VIDEO: Katso Casablancan alkuperäinen traileri (1942)
Genrerajat ylittävä klassikko
Yksi suurimpia syitä Casablancan suosioon on se, että siitä huokuu hyvän elokuvan tekemisen taito, ja elokuva liikkuu vaivatta eri genrejen, kuten komedian, romantiikan ja jännityksen, välillä.
”On olemassa parempia ja syvällisempiäkin elokuvia, elokuvia, joissa on merkittävämpi taiteellinen visio tai enemmän taiteellista omaperäisyyttä tai poliittista merkitystä. Casablanca on kuitenkin elokuva, jota arvostamme eniten. Se ylittää kaiken tavanomaisen luokittelun”, kriitikko Roger Ebert on kirjoittanut.
VIDEO: Katso Casablancan uudempi traileri
Bogart ja Bergman loistavat
Elokuvassa nähdään myös upeita suorituksia aikansa parhailta näyttelijöiltä sekä viihdyttävä, moniulotteinen henkilögalleria, jonka keskiössä Humphrey Bogart ja Ingrid Bergman loistavat. Asiantuntijoiden mukaan elokuvasta löytyy myös useita tasoja.
”Ei ole liioiteltua sanoa, että Casablanca on yksi suurimpia koskaan tehtyjä elokuvia. Ensi katsomalla huomio keskittyy lähinnä elokuvan pintatasolla kulkevaan rakkaustarinaan, mutta toisella, kolmannella ja neljännellä kerralla pinnan alta alkaa paljastua eristäytymispolitiikkaa kritisoivia, yhteenkuuluvuutta korostavia viestejä”, yhdysvaltalaisessa The Washington Free Beacon -verkkomediassa kirjoitettiin vuonna 2012.
Vaikka Casablanca syntyi aivan toisenlaisena aikakautena toisen maailmansodan aikana, se on elokuvan ystävien suuri suosikki yhä tänä päivänä.