NYPL Digital Collections, United Artists, Paramount Pictures

Hollywoodin ensimmäinen supertähti

Mary Pickfordista tuli 1910-luvulla Yhdysvaltain suurin filmitähti ja maailman kenties tunnetuin nainen. Hän oli myös tuottaja ja perusti elokuvayhtiön. Mutta jos hän olisi itse saanut valita, hän ei olisi koskaan tehnyt elokuvia.

Huhtikuun 19. päivänä 1909 17-vuotias Mary Pickford asteli hieman vastahakoisesti elokuvayhtiö Biograph Companyn vaatimattomaan konttoriin New Yorkin keskustassa.

Hänen äitinsä Charlotte oli kehottanut häntä etsimään töitä uuden elokuvateollisuuden parista, mutta valinta ei ollut helppo. Se merkitsi, että hän joutuisi ehkä luopumaan unelmistaan.

Yhtiön lupaamista hyvistä palkoista huolimatta Broadwayn suuret teatterit olivat paljon houkuttelevampia menestystä hamuavalle näyttelijälle. Elokuvanäytteleminen voisi pahimmassa tapauksessa tuhota maineen.

Mary oli silti antanut puhua itsensä ympäri, sillä perhe tarvitsi rahaa.

Mary Pickford – Hollywoodin kirkkain tähti ja kamera vuonna 1916. Pickford lumosi yleisön ympäri maailmaa.

© Library of Congress

Debyytti 7-vuotiaana

Mary syntyi Torontossa, Kanadassa vuonna 1892 ja sai nimen Gladys Smith. Hänen höyrylaivalla työskennellyt isänsä joutui onnettomuuteen, kun tyttö oli viiden vanha.

Kantaakseen kortensa kekoon Gladys sai kokeilla näyttelemistä jo seitsenvuotiaana.

1900-luvun alkuvuosina hän matkusti äitinsä ja kahden siskonsa kanssa ympäri Yhdysvaltoja esiintymässä pienissä teattereissa. Palkka oli huono, ja perhe oli köyhä.

Vuonna 1907 hänen onnistui saada pieni rooli Broadwaylla esitetyssä näytelmässä. Sen tuottaja keksi hänelle taiteilijanimen Mary Pickford.

New York oli unelmien kaupunki, mutta unelmilla ei voinut täyttää vatsaa. Lopulta Pickford oli pakotettu etsimään töitä halveksimastaan elokuvateollisuudesta.

Pitkiä näytelmäelokuvia ei vielä tuolloin tehty eikä vielä kokeellisissa elokuvissa juurikaan ollut taiteellista näkemystä.

Ankarat palkkaneuvottelut

Pickfordin otti Biograph Companyssa vastaan ohjaaja D. W. Griffith. Hän oli vielä nuori ja tuntematon mutta todennäköisesti jo Yhdysvaltain lahjakkain elokuvantekijä.

Sekä Griffith että Pickford tulisivat muuttamaan amerikkalaista elokuvateollisuutta perusteellisesti tulevina vuosina (Griffith ennen kaikkea uraauurtavalla mutta rasistisella elokuvallaan Kansakunnan synty).

Haastattelu ei sujunut hyvin. Griffith hylkäsi Pickfordin palkkatoivomuksen ja sanoi, että tämä voisi saada korkeintaan viisi dollaria viikossa.

Griffith halusi koekuvata Pickfordin, mikä päättyi siihen, että ohjaaja moitti Pickfordia yhtiön kalliiden filmirullien tuhlaamisesta. Ennen päivän päättymistä Pickford sai kuitenkin pienen avustajan roolin.

Kun hän oli lähdössä, Griffith pyysi häntä kanssaan illalliselle. Rohkeasta ehdotuksesta järkyttyneenä Pickford kieltäytyi mutta käytti tilaisuuden hyväkseen neuvottelemalla kaksinkertaisen viikkopalkan.

Kuten Biographin muutkin näyttelijät, myös Mary Pickford teki rinta rinnan sekä päärooleja että avustavia rooleja. Töitä oli riittämiin, ja vuoden loppuun mennessä hän oli näytellyt 51 lyhytelokuvassa.

