60-luvulla muutama aikansa tunnetuimmista rocktähdistä kuoli vain parin vuoden sisällä.
He olivat The Rolling Stonesin perustajajäseniin kuulunut Brian Jones, yhtenä parhaista rockkitaristeista pidetty Jimi Hendrix, ainutlaatuisesta laulutyylistään ja energiastaan maailmankuuluksi tullut Janis Joplin ja aikansa suurimpiin lukeutuneen rockbändi The Doorsin solisti Jim Morrison.
Musiikin lisäksi heitä yhdisti se, että he kaikki kuolivat 27-vuotiaina.
Club 27:stä eli 27-vuotiaiden kerhosta alettiin puhua yli 20 vuotta myöhemmin, kun Nirvanan Kurt Cobain tappoi itsensä. Sen jälkeen kerhon jäsenmäärä on vielä kasvanut.
Jos alkaa kaivella popmusiikin historiaa, sieltä löytyy muitakin eri tavoin luokiteltuja, synkkiä kerhoja edesmenneille rock- ja popmuusikoille.
Club 27:n ja muiden kuolleiden muusikoiden seurojen jäsenten kuolinsyyt kertovat kuitenkin jotakin alan ammattiriskeistä – ja siitä, millaista on olla muusikko jatkuvassa median valokeilassa.
Tutustu nyt Club 27:n jäseniin – Jimi Hendrixistä Amy Winehouseen, Janis Jopliniin ja Jim Morrisoniin.
Seitsemän tunnettua 27-kerholaista
27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden lista on pitkä. Joukosta kuitenkin erottuu 7 henkilöä, joiden katsotaan muodostavan Club 27:n ytimen.
Robert Johnson (1911–1938)

Robert Johnson vuonna 1936 yhdessä kolmesta tunnetusta hänestä otetusta valokuvasta.
Jotkut pitävät brasilialaista säveltäjää ja pianistia Alexandre Levyä (✝︎ 1892) Club 27:n varhaisimpana jäsenenä, mutta yleensä kerhon katsotaan alkaneen vuonna 1938 kuolleesta blueskitaristista Robert Johnsonista.
Johnson tunnetaan ”rock’n’rollin isoisänä”. Legendan mukaan hänen uskomaton kitarataituruutensa juontui sopimuksesta, jonka hän teki paholaisen kanssa kotiplantaasinsa läheisessä tienristeyksessä.
Robert Johnsonin tarkkaa kuolinsyytä ei tiedetä, mutta hänen kollegansa Sonny Boy Williamson, joka oli Johnsonin seurassa tämän viimeisinä päivinä, on kertonut, että Johnsonilla oli ollut sutinaa erään naimisissa olevan naisen kanssa.
Williamsonin mukaan naisen mustasukkainen aviomies myrkytti Johnsonin, joka kuoli muutaman päivän päästä.
Robert Johnson unohtui pian kuolemansa jälkeen, ja hänen musiikkinsa löydettiin uudelleen vasta 1960-luvun alussa folkmusiikin noustua suureen suosioon Yhdysvalloissa.
Silloin tosin ei puhuttu vielä Club 27:stä.
- Robert Johnson kuolinsyy: Myrkytys (mahdollisesti).
2. Brian Jones (1942–1969)

Brian Jones oli ensimmäinen beat-sukupolven jäsen Club 27:ssä.
Brian Jones oli yksi The Rolling Stones -yhtyeen perustajajäsenistä.
Hän käytti runsaasti huumeita ja alkoholia, kuten muutkin bändin jäsenet.
Jonesin päihteiden käyttö sai kuitenkin sellaiset mittasuhteet, että Rolling Stonesin muut jäsenet eivät nähneet muuta mahdollisuutta kuin antaa hänelle potkut yhtyeestä.
Muutama kuukausi myöhemmin Jones löytyi hukkuneena uima-altaastaan, mikä herätti epäilyt siitä, että 27-vuotias kitaristi ja monien muiden instrumenttien taitaja oli tappanut itsensä. Kuolinsyytutkimuksen mukaan kyseessä oli kuitenkin tapaturma.
Myöhemmin myös huhuttiin, että Jonesin oli murhannut hänen taloaan kunnostanut remonttimies, kun Jones ei ollut maksanut hänelle työstä sovitusti.
Murhateoria on kuitenkin kumottu moneen kertaan. Olipa Jonesin kuolinsyy mikä tahansa, hänestä tuli ensimmäinen rock-aikakauden muusikko, joka liittyi Club 27:ään.
- Brian Jonesin kuolinsyy: Hukkuminen. Ruumiinavausraportissa todettiin myös, että Brian Jonesin maksa ja sydän olivat vaurioituneet runsaasta alkoholin ja huumeiden käytöstä.
3. Jimi Hendrix (1942–1970)

