Kesäkuun 17. päivän yönä 1972 poliisi sai kiinni viisi miestä, jotka murtautuivat Washingtonissa sijaitsevaan Watergate-rakennukseen, jossa oli demokraattisen puolueen päämaja. Aluksi murrosta kerrottiin vain paikallisissa sanomalehdissä, mutta pian Washington Postin toimittajat Carl Bernstein ja Bob Woodward kiinnostuivat tapauksesta.
"Seuraa rahan jälkiä", sanoi Bernsteinin salainen yhteyshenkilö, joka tapasi toimittajan pimeässä maanalaisessa parkkihallissa auttaakseen valottamaan poliittisesti räjähdysaltista tapausta.
Ja niin toimittajat tekivätkin, kunnes he saattoivat paljastaa 1900-luvun suurimman journalistisen paljastuksen: presidentti Nixon, jonka uudelleenvalinta oli edessä vuonna 1972, ja hänen lähimmät neuvonantajansa suunnittelivat murron yrittäessään heikentää demokraattisen puolueen asemaa.
"En ole huijari", Nixon sanoi kaksi vuotta myöhemmin ja erosi häpeällisesti maailman vaikutusvaltaisimman miehen paikalta – kaksi Washington Postin sinnikästä nuuskijaa kaatoi hänet.
Yksityiskohtia myöten
Toimittajat kaikkialla maailmassa pyrkivät edelleen työskentelemään Bernsteinin ja Woodwardin tavoin. He käynnistivät lumivyöryn, joka johti presidentin kaatumiseen. Suuremmaksi ei voi enää mennä.
Elokuva: Toimittajakaksikko ratkaisi Watergaten
Bob Woodward ja Carl Bernstein käyttivät kaiken aikansa Watergate-murron arvoituksen ratkaisemiseen. He seurasivat yksin johtolankoja aina Valkoiseen taloon asti kaivautumalla tuhansien asiakirjojen läpi ja haastattelemalla nimettömiä lähteitä.
Todellisuus: Useat ihmiset auttoivat
Todellisuudessa Bernstein ja Woodward (kuvassa keskellä vasemmalla ja oikealla) saivat skandaalin kasvaessa apua koko Washington Postin toimitukselta.
Näiden kahden toimittajan ihailua ei vähentänyt se, että heidän työnsä johti Oscar-voittoon vuoden 1976 draamassa Presidentin miehet, jonka pääosissa näyttelivät Dustin Hoffman ja Robert Redford.
Elokuva perustuu Bernsteinin ja Woodwardin itse kirjoittamaan samannimiseen kirjaan, ja se on edelleen paras koskaan tehty elokuva tutkivasta journalismista.
Presidentin miehet on vapaa melodraamasta ja turhista sivujuonista. Toimittajien tavoin elokuva pitää katseensa pallossa.
Woodwardin ja Bernsteinin yksityiselämästä ei kerrota mitään, ja skandaalin keskiössä olevat poliitikot ja virkamiehet esiintyvät vain ääninä puhelimessa ja rakeisina kuvina uutistoimituksen televisiossa.
Elokuva keskittyy yksinomaan journalistiseen työhön pienintä yksityiskohtaa myöten, ja se on elokuvan suurin vahvuus.
Elokuva: Päälähde pysyi salassa
Watergate-tarina lähti toden teolla liikkeelle, kun Bob Woodward otti yhteyttä salaiseen lähteeseensä, jonka salanimi on "Syvä kurkku". Tämä vahvisti jatkuvasti toimittajan teorioita Valkoisen talon osallisuudesta Watergate-tapaukseen.
Todellisuus: Syväkurkku eli Deep Throat oli korkea-arvoinen FBI-agentti
Historian luultavasti tunnetuin ilmiantaja pysyi mysteerinä, kunnes vuonna 2005 FBI:n entinen apulaisjohtaja Mark Felt astui esiin ja paljasti Vanity Fair -lehdelle olleensa Woodwardin tärkein lähde.
Yhdessä elokuvan parhaista kohtauksista kamera zoomaa Robert Redfordiin, kun hän puhuu puhelimessa kahden uusia johtolankoja antavan lähteen kanssa. Hänen on peitettävä toinen korvansa, sillä kirjoituskoneiden, meluavien kollegoiden ja vastaamattomien puheluiden kakofonia uhkaa hukuttaa äänet.
Harvoin sanomalehden uutishuone on näyttäytynyt elokuvassa niin eläväisenä, ja ohjaaja Alan J. Pakula oli ylpeä siitä, että asetelmasta oli tehty mahdollisimman realistinen.
Washington Postin uutishuone luotiin yksi yhteen elokuvastudiossa aina huonekaluja, kirjoituskoneita ja vaatteita myöten; jopa roskat koostuivat oikeasta uutishuoneesta "lainatusta" paperijätteestä.
Suurin osa uutishuoneen ulkopuolisista kohtauksista, joissa Woodward ja Bernstein penkoivat kongressin kirjaston kuitteja tai etsivät lähteitä, kuvattiin paikoissa, joissa tapahtumat todella tapahtuivat.
Jotta tarina olisi mahdollisimman todenmukainen, Dustin Hoffman suostutteli Carl Bernsteinin lainaamaan hänelle rannekellonsa, jota näyttelijä käytti koko elokuvan ajan.
Vasenkätinen Robert Redford opetteli kirjoittamaan kaikki muistiinpanonsa oikealla kädellä, koska Bob Woodward oli oikeakätinen.
Elokuva: Woodward ja Bernstein kaatoivat Nixonin
Presidentin miehet päättyi ennen kuin jakkara alkoi todella horjua presidentti Nixonin alla. Jälkikirjoituksessa katsojille kerrottiin, että toimittajat julkaisivat uusia Watergatea koskevia artikkeleita, kunnes presidentti päätti erota.
Todellisuus: Salaiset nauhoitukset olivat kuolinisku
Presidentti Nixon nauhoitti salaa kaikki puhelinkeskustelunsa. Kun asia tuli kongressin tietoon, se vaati tallenteiden julkaisemista. Nauhoituksista kävi ilmi, että Nixon yritti estää poliisitutkintaa. Pian tämän paljastuksen jälkeen hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin erota.
Ei ole koskaan ylitetty
Sama yksityiskohtaisuus toistuu myös Nixonin paljastaneen Watergate-murron selvittämisessä.
Voidaan kysyä, ihaillaanko näitä kahta toimittajaa elokuvassa hieman liikaa. Myös New York Times ja monet muut sanomalehdet saivat osansa paljastuksista. Toisaalta terävä näkökulma luo vahvan kertomuksen, joka ei varmasti ole väärä, mutta ehkä hieman epätasapainoinen.
Presidentin miehet on mestarillinen kunnianosoitus journalistiselle jalkatyölle. Elokuva ei vain innoittanut nuoria miehiä ja naisia ympäri maailmaa ryhtymään toimittajiksi.
Realistinen kuvaus kiireisistä uutistoimistoista ja toimittajista, jotka kamppailevat määräaikojen, ailahtelevien lähteiden ja kulissien takana olevien vaikutusvaltaisten miesten kanssa, teki Presidentin miehet -elokuvasta esikuvan kaikille tutkivan journalismia koskeville elokuville.
