Mistä asti on ollut elokuvateattereita?
Milloin elokuvia alettiin katsoa suurelta kankaalta?

Anichessa Ranskassa oleva L’Idéal Cinéma Jacques Tati vuodelta 1905 on maailman vanhimpia yhä toimivia elokuvateattereita.
Yksi ensimmäisistä julkisista elokuvanäytöksistä oli Saksassa vuonna 1895, kun Der Wintergarten -varieteeteatterin esitysten yhteydessä näytettiin muutaman sekunnin mittaisia elokuvia.
Teatterin ja elokuvan yhdistäminen oli yleistä 1900-luvun alkuun asti. Lisäksi oli kiertäviä näytöksiä, joissa elokuvia heijastettiin siirrettävällä projektorilla alkeellisille valkokankaille.
Menestys oli nopeaa
Ensimmäinen vain elokuvia esittävä teatteri, nimeltään Nickelodeon, avattiin vuonna 1905 tyhjässä liikerakennuksessa Pennsylvaniassa Yhdysvalloissa. Kolmessa vuodessa ympäri maata perustettiin 8 000 ”nickelodeonia”, ja vuonna 1910 niissä kävi viikoittain jo noin 26 miljoonaa ihmistä.
Myös Euroopassa ensimmäiset elokuvateatterit perustettiin 1900-luvun alussa.