Jimi Hendrix esiintyy The Fillmore Eastissä New Yorkissa.
Kitara- ja rocklegenda Jimi Hendrix oli yksi niistä lukuisista muusikoista, jotka surivat Brian Jonesin liian varhaista kuolemaa.
Ei mennyt kuitenkaan vuottakaan, kun Hendrix kuoli itse – niin ikään 27-vuotiaana.
Hendrixin naisystävä löysi aamulla 18. syyskuuta 1970 muusikon kuolleena sängystä. Hän soitti heti ambulanssin, mutta Hendrixiä ei enää pystytty pelastamaan.
Myöhemmin kävi ilmi, että Hendrix oli nauttinut yhdeksän tablettia naisystävälleen määrättyä unilääkettä, jonka suositeltu annostus reseptissä oli puoli tablettia. Unilääkkeen yliannostuksen seurauksena Hendrix tukehtui omaan oksennukseensa.
- Jimi Hendrixin kuolinsyy: Tukehtui oksennukseensa unilääkkeen yliannostuksen seurauksena.
4. Janis Joplin (1943–1970)

Janis Joplin vuonna 1969 tai 70.
Janis Joplinin lapsuus- ja nuoruusvuodet eivät olleet helppoja. Häntä kiusattiin koulussa, koska hän oli ylipainoinen eikä suhtautunut mustaihoisiin alentuvasti toisin kuin useimmat muut hänen high schoolinsa oppilaat.
Joplin löysi lohtua musiikista, mutta se johdatti hänet myös päihteiden maailmaan. Pian Janis Joplin oli koukussa niin huumeisiin kuin alkoholiinkin.
Janis Joplin yritti uransa aikana useita kertoja päästä eroon päihderiippuvuudestaan, mutta turhaan.
Hän nauhoitti 1. lokakuuta 1970 viimeisen laulunsa. Kolme päivää myöhemmin hän kuoli heroiinin yliannostukseen.
Noihin aikoihin Joplin käytti heroiiniin nykyrahassa laskettuna yli tuhat euroa päivässä.
Hänen ennen kuolemaansa työstämällään levyllä oli myös hitiksi noussut Mercedes Benz-kappale, jossa Joplin laulaa muun muassa: ”Prove that you love me, and buy the next round. Oh lord, won’t you buy me a night on the town.”
- Janis Joplinin kuolinsyy: Yliannostus (heroiini).
5. Jim Morrison (1943–1971)

Jim Morrison ja The Doors vuonna 1966. Viisi vuotta myöhemmin Jim Morrison päätyi Club 27:n jäseneksi.
The Rolling Stonesin perustajajäsenen Brian Jonesin kuolema vuonna 1969 kosketti myös The Doors -yhtyeen solistia Jim Morrisonia. Morrison kirjoitti aiheesta jopa runon Ode to LA while thinking of Brian Jones, Deceased.
Vain kaksi vuotta Jonesin poismenon jälkeen tuli Jim Morrisonin vuoro liittyä Club 27:ään. Morrisonin päihdehuuruisen elämän takia hänen bändikaverinsa ja managerinsa olivat tottuneet kuulemaan huhuja hänen kuolemastaan, mutta aina ne osoittautuivat vain huhuiksi.
Heinäkuun 3. päivä 1971 Morrisonin naisystävä löysi kuitenkin tämän kuolleena kylpyammeesta heidän Pariisin-asunnostaan.
Morrisonille ei tehty ruumiinavausta, vaan kuolinsyyksi todettiin ”sydänpysähdys”. Useimmat hänet läheisesti tuntevat olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, että oikea syy oli heroiinin yliannostus.
- Jim Morrisonin kuolinsyy: Löydettiin kuolleena kylpyammeesta, ja kuolinsyyksi todettiin sydänkohtaus.
6. Kurt Cobain (1967–1994)

