Milloin ensimmäiset ihmiset tulivat Etelä-Amerikkaan?
Kysymys on jakanut arkeologien mielipiteitä jyrkästi kolmen viime vuosikymmenen ajan.
Uusi tutkimus, jossa keskiössä on sukupuuttoon kuollut jättilaiskiaislaji, tarjoaa nyt uutta todistusaineistoa mantereen asuttamisen aikataulusta.
Tutkijat löysivät Keski-Brasiliasta Santa Elinan luolasta luunpalasia, joista kolmessa oli reiät. Tuoreen tutkimuksen mukaan reiät ovat mitä todennäköisimmin ihmisen tekemiä.
Arkeologien tutkimukset osoittavat myös, että maakerrostumat, joista rei’itetyt palaset löydettiin, ovat noin 23 000–27 000 vuotta vanhoja.
Tämä tarkoittaa, että ensimmäiset eteläamerikkalaiset tulivat alueelle jo 10 000 aiemmin kuin tähän asti on yleisesti oletettu.
Uusi löytö kumoaa teorian ensimmäisten eteläamerikkalaisten vaelluksesta Beringinsalmen yli
1900-luvulla vallalla olleen teorian mukaan Etelä-Amerikan ensimmäiset ihmiset saapuivat Beringinsalmen jään yli viimeisen jääkauden aikana noin 11 500 vuotta sitten Pohjois-Amerikkaan asettuneen niin sanotun Clovis-kulttuurin kanssa. He jatkoivat oikealle jäätikköön sulanutta väylää pitkin ja saapuivat noin tuhat vuotta myöhemmin ensimmäisinä ihmisinä Etelä-Amerikkaan.
1980-luvulla näkemystä alettiin kuitenkin kyseenalaistaa rajusti, kun Etelä-Amerikassa tehtiin uusia löytöjä, joiden arkeologit arvioivat olleen vähintään viimeisen jääkauden huippukohdan ajoilta eli noin 26 000–20 000 vuotta vanhoja.
Muun muassa Meksikosta, Uruguaysta ja Chilestä löydettiin luita, jotka tutkijoiden mukaan näyttivät olleen tuon aikaisten ihmisten työstämiä.
Clovis-teorian puolustajien mukaan uusilta teorioilta puuttui kuitenkin pohja, sillä arkeologeilla ei ollut esittää todisteenaan ihmisten luita Clovis-kulttuuria edeltävältä ajalta.
Jättilaiskiaisen luusta tehdyt korut voivat olla vain ihmisen valmistamia
Santa Elinan luolastakaan ei toki ole löytynyt kiistaa ratkaisevia ihmisen luita.
Arkeologit kuitenkin toteavat, että luihin tehdyt reiät voivat olla vain ihmisen käsialaa.
Rustolevyt ovat peräisin muinaisen laiskiaisen kilvestä. Eläin eli maalla, ja se saattoi olla takajaloillaan seistessään jopa kolme metriä pitkä.
Noin 11 000 vuotta sitten sukupuuttoon kuollut laji on kaukaista sukua nykyiselle, jokseenkin vähemmän pelottavalle laiskiaiselle.
Arkeologien mukaan nyt löydetyissä luunpalasissa olevien reikien tekijät ovat ihmisiä, jotka kaikesta päätellen elivät samaan aikaan jättilaiskiaisen kanssa.
Luissa on myös jyrsijöiden ja muiden eläinten puremajälkiä, jotka eivät muistuta lainkaan kolmen luunpalasen tasaisia ja yhdenmukaisia reikiä. Tutkijat eivät pidä myöskään mahdollisena, että reiät olisivat syntyneet kulumisesta, mätänemisestä tai isomman eläimen mahalaukun hapoista, sillä silloin ne olisivat näyttäneet erilaisilta.
Reiät on tehty mahdollisesti sitä varten, että luunpalasia on voitu käyttää riipuksina. Palasten toinen puoli on toista sileämpi – luultavasti se on ollut riipuksen taustapuoli, joka on kulunut ihoa tai vaatetta vasten liikkuessaan.
Luissa on myös kivisten työkalujen työstön jälkiä, mikä tutkijoiden mukaan tukee teoriaa siitä, että korujen täytyy olla ensimmäisten eteläamerikkalaisten valmistamia.