Tyylikkäästi toteutettu München

Elokuva-arvostelu: München Israelin hallitus palkkaa ryhmän kostamaan urheilijoiden kuoleman Münchenin olympialaisissa 1972. Tiedustelupalvelu Mossad jäljittää ja tappaa palestiinalaiset, joiden se uskoo olevan verilöylyn takana.

Elokuvassa esiintyvän Israelin naispääministerin Golda Meirin mukaan maailman johtajat eivät tehneet riittävästi terroristien toiminnan lopettamiseksi. Siksi hän pyysi Mossadia ottamaan ohjat käsiinsä.

Perustuuko elokuva tositapahtumiin?

Kyllä. Münchenin verilöylyn jälkeen kolme eloon jäänyttä palestiinalaisterroristia pääsivät vapaalle jalalle. Israelin pääministeri Golda Meir ei uskonut, että kansainvälinen yhteisö osallistuisi rikollisten kiinniottamiseen. Hän valtuutti tiedustelupalvelu Mossadin Jumalan kosto -operaatioon. Päämääränä oli rangaista Musta syyskuu -terroristiryhmän ja PLO:n jäseniä, koska Mossadin mielestä nämä olivat verilöylyn takana. Ainakin 13 henkilöä murhattiin 20 vuoden aikana.

Elokuva pohjautuu lähes yksinomaan toimittaja George Jonasin kirjaan ”Vengeance”. Se kertoo pienemmästä ryhmästä, jonka johtajana oli agentti Avner. On kuitenkin olemassa useita muita lähteitä, jotka esittävät vastaavia, mutta usein ristiriitaisia versioita operaatiosta.

Elokuvassa ei näytetä, miten israelilaiset agentit sekoittivat Norjan Lillehammerissa terroristi Ali Hassan Salamen ja marokkolaisen tarjoilijan keskenään. Norjan poliisi pidätti kuusi ryhmän jäsentä, jotka osallistuivat tappoon.

Vuoden 1972 Münchenin olympialaisissa kahdeksan palaestiinalaisen Musta syyskuu -järjestön terroristia otti 11 israelilaista olympiaedustajaa panttivangiksi.

Kuka Avner oli?

Tehtävä oli salainen, ja eivätkä israelilaiset viranomaiset ole koskaan vahvistaneet yhtäkään yksityiskohtaa. Jonasin kirjan lähteeksi on kuitenkin tunnistettu nykyisin 59-vuotias israelilainen Yuval Aviv, joka työskentelee tällä hetkellä yksityisetsivänä ja turvallisuusasiantuntijana New Yorkissa. Jonas on myöntänyt, ettei hän voi varmuudella sanoa, puhuiko Avir totta.

Oliko Ehud Barak pukeutunut naiseksi?

Kyllä. Israelin myöhempi pääministeri (1999–2001) kuului tuohon aikaan puolustusvoimien päällystöön. Huijatakseen palestiinalaisia vartijoita mies pukeutui mekkoon ja tummaan peruukkiin osallistuessaan yöllä 1.4.1973 niin sanottuun Nuori kevät -operaatioon, joka oli osa Jumalan kosto -operaatiota.