Uusi tutkimus: Muinaisen tytön äiti ja isä olivat eri lajia

Tutkijat ovat löytäneet ensimmäistä kertaa jäännöksiä ihmisestä, joka on kahden eri ihmislajin suora jälkeläinen.

Arkeologit tutkivat Etelä-Venäjällä niin sanottua Denisovan luolaa, jossa on elänyt useita ihmislajeja.

© Imageselect & IAN CARTWRIGHT/ RitzauScanpix

90 000 vuotta sitten neandertalinnaisen ja denisovanmiehen välinen kohtaaminen johti tytön syntymään.

Hän eli ainakin 13-vuotiaaksi, kunnes hän tuntemattomista syistä menehtyi. Hänen jäännöksensä löytyivät kallioluolasta Venäjältä Etelä-Siperiasta.

Vanhemmat kuuluivat eri lajeihin

Saksan Leipzigissa sijaitsevan Max Planck -instituutin evoluutioarkeologian tutkijat selvittivät jäännöksistä tytön perimää.

Tutkimuksen tulos on ainutlaatuinen, sillä tyttö osoittautui ainoaksi tunnetuksi esimerkiksi ihmisestä, jonka vanhemmat eivät ole samaa ihmislajia.

”Luulin ensin kollegoideni tehneen virheen”, kuvaili tutkimusryhmän johtaja Svante Pääbo Nature-lehdelle hetkeä, jolloin hän sai tietää tutkimuksen tuloksesta.

”Dennyn” luunkappaleet löydettiin jo vuonna 2008, mutta tarkempi perimän tutkimus niille tehtiin vasta nyt.

© IAN CARTWRIGHT/ RitzauScanpix

Pitkään on tiedetty, että jo sukupuuttoon kuolleet ihmislajit pariutuivat keskenään – esimerkiksi kaikkien Afrikan ulkopuolella elävien nykyihmisten perimässä on neljä prosenttia neandertalilaisten dna:ta – mutta nyt on ensimmäisen kerran löydetty kahden eri ihmislajin suora jälkeläinen.

Vanhempien välinen suhde pimeän peitossa

Tyttöä, jonka jäännöksille tutkimus tehtiin, on saanut lempinimen ”Denny”, ja hän asui vuoristoseudulla, jossa neandertalinihmiset ja denisovanihmiset ilmeisesti elivät rinta rinnan.

Tutkijat eivät tietenkään tiedä tarkemmin tytön vanhempien välisestä suhteesta – esimerkiksi oliko kyseessä yksittäinen kohtaaminen vai olivatko kyseiset eri ihmislajeja edustavat yksilöt enemmänkin tekemisissä toistensa kanssa.