Flags of Our Fathers kertoo tarinan oikein

FILMITARKASTUS: Helmikuussa 1945 amerikkalaisten ja japanilaisten välillä käytiin ankara taistelu Iwo Jimassa Tyynellämerellä. Elokuva Flags of Our Fathers kertoo sotilaista, joista otetusta valokuvasta tuli merkittävä Yhdysvaltojen sotaponnistelujen kannalta.

Oliko Iwo Jiman taistelu verinen?

Kyllä!

20 700 japanilaissotilaasta vain 1 083 selvisi hengissä, 70 000 amerikkalaissotilaasta kuoli 6 821.

Jo taistelun ensimmäisellä viikolla amerikkalaiset valtasivat Suribachivuoren, joka oli saaren korkein kohta. Siellä otettiin toisen maailmansodan kuuluisimpiin kuuluva kuva.

Keisarin sotilaat olivat linnoittautuneet valtavaan maanalaisten tunnelien verkostoon, minkä vuoksi taistelut pitkittyivät ja olivat verisiä.

Tokiosta 1 080 kilometrin päässä sijaitsevaan Ogasawara-saariryhmään kuuluvan Iwo Jiman valtaus oli yhdysvaltalaisille tärkeä askel kohti odotettua Japanin valtausta.

🎬 Katso traileri elokuvasta Flags of Our Fathers:

Video

Oliko kuva lavastettu?

Ei!

Sitkeän huhun mukaan sotakuvaaja Joe Rosenthal, joka voitti kuvallaan Pulitzer-palkinnon, oli lavastanut kuvan tilanteen.

Yksi syy huhuun oli se, että Rosenthal oli kertonut reportterille, että eräs hänen toinen kuvansa merijalkaväen sotilaista Stars and Stripes -lipun edessä Iwo Jimalla oli lavastettu. Kyseessä oli ns. ”Gung-Ho”kuva. Reportteri oli virheellisesti luullut, että kuva oli tunnetumpi Iwo Jima -kuva oikeasta lipunpystytyksestä.

Suribachivuori kohoaa 169 metrin korkeuteen Iwo Jiman saaren lounaisosassa. Japanilaiset olivat linnoittaneet vuoren vahvasti tunnelien yhdistämillä asemilla.

© Phan Lee McCaskill / Wikimedia Commons

Toinen syy huhuun oli se, että lippu oli toinen samana päivänä Iwo Jimalle Suribachivuoren huipulle pystytetty lippu. Aiemmin toiset merijalkaväen sotilaat olivat vieneet sinne pienemmän laivalipun – se oli ensimmäinen amerikkalaisjoukkojen Japanin maaperälle sodan aikana pystyttämä lippu.

Merijalkaväen upseerit halusivat kuitenkin pystyttää suuremman lipun, joka näkyisi kaikkialle Iwo Jimaan. Tämä oli se lippu, jonka Rosenthal ikuisti filmille sitä pystytettäessä – ja vaikka se oli jo toinen lippu, tilanne oli aito. Rosenthal otti kuvan kiireessä, lähes refleksinomaisesti.

🎬 Joe Rosenthal kertoo lipun pystyttämisestä:

Video

Vaikuttiko kuva sotaan suhtautumiseen Yhdysvalloissa?

Kyllä!

Jo seuraavana päivänä kuva oli lehtien etusivuilla Yhdysvalloissa.

Presidentti Roosevelt päätti heti hyödyntää kuvaa sotamateriaalin hankintaa varten järjestetyn keräyksen mainonnassa.

Hän kutsutti kuvan sotilaat kotiin. Vain kolme kuudesta sotilaasta selvisi taisteluista hengissä. Heidät otettiin vastaan sotasankareina, ja heidän tehtävänsä oli viedä huomio pois Tyynellämerellä koetuista tappioista.

Heidän avullaan keräys tuotti 23,3 miljardia dollaria eli kaksi kertaa odotettua enemmän.

Elokuva on hyvin totuudenmukainen pienintä yksityiskohtaa myöten; esimerkiksi lipun asento on oikea.

© Paramount Pictures / Warner Bros.