Red Cliff – upea mutta epäuskottava

Elokuva-arvostelu: Red Cliff: Vuonna 208 kiinalainen kenraali Cao Cao lähtee sotaan alistaaksen naapurivallat ja valloittaakseen Xiao Qiao -nimisen naisen.

Elokuvassa on upeita, vaikkakaan ei kovin realistisia, taistelukohtauksia.

Hyökkäsikö Cao Cao rakkauden tähden?

Elokuvassa Cao Caon vaikutin hyökätä on hänen rakkautensa vihollisensa vaimoon Xiao Qiaoon. Historialliset lähteet eivät kuitenkaan kerro tällaisesta mitään. Niiden mukaan keisari halusi vain vallata takaisin valtakuntaansa aiemmin kuuluneet alueet. Rakkausmotiivi esiintyy ensimmäisen kerran kiinalaisessa romaanissa, joka kirjoitettiin yli 1 100 vuotta taistelun jälkeen, ja ohjaaja John Woo on ottanut idean kirjasta ja kehitellyt sitä edelleen.

Olivatko Zhuge Liangin taktiikat tehokkaita?

Zhuge Liang oli aikansa taitavimpia sotataktikkoja, joka opetti sotilailleen muun muassa tehokkaita muodostelmia. Elokuvassa nähty kilpikonna oli yksi niistä. Ohjaaja John Woo kehitti puolestaan itse kiinalaista legendaa mukaellen elokuvan kohtauksen, jossa vihollinen houkutellaan sotilaiden muodostamaan labyrinttiin. Liangin ovela juoni hankkia vihollisilta 100 000 nuolta on myös lainattu kirjasta.