Nirvana sekä Kurt Cobain sylissään tyttärensä Frances Bean Cobain, jonka äiti on Courtney Love. MTV Music Awards -gaala vuonna 1993.
”On parempi palaa loppuun kuin hiipua pois.” Näihin sanoihin päättyi maailmankuulun grunge- ja punkbändin Nirvanan solistin itsemurhakirje, jonka hän kirjoitti ennen kuin ampui itsensä.
Armoitettu laulaja ja lauluntekijä oli itsemurhaansa edeltävinä päivinä pakoillut perhettään ja ystäviään, jotka olivat yrittäneet suostutella hänet vieroitukseen huumeriippuvuudestaan.
Lopulta he olivat saaneetkin Cobainin menemään vieroitusklinikalle, josta tämä kuitenkin pian karkasi.
Myöhemmin on esitetty, että todellisuudessa Kurt Cobain murhattiin, ja useimmiten epäilyksen kohde on ollut hänen vaimonsa Courtney Love.
Poliisi on moneen kertaan ilmoittanut, että tapauksessa ei ole mitään, mikä viittaisi muuhun kuin itsemurhaan.
- Kurt Cobainin kuolinsyy: Haulikolla ampumalla tehty itsemurha. Ruumiinavauksessa Cobainin elimistöstä löytyi runsaasti heroiinia.
7. Amy Winehouse (1983–2011)

Amy Winehouse vuonna 2007.
Lahjakas laulaja Amy Winehouse eli vuosia julkisuuden valokeilassa rankkaa elämää, johon kuului myös runsas alkoholinkäyttö.
Siksi ei myöskään ollut järin suuri yllätys, kun laulaja, jonka kynästä olivat muun muassa sanat ”They tried to make me go to rehab, but I said no, no, no”, kuoli alkoholimyrkytykseen.
Winehouse tiesi itsekin hyvin tasapainottelevansa kuilun partaalla, ja hän oli peruuttanut tulevan kiertueensa kuukautta ennen kuolemaansa nimenomaan päästäkseen jaloilleen.
Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Amy Winehouse kuoli 23. heinäkuuta 2011 alkoholimyrkytykseen 27-vuotiaana ja liittyi siten Club 27:n yhä pitenevälle jäsenlistalle.
- Amy Winehousen kuolinsyy: Alkoholimyrkytys
Club 27 -soittolista Spotifyssä
Tähän soittolistaan on valittu yksi kappale jokaiselta Club 27:n jäseneltä sekä muiden tässä jutussa esiteltyjen kuolleiden muusikoiden seurojen jäseniltä.
Kappale on usein artistin viimeksi kirjoittama, laulama tai soittama, mutta mukana on myös kappaleita, jotka on mainittu tässä artikkelissa jostain muusta syystä.
Seitsemän muusikkoa, jotka olivat lähellä Club 27:än jäsenyyttä
Valitettavasti moni lahjakas muusikko on kuollut 27-vuotiaana ja siten ”päässyt” Club 27:ään, mutta on myös monia eteviä muusikoita, jotka ovat olleet lähellä kasvattaa kuuluisan klubin jäsenmäärää entisestään.
Seuraavassa esittelemme muutamia muusikoita, joiden jäsenyys kerhossa jäi vain muutaman kuukauden tai vuoden päähän.
1. Gram Parsons – 26 v

Gram Parsons.
Yhdysvaltalaisen kantrirokkari Gram Parsonsin liittyminen Club 27:aan oli vain muutamasta kuukaudesta kiinni. Hän kuoli yliannostukseen, kuten niin moni muusikko ennen häntä ja hänen jälkeensä. Siinä ei sinänsä ollut siis mitään ihmeellistä. Hänen kuolemansa jälkeiset tapahtumat olivat kuitenkin hämmentävät.
Parsons oli kertonut managerilleen toivovansa, että kuolemansa jälkeen hänen ruumiinsa poltettaisiin ja tuhkat siroteltaisiin Yhdysvaltoihin Joshua Tree -kansallispuistoon. Hänen perheensä oli kuitenkin toista mieltä.
Manageri ja Parsonsin henkilökohtainen assistentti päättivät kuitenkin toteuttaa muun muassa The Byrds- ja The Flying Burrito Brothers -yhtyeiden entisen jäsenen viimeisen toiveen. He varastivat tämän ruumisarkun, ajoivat kansallispuistoon ja tuikkasivat arkun ruumiineen tuleen.
Puistonvartijat saivat kuitenkin palon sammutettua, ja Gram Parsonsin osittain palanut ruumis palautettiin omaisille. Manageri ja assistentti saivat syytteen varkaudesta.
2. Nick Drake – 26 v

