Photo 12/Imageselect
Eddie Redmayne ja Alicia Vikander elokuvassa

Arvio: Transnaisen kertomus häilyy ajassa ja paikassa

Taidemaalari Einar Wegenerille tehtiin vuonna 1931 yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksista, ja aiheesta tehdyssä elokuvassa on otettu paljon taiteellisia vapauksia.

Tanskalainen tyttö on elokuva tanskalaisesta taidemaalarista Einar Wegeneristä, jolle tehtiin yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjausleikkauksista.

Netflixissä ja HBO Nordicissa katsottavissa oleva elokuva sijoittuu pääosin 1920-luvun Kööpenhaminaan, ja se seuraa Einarin taistelua miehen kehossa ja transsukupuolisuutensa ymmärtämistä ja hyväksymistä.

Einarin ja hänen vaimonsa Gerdan elämä näyttää onnelliselta. Molemmat ovat niittäneet menestystä alallaan, Einar taidemaalarina ja Gerda kuvittajana. Sitten Einar alkaa pukeutua vaimonsa vaatteisiin, ja Gerda suostuttelee miehensä lähtemään juhliin ”Lilinä” peruukissa, meikissä ja mekossa.

Gerdalle kyseessä on vain hauska roolileikki, mutta Einarille siitä tulee täyttä totta, kun hän tunnustaa itselleen olevansa väärään ruumiiseen vangittu nainen. Einar itse sanoo elokuvassa:

”Tämä ei ole minun kehoni. Ottakaa se pois.”

Katso Tanskalaisen tytön traileri

Video

Perustuu tositapahtumiin

Ohjaaja Tom Hooper osaa loihtia kauniita näkymiä ja tunnelmaa valkokankaalle, mikä näkyy jo elokuvan ensimmäisissä kuvissa, joissa lumihuippuiset tunturit kohoavat jylhän vuonon rannoilla. Kuvauksellisuus on kuitenkin ohjaajalle tosiasioita tärkeämpää, sillä maisema ei ole Tanskasta Vejlen kaupungista, kuten annetaan ymmärtää.

Taiteelliset vapaudet eivät myöskään rajoitu pelkästään elokuvan visuaalisiin yksityiskohtiin.

Maisemissa kohotaan korkeuksiin

Mannentunturi Haramsøyalla
© Working Title Pictures

Elokuva: Vuoria Vejlenvuonossa

Einar Wegener varttui Vejlessä, ja elokuvassa kaupungin vuonoa ympäröivät korkeat lumihuippuiset tunturit. Elokuvan loppukohtauksessa Gerda Wegener seisoo tuulen tuiverruksessa tunturilla vuonolle tähyillen.

Silta Veljenvuonossa
© Shutterstock

Todellisuus: Vejle on tasaista maata

Vejlenvuonon korkein kohta on 88 metrin korkuinen kukkula Ewalds Bakke, kun taas elokuvan maisemat ovat Norjasta Haramsøyan saarelta, jonka Mannentunturi on 347 metriä korkea.

Tanskalaisessa tytössä Einar Wegener alkaa pukeutua naisten vaatteisiin, käyttää meikkiä ja esiintyä Lilinä vasta 1920-luvun lopulla. Todellisuudessa hän alkoi tutkia ja pohtia naisellisia puoliaan jo vuonna 1908.

”Niin kummalliselta kuin se ehkä kuulostaakin, en voi kieltää, että minusta oli ihanaa pukeutua niin. Rakastan naisten vaatteiden tuntua. Tunsin olevani niissä kotonani heti ensi hetkestä alkaen”, Einar Wegener kirjoitti päiväkirjaansa.

Maalaus Lili Elbestä

Gerda Wegener maalasi useita tauluja miehestään naisten vaatteissa. Tämä maalaus on noin vuodelta 1928.

© Wellcome Collection

Koska Einar Wegenerin ajatuksista ja pohdiskeluista on olemassa autenttista aineistoa, on sääli, että Tom Hooper on valinnut Tanskalaisen tytön lähtökohdaksi niiden sijaan samannimisen romaanin, joka ilmestyi vuonna 2000 ja on vapaahko tulkinta Einar ja Gerda Wegenerin elämästä.

