Eksistentialismi Huomenna hän tulee

Eksistentialismin historiaa Sartresta The Cureen

Sartre ja muut ranskalaiset eksistentialistit tekivät elämän tarkoituksen etsimisestä muotia. Itse he etsivät tietä aidon minän löytämiseen muun muassa Kierkegaardin ja Nietzschen ajattelun avulla.

Sartre ja muut ranskalaiset eksistentialistit tekivät elämän tarkoituksen etsimisestä muotia. Itse he etsivät tietä aidon minän löytämiseen muun muassa Kierkegaardin ja Nietzschen ajattelun avulla.

Creative Commons

Ranskalaisfilosofit tekivät maailmansotien jälkimainingeissa elämän tarkoituksen pohtimisesta trendikästä.

Mutta vaikka Jean-Paul Sartre ja muut Pariisin kahvilaälyköt olivat ehkä ensimmäisiä eksistentialisteja, he eivät suinkaan ollut ensimmäisiä, jotka pohtivat syvällisesti olemassaolon suuria kysymyksiä.

Tutustu eksistentialismiin Søren Kierkegaardista ja Friedrich Nietzschestä Samuel Beckettiin, Albert Camus’hyn ja Jean-Paul Sartreen.

Eksistentiaaliset kriisit

Eksistentiaalisia kriisejä on monenlaisia. Keski-iän kriisi iskee usein keski-ikäisiin ihmisiin, kun lapset muuttavat pois kotoa ja elämälle on löydettävä uusi tarkoitus.

Nuoremmatkin ovat saaneet oman eksistentialistisen elämänkriisinsä, niin sanotun neljänneselämän kriisin. Se hiipii parikymppisten elämään, kun pitäisi tehdä loppuelämää koskevia valintoja ja pelko vääristä valinnoista ahdistaa ja musertaa.

The Cure -yhtyeen Robert Smith vuonna 2012

Eksistentialismin lonkerot ulottuvat laajalle, esimerkiksi brittiläiseen uuden aallon musiikkiin ja The Curen kaltaisiin yhtyeisiin. Yhtyeen laulaja Robert Smith on saanut suoria vaikutteita eksistentialismin kärkinimiin kuuluvalta ranskalaiselta kirjailijalta Albert Camus’lta.

© Shutterstock

Kun elämä tuntuu merkityksettömältä ja mieli on musta, tarjolla on onneksi ammattiauttajia: psykologeja, psykoterapeutteja, filosofeja, uskonnollisia auktoriteetteja ja elämäntapavalmentajia.

He voivat tukea kriiseissä esittämällä hyödyllisiä kysymyksiä ja auttaa pelkotiloista tai masennuksesta kärsivää selvittämään, kuka hän oikein on ja mistä hänen elämässään on kysymys.

Monet näistä ammattiauttajista ovat todennäköisesti tutustuneet eksistentialistisiin filosofeihin ja eksistentialismiin voidakseen auttaa muita syventämään ajatteluaan ja käsittelemään vaikeita tunteita.

Eksistentialismi on filosofinen suuntaus, joka sai nimensä ja tuli kuuluisaksi toisen maailmansodan jälkeisessä Pariisissa. Elämän tarkoituksen pohtiminen ja omaan olemassaoloon liittyvät kysymykset ovat kuitenkin todennäköisesti askarruttaneet ihmisiä kautta aikojen.

Eksistentialistien Pariisi

Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre

Jean-Paul Sartrea pidetään eksistentialismin edelläkävijänä, mutta myös hänen elämänkumppaninsa, kirjailija Simone de Beauvoir, kuului aatesuunnan tärkeimpiin edustajiin. Sartre ja Beauvoir kävivät kylmän sodan aikana – usein kritisoiduilla – matkoilla itäblokin maissa, kuten Neuvostoliitossa ja Kiinassa (kuvassa).

© Wikimedia Commons

He keskustelivat elämän suurista kysymyksistä savuke huulessa, jazzia kuunnellen ja viiniä hörppien kantakapakoissaan, joita olivat muun muassa Le Tabo ja Les Deux Magots Pariisin seitsemännessä arrondissementissa Seinen länsirannalla.

Siellä Pariisin intellektuellien kerma kokoontui sodanjälkeisenä aikana filosofi Jean-Paul Sartren ja hänen elinikäisen kumppaninsa Simone de Beauvoirin ympärille.

Piireihin kuului sellaisia kirjailijoita, kriitikoita ja ajattelijoita kuin Albert Camus, Raymond Aron, Henri Pichette ja Raymond Queneau.