Nick Drake vuonna 1969.
Ystävät ja perhe tiesivät englantilaisen laulaja-lauluntekijä Nick Draken kärsivän masennuksesta, jota hoidettiin lääkityksellä.
Siksi voikin kuulostaa ironiselta, että nuori muusikko kuoli nimenomaan masennuslääkkeisiinsä.
Draken äiti löysi poikansa 25. marraskuuta 1974 kuolleena tämän otettua yliannostuksen lääkettä, jonka tarkoitus oli helpottaa hänen oloaan.
Kuolinsyytutkimuksen mukaan Drake oli tehnyt itsemurhan, mutta Draken perhe ja monet ystävät uskovat, että hän oli vain ottanut vahingossa liikaa lääkettä.
Nick Drake eli 26-vuotiaaksi, eikä hänestä siten tullut Club 27:n jäsentä.
3. Avicii – 28 v

Ruotsalainen DJ Avicii vuonna 2014.
Ruotsalainen DJ ja musiikkituottaja Tim Bergling tuli tunnetuksi taiteilijanimellä Avicii. Musiikkiala järkyttyi, kun hän kuoli lomamatkalla vuonna 2018 vain 28-vuotiaana.
Aluksi elektronisen musiikin edelläkävijöihin kuuluneen muusikon perhe yritti pitää kuolinsyyn salassa julkisuudelta, mutta sittemmin on ilmoitettu, että Avicii teki itsemurhan viiltämällä itseään lasinsirpaleella.
4. Tim Buckley – 28 v

Tim Buckley kolmannen albuminsa Happy Sad (1969) kannessa.
Yhdysvaltalainen Tim Buckley kokeili monia erilaisia musiikkilajeja lyhyen uransa aikana: jazzia, funkia soulia, rockia ja folkia.
Varsinaisen läpimurtonsa musiikissa hän teki kuitenkin vasta kuoltuaan heroiinin ja alkoholin yliannostukseen 28-vuotiaana vuonna 1975.
Tim Buckley tunnetaan myös Jeff Buckleyn isänä. Jeff Buckley oli vähintään yhtä lahjakas muusikko ja laulaja kuin isänsä, ja myös hän nousi suursuosioon vasta kuoltuaan 30-vuotiaana.
Kumpikaan ei siis kuulu Club 27:ään varhaisesta poismenostaan huolimatta.
Jeff Buckley on yksi niistä melko monista musiikkitähdistä, jotka ovat kuolleet hukkumalla. Buckley oli lähtenyt vaatteet päällä uimaan Mississippin sivujokeen, kun ohi ajaneen hinaajan aiheuttama aallokko oli vetänyt hänet veden alle.
Ruumiinavauksessa Jeff Buckleyn verestä ei löytynyt alkoholia eikä huumeita.
Samaa ei voi sanoa monista muista rock- ja poptähdistä, jotka ovat hukkuneet joko alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alaisena.
Club 27:n jäsenistä The Rolling Stones -yhtyeen Brian Jones kuuluu siihen joukkoon. The Doors -yhtyeen Jim Morrison kuoli ammeeseen mutta ei ilmeisesti hukkunut.
Muista hukkumalla kuolleista mainittakoon Whitney Houston, Dolores O’Riordan The Cranberries -yhtyeestä ja Dennis Wilson Beach Boysista.
5. Tupac Shakur – 25 v

Tupac Shakur.
Suosittu rapmuusikko Tupac (2Pac) oli vuonna 1996 Las Vegasissa viettämässä ystävän syntymäpäivää, kun hän joutui tappeluun paikallisen bändin jäsenen kanssa.
Kun Tupac myöhemmin istui autossaan pysähtyneenä punaisiin valoihin, kun rinnalle ajoi toinen auto ajoi, josta ammuttiin useita laukauksia kohti Tupacin autoa. Tupaciin osui neljä luotia, ja hän kuoli muutaman päivän kuluttua sairaalassa.
6. Notorious B.I.G. – 24 v