Muutti Hollywoodiin

Tammikuussa 1910 Pickford seurasi Griffithiä Los Angelesiin. Monet New Yorkin elokuvayhtiöt pakkasivat tavaransa samoihin aikoihin ja lähtivät länteen.

Miellyttävän ilmaston lisäksi elokuvayhtiöitä ajoivat kameratekniikkaa koskevat patenttiriidat, joita käytiin Thomas Edisonin yrityksen kanssa.

D. W. Griffithin elokuva In Old California vuodelta 1910 on ensimmäinen elokuva, joka kuvattiin Hollywoodissa, Los Angelesin uneliaalla, viini- ja sitrustarhoihin rajoittuvalla esikaupunkialueella.

Paljon myöhemmin Mary Pickford sanoi: ”Olen nähnyt Hollywoodin syntyvän ja olen nähnyt sen kuolevan.” Ainakin ensimmäisessä kohdassa hän oli oikeassa.

Nuori näyttelijä sai ihailijoita

Noihin aikoihin näyttelijöiden nimiä ei ikinä käytetty markkinoinnissa, sillä yhtiöt pelkäsivät, että menestyksekkäät artistit alkaisivat vaatia lisää palkkaa.

Mary Pickford sai kuitenkin nopeasti paljon ihailijoita, jotka tunnistivat hänen kultaiset hiuksensa ja hymyilevät silmänsä.

”The Biograph Girl” -nimellä tunnetun Pickfordin maine kasvoi. Hänestä tuli yksi ensimmäisistä todellisista filmitähdistä, ja hänen nimensä kirjoitettiin suurin kirjaimin elokuvajulisteisiin.

Yleisö rakasti Pickfordia, ja kävi juuri niin kuin yhtiö oli pelännyt – hän vaati korkeampaa palkkaa. Hänestä tuli maailman parhaiten palkattu näyttelijä vuonna 1913, kun hän sai viisisataa dollaria viikossa.

Kolme vuotta myöhemmin Pickford allekirjoitti kultareunaisen sopimuksen, joka takasi hänelle 10 000 dollaria viikossa.

”Äänielokuvien teko on kuin laittaisi huulipunaa Milon Venukselle.” Mary Pickford, filmitähti, 1920-luku

Ennen vuosikymmenen loppua yhdysvaltalaislehdet kirjoittivat, että Pickford ei ole ainoastaan maailman tunnetuin naisnäyttelijä vaan koko maailmanhistorian tunnetuin nainen.

Mary Pickford tunnetaan parhaiten rooleistaan viattomana 12- tai 13-vuotiaana tyttönä, mutta ne eivät anna täyttä kuvaa hänen taidoistaan.

Hänen hienovarainen näyttelemisensä poikkesi mykkäelokuvanäyttelijöille yleisestä liioittelevasta elehtimisestä, ja hän tavoitti yleisön mestarillisesti läsnäolollaan.

Siten hänestä tuli monien Hollywood-sukupolvien esikuva. Pickford ei ollut lahjakas pelkästään kameran edessä, vaan hän onnistui myös neuvottelemaan itselleen oikeuden vaikuttaa elokuviensa tuotantoon.

Vuonna 1916 Pickfordista tuli ensimmäinen filmitähti Yhdysvalloissa, joka perusti oman tuotantoyhtiön.

Kolme vuotta myöhemmin hän perusti Charlie Chaplinin, D. W. Griffithin ja tulevan aviomiehensä Douglas Fairbanksin kanssa riippumattoman United Artists -elokuvayhtiön.

Mary Pickfordista tuli ensimmäinen naispuolinen elokuvamoguli.

Douglas Fairbanks ja Mary Pickford häämatkallaan Kööpenhaminassa 1920.

Getty Images

Kaksi tähteä avioitui

Pickford erosi ensimmäisestä miehestään Owen Mooresta vuonna 1920. Heti sen jälkeen hän meni naimisiin Douglas Fairbanksin kanssa, ja he tekivät häämatkan Eurooppaan.