Ihminen on tuomittu vapauteen, sillä kun hänet heitetään tähän maailmaan, hän on vastuussa kaikista tekemisistään. Jean-Paul Sartre

Sartren vuonna 1946 ensin luentona pitämä, sittemmin kirjana julkaistu essee Eksistentialismi on humanismia nosti maailman tietoisuuteen ranskalaiset kirjailijat ja ajattelijat, jotka yrittivät tuoda sodanjälkeisen ajan synkkyyden keskellä esille rakentavampaa näkemystä siitä, että ihminen on oman kohtalonsa herra ja pystyy määrittämään itse elämänsä arvon ja tarkoituksen.

Jean-Paul Sartren elämä

Filosofi Jean-Paul Sartre vuonna 1967
© Creative Commons / Moshe Milner

Vastarintataistelija ja Nobel-palkittu

Les Deux Magots – Sartren kantapaikka

Les Deux Magots -kahvila oli yksi Jean-Paul Sartren ja muiden eksistentialistien kantapaikoista.

© Shutterstock

Eksistentialismista kasvoi nopeasti underground- ja nuorisoliike, joka vetosi muun muassa moniin niiden lukioiden ja yliopistojen opiskelijoihin, joissa Sartre hengenheimolaisineen opetti.

Nuoret pukeutuivat usein mustiin unisex-vaatteisiin ja heittelivät ironisen pessimistisiä iskulauseita, kuten ”miksi tappaa aikaa kun voi tappaa itsensä?”

Lause on brittiläisestä elokuvasta The Rebel (Kapinallinen) vuodelta 1961. Elokuva on satiirinen kuvaus eksistentialismista muoti-ilmiönä.

Eksistentialistit halusivat kyseenalaistaa vallitsevat arvot. He tiedostivat, miten merkityksettömiä yhteiskunnan perinteiset totuudet oikeasti olivat, sillä he olivat itse katsoneet elämän merkityksettömyyttä silmästä silmään.

The Cure: Killing an Arab

Albert Camus

Kirjailija Albert Camus (1913–1960) mainitaan usein samassa yhteydessä kuin Jean-Paul Sartre, vaikka Camus ei ollut läheskään aina samalla aaltopituudella Sartren eksistentialismin kanssa eikä katsonut hyvällä itseään hieman vanhemman filosofin veljeilyä äärivasemmiston ja vallankumousjohtajien, kuten Che Guevaran ja terroristi Andreas Baaderin, kanssa. Sartre kävi tapaamassa kumpaakin henkilökohtaisesti.

© Flickr / Jared Enos

Eksistentialistien synkkä estetiikka ja ironinen etäännytys on sittemmin inspiroinut monia yhtyeitä ja taiteilijoita, jotka ovat puolestaan saaneet miljoonat nuoret pohtimaan elämän tarkoitusta.

Tämän artikkelin kirjoittajan opiskeluaikoina eräs luennoitsija leimasikin eksistentialismin ”teinifilosofiaksi”.

Goottipopillaan 80-luvulla suosioon noussut englantilainen The Cure -yhtye esimerkiksi lainasi ensimmäiselle singlelleen Killing an Arab (Arabin surmaaminen) aiheen Albert Camus’lta, jonka Sivullinen-romaanin päähenkilö surmaa arabin ilman mitään ilmeistä syytä.

Mitä eksistentialismi on?

Eksistentialismi Huomenna hän tulee

Eksistentialismi vaikutti myös sodanjälkeisen ajan teatteriin. Sekä Sartre että Camus kirjoittivat näytelmiä. Irlantilaisen Samuel Beckettin Huomenna hän tulee (Waiting for Godot) on ehkä tuon ajan kuuluisin eksistentialismia ilmentävä näytelmä. Siinä kaksi miestä odottaa Godot-nimistä henkilöä, joka ei koskaan saavu. Kuva on näytelmän esityksestä Avignonin teatterifestivaaleilta vuonna 1978.

© Creative Commons

Monien muiden filosofisten suuntauksien ja aatehistoriallisten aikakausien tapaan eksistentialismia on vaikea rajata tai määritellä aukottomasti.

Oppineet keskustelevat edelleen siitä, mitä ja milloin eksistentialismi tarkalleen oli ja on.

Eksistentialismilla tarkoitetaan historiallista kulttuuri-ilmiötä, jonka Sartre hengenheimolaisineen teki suosituksi Pariisissa ja muualla länsimaissa sodan jälkeen (toisen maailmansodan päättymisestä 60-luvulle), ja eksistentialismi on myös oma filosofinen suuntauksensa.

Jean-Paul Sartre oli ensimmäinen ajattelija, joka itse hyväksyi ”eksistentialismin” ajatustensa tavaramerkiksi.