Notorious B.I.G. -vahapatsas.
Christopher George Latore Wallace tunnettiin rapmaailmassa nimellä The Notorious B.I.G. ja Biggie Smalls.
Lähes kuin rapkollegansa 2Pacin vuotta aiemmin tapahtuneen murhan toisintona Notorius B.I.G. ammuttiin hänen ollessaan pysähtyneenä punaisiin valoihin. Häneen osui neljä 9 mm:n pistoolilla ammuttua luotia, ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa.
Kuuluisa hip hop -artisti oli kuollessaan vain 24-vuotias.
Vaikka kumpikaan artisteista ei ole Club 27:n jäseniä, he ovat toisen, jatkuvasti kasvavan murhattujen rap- ja hip hop -artistien kerhon perustajajäseniä.
Viime vuosina kyseisellä musiikin alalla näyttää puhjenneen varsinainen murhaepidemia.
7. Hank Williams – 29 v

Hank Williams.
Kantritähti Hank Williams oli vuonna 1953 autossa matkalla keikalle Cantoniin Ohioon, kun hän kuoli sydänkohtaukseen. Ilmeisesti myös suurella määrällä alkoholia ja morfiinia sekä pari päivää aiemmin tapahtuneella baaritappelulla oli osuutta asiaan.
Williamsin oli alun perin pitänyt lentää Ohioon, mutta sää oli liian huono lentämiseen, joten hän palkkasi sen sijaan autonkuljettajan viemään hänet perille autolla.
Kun konserttipaikalla odottavalle yleisölle kerrottiin, että Williams oli kuollut matkalla, yleisö räjähti ensin nauruun, koska se uskoi kyseessä olevan jälleen vain veruke konsertin peruuttamiselle. Williams oli kuollessaan 29-vuotias.
Seitsemän kohtalokasta lento-onnettomuutta
Club 27 on erikoinen jälkipuinnin seurauksena syntynyt kerho. Lento-onnettomuusklubi on sen sijaan konkreettisempi.
Voi tuntua ihmeelliseltä, että niin moni muusikko on kuollut lentokone- tai helikopterionnettomuudessa. On kuitenkin syynsä siihen, että kiertue-elämää viettävillä muusikoilla on ehkä suurempi todennäköisyys joutua lento-onnettomuuteen kuin meillä ”tavallisilla kuolevaisilla”.
Muusikot lentävät usein enemmän ja monesti (varsinkin aikaisemmin) yksityisillä pienkoneilla, joiden turvallisuus voi olla hieman eri luokkaa kuin suurten liikennelentokoneiden.
Tiukkojen kiertueaikataulujen vuoksi he ovat usein lisäksi lähteneet lentämään huonoissakin sääolosuhteissa.
1. Buddy Holly – päivä jolloin musiikki kuoli

Helmikuun 3. päivää 1959 kutsutaan usein ”päiväksi, jolloin musiikki kuoli”. Kolme rockmuusikkoa – Buddy Holly, Ritchie Valens ja ”The Big Bopper” (J. P. Richardson) – olivat matkalla Moorheadiin Minnesotaan yhdessä vuokraamallaan pienellä yksityiskoneella, kun kone putosi.
Kolmen rocklegendan lisäksi turmassa kuoli koneen lentäjä.
Yhdysvaltalainen Don McLean viittaa tapahtumaan kuuluisassa hitissään American Pie.
2. Lynyrd Skynyrd

Lynyrd Skynyrd.
Yhdysvaltalainen rockyhtye Lynyrd Skynyrd oli muutama päivä Street Survivors -nimisen viidennen studioalbuminsa julkaisun jälkeen matkalla Etelä-Carolinasta Louisianaan, kun lentokoneesta loppui polttoaine.
Lentäjät yrittivät hätälaskua, mutta kone syöksyi metsään Mississippissä. Kaksi yhtyeen jäsentä, 28-vuotias Ronnie van Zant ja 29-vuotias Steve Gaines, kuoli maahansyöksyssä.
Näin heistä ei tullut Club 27:n jäseniä. Ei myöskään Steve Gainesin sisaresta, 29-vuotiaasta taustalaulaja Cassie Gainesista, joka myös kuoli onnettomuudessa.
Yhtyeen vasta julkaistun levyn kannessa bändi oli kuvattu seisomassa liekkien keskellä. Levy-yhtye vaihtoi onnettomuuden jälkeen albumin kannen.
3. John Denver

