastuneita naisia (1920)
● The Lost Girl (1920)
● Aaron’s Rod (1922)
● Kangaroo (1923)
● The Boy in the Bush (1924)
● Sulkakäärme (1926)
● Lady Chatterleyn rakastaja (1928)
● The Escaped Cock (1929)

Kirjailijaa ei arvostettu elinaikanaan

Lawrence ei ehtinyt nähdä, miten hänen hyljeksityistä romaaneistaan tuli miljoonien lukijoiden rakastamia klassikkoja. Hänen tuberkuloosinsa paheni loppuvuodesta 1929, ja hän joutui sairaalahoitoon Etelä-Ranskassa.

Hän oli tuolloin jo niin huonossa kunnossa, että ­pystyi hädin tuskin seisomaan ilman apua.

Lawrence ei halunnut kuolla sairaalassa. Niinpä hän poistui sieltä 1. maaliskuuta 1930 ja vuokrasi talon Vencestä. Hän kuoli 2. maaliskuuta 1930 44-vuotiaana.

Lawrence oli kirjoittanut yli 800 runoa ja 12 romaania, mutta suuri yleisö tunsi hänet lähinnä lupaavana kir­jailijana, joka oli haaskannut lahjansa suoltamalla pornografiaa.

Vuonna 1932 ­Britanniassa ilmestyi rajusti sensuroitu versio Lady Chatterleyn rakastajasta, mutta alku­peräisessä muodossaan romaani julkaistiin Britanniassa vasta 30 vuotta Lawrencen kuoleman jälkeen. Kun sensuroimaton versio ilmestyi vuonna 1960, siitä tuli valtaisa myyntimenestys.