Filosofian historioitsijan Frederick Coplestonin mukaan Sartre kiteyttää koko eksistentialismin idean yhteen itse kehittämäänsä ydinajatukseen: ”olemassaolo edeltää olemusta”.

Vapauteen tuomittu

Ajatuksen idea on se, että ihmisen elämä – toisin kuin asioiden tai eläinten – saa tarkoituksen vasta syntymän jälkeen.

Vasara on tarkoitettu ja suunniteltu vasaraksi jo kauan ennen kuin se valmistuu.

Sen olemus tai tarkoitus on suunniteltu ja tiedetään jo ennen kuin se on varsinaisesti olemassa.

Ihmisen sen sijaan on synnyttävä tähän maailmaan, ennen kuin hän voi ymmärtää olemassaolon tarkoituksen.

Niinpä ihminen ei voi myöskään välttyä vapaudelta – hänet on ”tuomittu vapauteen”, kuten Sartre kirjoittaa.

Tähän vapauteen kuuluu, että ihmisen on selvitettävä, kuka hän on ja mikä on hänelle arvokasta.

On siis elettävä mahdollisimman aidosti ja sovussa itsensä kanssa.

Nietzschen välienselvittely Jumalan kanssa

Edvard Munchin maalaus Friedrich Nietzschestä

Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche norjalaisen Edvard Munchin maalauksessa vuodelta 1906.

© Thiel Gallery

Sartre, Camus ja de Beauvoir tekivät eksistentialismista muoti-ilmiön 1940-luvun lopulla ja 50-luvulla.

Eksistentialismin juuret ovat kuitenkin varhaisemmissa ajattelijoissa, kuten saksalaisissa Martin Heideggerissa ja Friedrich Nietzschessä sekä tanskalaisessa Søren Kierkegaardissa.

Friedrich Nietzsche (1844–1900) tunnetaan julistuksestaan ”jumala on kuollut”.

Hänen filosofiansa lähtökohta on nihilismi (”nihil” tarkoittaa latinaksi ”ei mitään”). Nihilismi viittaa tilaan tai maailmaan, joka on täysin vailla moraalia tai etiikkaa. Millään ei ole arvoa, kaikki on merkityksetöntä. Tästä merkityksettömyydestä kumpuaa Nietzschen yli-ihmisen käsite.

Kun ihminen on luopunut Jumalasta ja muista arvojärjestelmistä, voimme lopulta itse määritellä, millä on meille merkitystä ja arvoa. Mutta – aivan kuten Sartrella – se edellyttää, että ihminen ottaa itsensä ja vapautensa vakavasti ja ponnistelee löytääkseen sen, mikä antaa elämälle tarkoituksen.

Søren Kierkegaard - eksistentialismin isä

Søren Kierkegaard

N. C. Kierkegaardin piirros Søren Kierkegaardista noin vuodelta 1840.

© Flickr / A. Currel

Myös tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard (1813–55) paini merkityksettömyyden kanssa mutta ei uskovaisena ollut valmis luopumaan jumalasta.

Myös Kierkegaardin ajattelussa vapaus ja autenttisuus ovat tärkeitä, etenkin hänen varhaisimmissa, vähemmän uskonnollisissa teoksissaan, kuten Enten-Eller (”Joko tai”), Begreget Angst (Ahdistus) ja Sygdommen til Døden (Kuolemansairaus).

Enten-Eller on Kierkegaardin kuuluisin teos.

Siinä juristi ja avioliittoon vakiintunut asessori Wilhelm yrittää auttaa A:ksi kutsuttua nuorta henkilöä eroon masennuksen kaltaisesta tilasta.

Masennus tunnettiin ”raskasmielisyytenä” Kierkegaardin aikana, kauan ennen kuin Freud perusti psykologian tieteenalana.

Suurta ei ole olla sitä tai tätä; vaan olla oma itsensä, ja jokainen ihminen pystyy siihen tahtoessaan. Søren Kierkegaard

Porvarillisen Wilhelmin lääke raskasmielisyyteen on se, että A:n täytyy tehdä itse omat valintansa ja olla oma itsensä. Se edellyttää vakavaa ja syvällistä hyväksyntää siitä, kuka ja mitä on, mihin pystyy ja mihin ei pysty ja mitä haluaa ja mitä ei halua. Oman aidon itsensä valitseminen tarkoittaa sitä, että valitsee olevansa se, joka on, vaikka voisi valita olevansa kuka tahansa muu.

