Netflixin elokuva The Dig on saanut suuren suosion myös Suomessa.
Elokuvassa Edith Pretty -niminen leski palkkaa itseoppineen arkeologin Basil Brownin tutkimaan maillaan kohoavia mahdollisia hautakumpuja. Brown löytää yhdestä jäännökset laivasta, joka on haudattu kumpuun 600-luvulla.
🎬 Katso elokuvan The Dig traileri:
Elokuva perustuu tositapahtumiin Ipswichin kaupungin lähellä alkaen vuodesta 1939.
Basil Brown joutui keskeyttämään kaivaukset toisen maailmansodan sytyttyä. Sodan jälkeen hän kuitenkin jatkoi kaivauksia, ja maasta paljastui upeita löytöjä brittien anglosaksisesta menneisyydestä.
Me esittelemme haudan tärkeimmät löydöt – joita Netflixin elokuvassa ei näytetä.
Tällainen on Sutton Hoon aarre:







Kummun alta paljastui laiva
Edith Prettyn mailla kohosi useita maakumpuja, ja Basil Brownin mielestä etenkin yksi niistä vaikutti kiinnostavalta. Hän löysikin sen alta laivan jäännökset vuonna 1939.
Sodan jälkeen löytyi kypärä
Sota keskeytti Sutton Hoon kaivaukset, mutta sodan jälkeen paikalta tehtiin uskomattomia löytöjä. Laivanjäännöksissä oli muun muassa hienosti koristeltu kypärä.
Kypärä oli ehkä Itä-Anglian kuninkaan
Sutton Hoon kypärä on sittemmin kunnostettu täyteen loistoonsa. Se on ehkä kuulunut Itä-Anglian kuningaskuntaa 600-luvun alussa hallinneelle Raedwaldille.
Kultasolki painaa lähes puoli kiloa
Laivahaudasta löydetty kultasolki painaa 400 grammaa. Sen germaaniset kuviot olivat tyypillisiä Pohjois-Saksassa ja Jyllannissa, josta anglosaksit olivat lähtöisin.
Koristeltu sauva voi olla valtikka
Haudasta löytyi myös hienosti koristeltu sauva, jonka tarkkaa käyttötarkoitusta ei tiedetä. Se on ehkä ollut haudatun hallitsijan valtikka.
Kultakolikoita frankkien valtakunnasta
Löytöihin kuuluu 37 kultarahaa ja kaksi pientä kultaharkkoa. Kolikot ovat peräisin frankkien alueilta, ja niiden kullan ja leimojen analyysin avulla aarre on ajoitettu vuosiin 610–635.
Loistoa, aseita – ja hygieniaa
Haudassa oli myös muun muassa hienoja lasisia koriste-esineitä sekä miekka ja pronssivati – ilmeisesti vainajan peseytymistä varten.