Se oli varsinainen elokuvayleisön unelma-avioliitto mutta tuskin kovin onnellinen. Jo muutaman vuoden jälkeen pari ajautui erilleen. He erosivat vuonna 1936, ja Pickford nai toisen filmitähden, Buddy Rodgersin.

Lopulta Mary Pickfordin tähti alkoi laskea. Hänestä oli tullut liian vanha esittämään yleisön rakastamia tyttösiä ja mikä vielä pahempaa, elokuvateollisuus oli matkalla uuteen äänielokuvien kauteen.

© NYPL Digital Collections, United Artists, Paramount Pictures

Mary Pickford Broadwaylla vuonna 1907.

© NYPL Digital Collections, United Artists, Paramount Pictures

Elokuvan Rags (1915) päärooli tehtiin Mary Pickfordille. Elokuvasta tuli menestys.

© NYPL Digital Collections, United Artists, Paramount Pictures

Viimeisen elokuvaroolin kuvauksissa vuonna 1933.

Halusi tuhota elokuvansa

Aluksi Pickford tuhahteli äänielokuville. ”Äänielokuvien tekeminen on kuin laittaisi huulipunaa Milon Venukselle”, hän sanoi viitaten kuuluisaan antiikin veistokseen. Pian oli kuitenkin selvää, että mykkäelokuvan aika oli ohi.

Vastentahtoisesti Pickford osallistui vuonna 1929 ensimmäisen äänielokuvansa, Keimailijan, tekemiseen. Parin flopin jälkeen Pickford teki viimeisen elokuvaroolinsa neljä vuotta myöhemmin.

Silloin hän oli näytellyt yli 190 elokuvassa. Hän tuotti satunnaisesti elokuvia vuoteen 1950 asti mutta kamppaili samalla alkoholiongelman kanssa.

Pickford oli hyvin itsekriittinen ja tuhosi monia elokuvistaan. Kerran hän suunnitteli polttavansa ne kaikki, mutta ystävät saivat hänet luopumaan suunnitelmasta. Silti useat hänen ylistetyistä elokuvistaan ovat kadonneet.

Ehkä hänen itsekriittisyytensä, tyttömäinen ulkomuotonsa ja mykkäfilmin kuolema vaikuttivat siihen, että Pickford ei saanut ansaitsemaansa arvostusta.

Vuonna 1976 hänelle myönnettiin kunnia-Oscar, mutta hän oli liian sairas ottaakseen sen vastaan gaalassa. Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin 87-vuotiaana.

Muita ajan julkkiksia

Mary Pickford oli yksi 1900-luvun suuria kuuluisuuksia. Muihin tuon ajan supertähtiin kuului muun muassa koomikko Charlie Chaplin.

© Witzel Studios

Charlie Chaplin

■ 1889-1977
Slapstickin mestari kasvoi Lontoossa. Muutti Hollywoodiin vuonna 1914 ja nousi nopeasti Yhdysvaltain suurimmaksi miespuoliseksi filmitähdeksi. Näytteli uransa alussa usein kulkuria. Toimi myöhemmin tuottajana ja ohjaajana, esimerkiksi elokuvissa Diktaattori (1940) ja Parrasvalot (1952).

© Library of Congress

Irving Berlin

■ 1888-1989
Venäläissyntyinen pianisti nousi maineeseen Yhdysvalloissa 1900 luvulla. Kirjoitti ensimmäisen hittinsä, Alexander’s Ragtime Band -kappaleen vuonna 1911. Oli legenda jo 30-vuotiaana. Sävelsi yli 1500 melodiaa, joista tunnetuin on kenties White Christmas.

© Library of Congress

Lillian Gish

■ 1893-1993
Tutustui D. W. Griffithiin ystävänsä Mary Pickfordin kautta. Gishistä tuli tähti ja hän näytteli mm. pääosan Griffithin uraauurtavassa mutta kiistanalaisessa suurelokuvassa Kansakunnan synty (1915).