Martinus Rørbye: Kaupungin- ja oikeustalon vankila

Jotakuinkin tällaiselta on voinut näyttää Kierkegaardin Kööpenhaminassa hänen kävellessään ympäri kaupunkia pohtimassa olemassaolon ydintä? Martinus Rørbyen maalaus Arrestbygningen ved råd- og domhuset (Raatihuoneen vankila), 1831, Statens Museum for Kunst.

© Public domain

Kierkegaard kirjoittaa Kuolemansairaudessa, että minä on suhde, joka ihmisellä on itseensä – niin fyysisiin ja aineellisiin ominaisuuksiinsa, kuten ulkonäkö, lahjat, perhe ja omaisuus, kuin sieluun.

Sielun ja fyysisen välinen suhde muodostaa henkilön, mutta juuri se, miten ihminen suhtautuu juuri tähän suhteeseen, on itsetuntemus tai itse.

Asessori argumentoi Enten-Ellerissä, että ihmisen on suhtauduttava itseensä ja vapauteensa vakavasti. Tässä on yhtymäkohtia Sartren ajatuksiin itsensä valinnasta tai löytämisestä, mutta Kierkegaardin vapaus ei ehkä ole aivan yhtä radikaalia. Kuten Asessori huomauttaa, kaikki on sidoksissa kehoon, aikaan, paikkaan, alkuperään ja niin edelleen.

Ajatus valinnanvapaudesta – eikä vähiten ihmisen vapaudesta valita oma elämänsä – inspiroi myös Martin Heideggeria, jolta puolestaan Jean-Paul Sartre ja muut eksistentialistit saivat vaikutteita.

Fjodor Dostojevski

Fjodor Dostojevski

Venäläinen kirjailija Fjodor Dostojevski oli tietämättään yksi eksistentialismin edelläkävijöistä. Vasili Perovin maalaama muotokuva vuodelta 1872.

© Public domain

Eksistentialistit ovat innoittaneet lukemattomia eri alojen ja suuntausten taiteilijoita.

Yksi epäilemättä merkittävimmistä eksistentialistisista kirjailijoista on Kierkegaardin ja Nietzschen aikalainen Fjodor Dostojevski (1821–1881).

Dostojevski käsittelee monia samoja teemoja kuin kyseiset filosofit, ja etenkin Nietzschen paini nihilismin kanssa Jumalan kuoltua ja elämän menetettyä perustansa toistuu venäläiskirjailijan tuotannossa.

Rikos ja rangaistus on Dostojevskin ehkä tunnetuin romaani, ja siinä myös eksistentialistiset teemat näkyvät ehkä selvimmin.

Romaanin päähenkilö on nuori lakiopiskelija Rodion Raskolnikov. Hän on ajan uusien ideoiden innoittamana luopunut kristillisestä moraalista, minkä seurauksena hän surmaa korkoja kiskovan panttilainaajan.

Hän aikoo suorittaa opintonsa loppuun ahneen panttilainaajaeukon rahoilla ja ryhtyä sen jälkeen työssään parantamaan maailmaa.

Filosofiaan ja eksistentialismiin käännettynä tämä voidaan tulkita niin, että Raskolnikov haluaa antaa itselleen vapauden ja mahdollisuuden olla oma aito itsensä.

Itseään etsivä Raskolnikov joutuu kuitenkin myöntämään, että yhteiskunnan arvojen ja normien rikkominen on helpommin sanottu kuin tehty.

Absurdi teatteri

Samuel Beckett, Huomenna hän tulee
© Creative Commons

Muita eksistentialismin edustajia ovat esimerkiksi norjalainen Nobel-kirjailija Knut Hamsun, Franz Kafka, Hermann Hesse sekä Jack Kerouac ja muut niin sanotut beatnikit, jotka vaikuttivat hippiliikkeen syntyyn.

Teatterissa eksistentialismin teemoille syntyi uusi tyylilaji, absurdi teatteri.

Kuten nimestä voi päätellä, se on teatteria, jossa suuri osa näytelmän toiminnasta osoittautuu lopulta merkityksettömäksi.

Lajin ehkä kuuluisin esimerkki on Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee (Waiting for Godot).

Siinä kaksi henkilöä kuluttaa aikaa odotellessaan mystistä Godot’ta.

Lopulta selviää, että kumpikaan heistä ei oikeastaan edes tunne Godot’ta tai tiedä, miltä hän tai se näyttää.

Absurdi teatteri on innoittanut useita elokuvantekijöiden sukupolvia.

Ilmeisiä esimerkkejä ”Godot’n” vaikutuksesta näkyy Coenin veljesten elokuvissa Burn After Reading ja The Big Lebowski, joille molemmille on tyypillistä merkityksetön ja absurdi jonkin tuntemattoman odottaminen.