Epilepsiaa parannettiin paholaista manaamalla
Eristys, ruoskinta ja kallonporaus olivat hoitokeinoja ”kaatumatautiin”, jota pidettiin paholaisen ja demonien aiheuttamana. Tietyissä maailmankolkissa tämä usko elää edelleen vahvana.

Epileptikkoja pidettiin demoneiden riivaamina, joten apuun kutsuttiin pappi – varsinkaan kun muita hoitokeinoja ei juuri ollut.
”Hänen päänsä on vääntynyt vasemmalle. Hänen kätensä ja jalkansa ovat jännittyneet. Suu on auki ja vaahdossa, mutta hän on tiedoton.”
Tällainen kaiverrus löydettiin kivitaulusta, joka on peräisin Mesopotamiasta vuosilta 1067–1046 eaa.
Teksti on historian ensimmäinen kuvaus epilepsiakohtauksesta ja kuvastaa hyvin sitä pelkoa, jota tuon ajan ihmisten on täytynyt tuntea nähdessään kohtauksen, jonka syytä he eivät tienneet ja jolle he eivät voineet tehdä mitään.
Nykyään tiedetään, että epileptinen kohtaus johtuu aivojen sähkötoiminnan häiriöstä ja että kyseessä on krooninen sairaus.
Pitkään kuitenkin uskottiin, että pelottavien oireiden taustalla olivat yliluonnolliset voimat.
Hoidot, joita tuon ajan oppineet tautiin määräsivät, olivat vähintään yhtä karmeita kuin kohtausten oletettu syykin. Epilepsiaa eli kansan suussa kaatumataudiksi nimettyä sairautta hoidettiin vuosisatoja oudoilla rituaaleilla, manaamalla paholaista ja lähinnä kidutusta muistuttavilla leikkauksilla.