John Denver.
On lähes kohtalon ivaa, että megahitin Leaving on a Jet Plane esittäjä kuoli itse lento-onnettomuudessa. John Denver oli kokenut lentäjä, jolla oli takanaan yli 2 700 lentotuntia.
Hän olikin itse ohjaimissa, kun hän päätti lähteä uudella kaksipaikkaisella Long-EZ -pienkoneellaan koelennolle 12. lokakuuta 1997.
Denver oli ostanut koneen yksityishenkilöltä, joka oli rakentanut sen itse, eikä se ollut aivan standardien mukainen.
Koneen polttoaineen tankin valitsin oli Denverin koneessa tavallisesti poikkeavassa paikassa eikä Denver onnistunut vaihtamaan tyhjästä tankista täyteen, minkä seurauksena hänen koneensa syöksyi maahan ja hän kuoli onnettomuudessa 53 vuoden ikäisenä.
4. Glenn Miller

Liian varhainen kuolema ei ole vain rock- ja popmuusikoita koskeva ilmiö vaan myös jazztaitajista moni on kuollut ennen aikojaan. Kuten Club 27:ssä ja vastaavissa kerhoissa kuolema on usein johtunut huumeiden tai muiden päihteiden käytöstä. Seuraavassa on muutamia varhain kuolleita jazzmuusikoita:
- Billie Holliday, 44 v (päihteet + sydän- ja maksasairaus)
- Charlie Parker, 34 v (päihteet + keuhkokuume)
- John Coltrane, 40 v (maksasyöpä)
- Nat King Cole, 45 v (keuhkosyöpä)
- Jaco Pastorius, 35 v (tappo – tappeli ovimiehen kanssa)
Eräs jazzmaailman kuuluisuus erottuu joukosta katoamisellaan ja kuolemallaan.
Maailmankuulu jazzyhtyeen johtaja Glenn Miller sai toisessa maailmansodassa suuren suosion rintamalla, missä hän esiintyi sotilaille yhtyeineen.
Vuonna 1944 Miller oli lentämässä Englannista Ranskaan esiintyäkseen vasta vapautetussa Pariisissa, kun hänen koneensa katosi jäljettömiin Englannin kanaalin yllä.
Konetta, sen miehistöä eikä Glenn Milleriä koskaan löydetty. Miller oli kuollessaan 40-vuotias.
5. Otis Redding

Otis Redding.
Otis Redding oli myös yksi niistä muusikoista, jotka olivat lähellä Club 27:n jäsenyyttä. Laulaja-lauluntekijä Redding oli levyttänyt juuri megahittinsä (Sittin’ On) The Dock of the Bay, kun häntä ja hänen yhtyettään kuljettanut kone syöksyi maahan matkalla Clevelandiin.
Otis Redding oli kuollessaan 26-vuotias. Vain yksi yhtyeen jäsen selvisi hengissä onnettomuudesta.
6. Stevie Ray Vaughan

Stevie Ray Vaughan.
Kitaristi Vaughan oli ollut Wisconsinissa hiihtokeskuksessa konsertoimassa ja poistui paikalta helikopterin kyydissä.
Muusikoille oli tavallista lähteä konsertin jälkeen kotiin helikopterilla, kun muuten ainoa tie pois alueelta oli täynnä konsertista kotiin kulkevia faneja.
Vaughanin helikopteri lensi kuitenkin sankassa sumussa suoraan päin laskettelurinnettä, ja kaikki helikopterin kyydissä olleet kuolivat törmäyksessä. Vaughan oli kuollessaan 35-vuotias.
7. Randy Rhoads

Randy Rhoads.
Rocklegenda Ozzy Osbournen yhtyeen kitaristi Randy Rhoads oli 19. maaliskuuta 1984 pienkoneen kyydissä. Konetta lensi yhtyeen keikkabussin kuljettaja, jonka lentolupakirja oli vanhentunut.
Lentäjä yritti lentää matalalta Ozzy Osbournen kiertuebussin yli mutta joutui sitä liian lähelle. Koneen siivet osuivat bussiin, ja lentokone syöksyi päin läheistä taloa. Kaikki kyydissä olleet kuolivat. Randy Rhoads oli 25-vuotias.
Myöhemmin ilmeni, että lentäjä ja matkustajat olivat ottaneet koneen käyttöönsä ilman lupaa keikkabussin pysähdyttyä tauolle.
Ozzy Osbourne on itse saavuttanut jo korkean iän, joten monet hänen entisistä bändikavereistaan ovat kuolleet. Kuitenkin vain Randy Rhoads on ollut lähellä Club 27:ää.
Seitsemän auto-onnettomuudessa kuollutta muusikkoa
Muusikoita on menehtynyt paljon myös auto-onnettomuuksissa. Se johtuu parista seikasta.
Muusikon työlle on ominaista pitkät siirtymät kodin ja keikkapaikan tai eri keikkapaikkojen välillä, ja ne tehdään usein autolla. Jopa tunteja kestävillä automatkoilla onnettomuuksien riski kasvaa.
Myös päihteiden käyttö ja monien menestystä saaneiden muusikoiden mieltymys nopeisiin urheiluautoihin on vaarallinen yhdistelmä.
Ilmeisesti vain yksi muusikko on sekä Club 27:n että Club Autocrashin jäsen.
1. Viktor Tsoi