Kirjassa ja elokuvassa Tanskassa kuuluisan avioparin tarina tiivistetään vain viiteen vuoteen, vaikka todellisuudessa tapahtumat sijoittuivat useille vuosikymmenille. Mukana on myös keksittyjä sivuhenkilöitä, kuten Einarin lapsuudenystävä Hans. Elokuvassa pariskunta pistäytyy pari kertaa Pariisissa esittelemässä Gerdan maalauksia miehestään naiseksi pukeutuneena – niitä kun ei hyväksytty Tanskassa – ja on muuten lähes koko ajan Kööpenhaminassa.

Todellisuudessa Wegenerit muuttivat pysyvästi vapaamieliseen Pariisiin vuonna 1912 eivätkä enää palanneet Tanskaan. Elokuvassa pariskunta käy läpi taisteluaan pääosin Kööpenhaminan Nyhavnin kaupunginosassa ja sen ympäristössä.

Lääkärien diagnooseja paisutellaan

Pip Torrens Tanskalaisessa tytössä
© Cinema Paradiso

Elokuva: Lääkäri ehdottaa Einarille lobotomiaa

Kun Einar hakeutuu lääkäriin ”vaivansa” vuoksi, tämä ehdottaa hoidoksi lobotomiaa. Toinen lääkäri toteaa, että Einar on skitsofreenikko ja pitäisi panna pakkopaitaan.

Lili Elbe
© Wellcome Collection

Todellisuus: Einaria pidettiin hysteerisenä homoseksuaalina

Einar hautoi itsemurha-ajatuksia ja meni lääkäriin saadakseen apua. Diagnoosi oli hysteria ja homoseksuaalisuus, mutta skitsofrenia-diagnoosi on kyseenalainen.

Kauniita vaatteita ja yksityiskohtia

Elokuvassa on paljon autenttisuuttakin. Osia siitä on kuvattu on location eli paikan päällä Kööpenhaminan Nyhavnissa, jossa pariskunta asui 1900-luvun alussa, ja jopa tanskan kieltä kuullaan taustalla. 1920-luvun Kööpenhaminan kuvaus on uskottavaa ja yksityiskohdat ovat kohdallaan.

Myös päähenkilöiden puvustus osuu nappiin. Leninki, johon Einar Wegener pukeutuu, kun hänen vaimonsa tarvitsee mallia muotokuvamaalaukseensa, on tehty alkuperäisen maalauksen mukaan ja elävöittää hienosti ajankuvaa.

Lilille tehtiin useita leikkauksia

Eddie Redmayne Tanskalaisessa tytössä
© Cinema Paradiso

Elokuva: Lili kuolee toiseen leikkaukseen

Tohtori Warnekros tekee Lilille ensimmäisen sukupuolenkorjausleikkauksen. Seuraavaksi lääkäri muotoilee hänelle emättimen, mutta Lili kuolee leikkauksen komplikaatioihin muutaman päivän päästä.

Lili Elbe ja Claude Lejeune
© Wellcome Collection

Todellisuus: Kohtu oli Lilille kohtalokas

Tohtori Warnekros suoritti Lili Elbelle kaikkiaan viisi operaatiota, ei vain kahta. Viimeisessä Lili sai kohdun. Lili kuoli, kun hänen elimistönsä alkoi hylkiä uutta elintä.

Myös päähenkilön elämän kuvauksissa seuraillaan osin tarkasti totuutta. Kohtaus, jossa Einar pukeutuu ensimmäisen kerran naisten vaatteisiin, kun hänen vaimonsa malli ei saavu paikalle, on suoraan hänen muistelmistaan. Einar myös kävi juhlissa naisten vaatteisiin pukeutuneena, kuten elokuvassa. 1910-luvulla hän tosin esitteli niissä itsensä Einarin sisarena, kun taas elokuvassa hän esiintyy jostakin syystä Einarin serkkuna.

Vaikka elokuvan kuvaama aikakausi ja ympäristö eivät aina vastaa todellisuutta ja joitakin yksityiskohtia on muunneltu tai lisätty, Tanskalainen tyttö on kuitenkin hieno muotokuva yhdestä transsukupuolisuuden historian edelläkävijänaisista.

Tre ud af seks stjerner

HISTORIAN ARVIO: 3/6 TÄHTEÄ