Che 1 & 2 – aito ja oikein

Elokuva-arvostelu: Che 1 & 2 Ernesto Che Guevara auttaa Fidel Castroa kaappaamaan vallan Kuubassa ja lähtee Boliviaan samoissa aikeissa.

Vuonna 1966 Che Guevara matkusti Boliviaan tekemään vallankumousta.

Kannattiko Che kuolemanrangaistusta?

Che oli kuolemanrangaistuksen kannattaja, kuten elokuva välähdyksenomaisesti näyttää. Kuuban vallankumouksessa moni hänen tovereistaan tapettiin ilmiantojen vuoksi, ja Che oli vakuuttunut, että vain kuolemanrangaistus voisi estää moisen petollisuuden. Hän tappoi itsekin ihmisiä, ja voiton jälkeen vuonna 1959 hän johti tuomioistuinta, joka teloitti noin 150 ihmistä. Joidenkin todistajien mukaan hän nautti teloitusten näkemisestä, toisten mukaan hän yritti saada mahdollisimman monta armahdetuksi.

Miten Che kuoli?

Elokuvan mukaan Che taisteli viimeiseen asti ennen vangitsemistaan. Todistajien mukaan hän antautui, kun hänen aseensa ammuttiin hajalle. Bolivian presidentti vaati Chen teloitusta ilman oikeudenkäyntiä. Chetä ammuttiin yhdeksän kertaa, jotta näyttäisi siltä kuin hän olisi kuollut taistelussa.