Viktor Tsoi.
Viktor Tsoin nimi on luultavasti tuntematon useimmille länsimaiden ihmisille, mutta venäläinen punkkari, laulaja ja Kino-yhtyeen nokkamies oli miljoonien nuorten idoli Neuvostoliitossa. Hänen kuolemaansa auto-onnettomuudessa vuonna 1990 seurasi joukko fanien itsemurhia.
Tsoi oli itse ratin takana, kun hän nukahti noin 130 kilometrin tuntivauhdissa ja törmäsi autollaan vastaantulevaan linja-autoon.
Yksi Neuvostoliiton suurimmista sanomalehdistä kirjoitti onnettomuudesta: ”Tsoi merkitsi maamme nuorille enemmän kuin yksikään poliitikko, muu julkkis tai kirjailija.”
Viktor Tsoi oli kuollessaan 28-vuotias ja siten vain vuoden päässä venäläisen Club 27:n aloittamisesta.
2. Eddie Cochran

Eddie Cochran vuonna 1959.
Rock’n’roll-tähti Eddie Cochran, jonka ehkä tunnetuin hitti on Summertime Blues, oli kiertueella Englannissa, kun hän otti taksin Bristolista Lontooseen.
Taksinkuljettaja menetti auton hallinnan, ja auto törmäsi täydessä vauhdissa betoniseen lyhtypylvääseen. Eddie Cochran heittäytyi autossa olevan morsiamensa yli suojellakseen tätä, minkä seurauksena hän sinkoutui ulos autosta ja kuoli päävammaan.
Myöhemmin hänet valittiin rock'n'rollin Hall of Fameen (mutta ei Club 27:ään, koska hän oli kuollessaan vain 21-vuotias), vaikka hän oli julkaissut vain yhden, mutta erittäin menestyneen albumin.
3. Marc Bolan

Marc Bolan.
Glam rock -bändi T. Rexin laulaja ja kitaristi Marc Bolan ei ollut koskaan opetellut ajamaan autoa, koska hän pelkäsi varhaista kuolemaa auto-onnettomuudessa. Se ei estänyt häntä kuitenkaan menemästä muiden kuljettajien kyytiin.
Syyskuun 16. päivä 1977 Bolan oli palaamassa autolla ravintolasta yhtyeensä jäsenen Gloria Jonesin kanssa.
Molemmat olivat juoneet, ja kuskina ollut Jones menetti auton hallinnan ylittäessään pientä korotettua siltaa, jolloin auto syöksyi ensin päin aitaa ja törmäsi sitten puuhun. Bolan kuoli välittömästi. Hän oli 29-vuotias ja kaksi vuotta liian vanha Club 27:ään.
Onnettomuuspaikasta on tullut fanien pyhiinvaelluspaikka – siinä määrin, että se on jopa esitelty BBC Four -kanavan sarjassa Pagans and Pilgrims: Britain’s Holiest Places.
4. Harry Chapin

Harry Chapin kuoli 38-vuotiaana, 11 vuotta liian vanhana Club 27:ään.
Laulaja-laulutekijä Harry Chapin kirjoitti urallaan monia kappaleita, ja yksi niistä tuntui ennustavan hänen kohtalonsa.
Kappale 30,000 Pounds Of Bananas kertoi todellisesta vuonna 1965 tapahtuneesta onnettomuudesta, jossa banaanilastissa oleva kuorma-auto suistui tieltä ja osui useisiin ihmisiin ja taloihin.
Chapin oli 16. heinäkuuta 1981 matkalla hyväntekeväisyyskonserttiin, kun vastaan tullut supermarketketjun rekka törmäsi hänen autoonsa.
Chapin saatiin ulos palavasta autostaan, mutta hän kuoli sisäiseen verenvuotoon sairaalassa.
Hänen leskensä haastoi supermarketketjun oikeuteen ja sai 12 miljoonan dollarin korvaukset.
5. Paul McCartney (väitetysti) (1942–)

Paul McCartney.
Alkuvuodesta 1967 musiikkimaailmassa alkoi levitä huhuja, joiden mukaan The Beatles -yhtyeen Paul McCartney oli kuollut edellisenä vuonna 7. tammikuuta auto-onnettomuudessa M1-moottoritiellä. Sen jälkeen Paul McCartneyn kaksoisolento olisi esittänyt maailmankuulua muusikkoa muun muassa Beatlesin lehdistötilaisuuksissa.
Vaikka yhtye kielsi huhut täysin perättöminä, salaliittoteoria paisui. Fanit uskoivat löytävänsä viittauksia McCartneyn kuolemaan auto-onnettomuudessa Abbey Road -levyn kannesta, jossa hän muun muassa on ainoana yhtyeen neljästä jäsenestä paljain jaloin – mikä joidenkuiden mielestä tarkoitti sitä, että hän oli kuollut.
Radio-ohjelmissa ja musiikkilehdissä puitiin väitteitä, joiden mukaan joissakin Beatles-kappaleissa vihjattiin takaperin soitettuna McCartneyn kuolemasta ja eräässä kappaleessa esimerkiksi sanottiin epäselvästi ”I buried Paul” (hautasin Paulin).
Salaliittoteoria alkoi vähitellen hiipua vasta vuonna 1969, kun pitkään mediajulkisuutta vältellyt McCartney antoi useita haastatteluja.
HISTORIA-lehden tietojen mukaan Paul McCartney elää ja voi hyvin (artikkelin kirjoitushetkellä).
The Beatlesistä yksikään jäsen ei siis liittynyt Club 27:ään, toisin kuin brittipopin suursuosion aallon, niin sanotun The British Invasionin toisen merkittävän yhtyeen, The Rolling Stonesin Brian Jones.
John Lennon ammuttiin 40-vuotiaana New Yorkissa. George Harrison kuoli 58-vuotiaana syöpään.
6. Dottie West

Dottie West kuoli aivan liian vanhana Club 27:ään.
Kantrilaulaja Dottie West oli myöhässä konsertista 30. elokuuta 1991. Kaiken lisäksi hänen autonsa hajosi vähän matkan päässä kotoa. Westin 81-vuotias naapuri riensi apuun ja tarjoutui viemään hänet omalla autollaan.
He lähtivät ajamaan kohti konserttipaikkaa jopa kaksi kertaa sallittua suurempaa nopeutta, ja moottoritien rampilla auto suistui tieltä ja osui keskikaiteeseen.
Pelastushenkilöstön tullessa paikalle West vaati, että hänen naapurinsa hoidetaan ensin, sillä hän ei uskonut olevansa itse vakavasti loukkaantunut.
Hänellä oli kuitenkin vakavia sisäisiä vammoja, ja hän kuoli muutaman päivän päästä leikkauspöydälle lääkärin yrittäessä kursia kokoon hänen repeytynyttä maksaansa. West oli kuollessaan 58-vuotias.
7. Jesse Belvin

Jesse Belvin.
R&B-laulaja Jesse Belvin oli esiintynyt muun muassa Sam Cooken kanssa Arkansasin historian ensimmäisessä konsertissa, jossa yleisöä ei ollut jaoteltu rodun mukaan.
Konsertin aikana vihaiset valkoihoiset mielenosoittajat alkoivat solvata esiintyjiä ja yleisön valkoihoisia teinejä, ja konsertti jouduttiin keskeyttämään kahdesti.
Konsertin jälkeen Belvin lähti vaimonsa Jo Annin kanssa ajamaan autolla kotiin, ja he törmäsivät vastaantulevaan autoon.
Poliisi epäili, että joku oli sormeillut Belvinin auton jarruja, mutta todisteita ei löytynyt.
Jesse Belvin oli täyttänyt 27 muutamaa kuukautta ennen kuolemaansa. Hän on siten ainoa tunnettu sekä Club 27:n että Club Autocrashin jäsen.