
Sadat ihmiset kerääntyivät seuraamaan hirttäjäisiä New Yorkissa 12. helmikuuta 1862. Yhdysvalloissa raivosi parhaillaan sisällissota, mutta tuomittuna ei ollut suinkaan kukaan sotarikollinen.
Hirttolavalle tuotiin sen sijaan orjakauppias, joka tunnettiin niin julmana, että jopa rikollisia kohtaan helläkätisenä pidetty presidentti Lincoln oli jyrkästi kieltäytynyt kumoamasta kuolemantuomiota.
"Kukaan, joka silkan rikastumisen ja ahneuden tähden pystyy ryöstämään Afrikan lapsia ja myymään heitä loputtomaan orjuuteen, ei koskaan tule saamaan minulta armoa", Lincoln oli jyrissyt hylättyään anomuksen kapteeni Nathaniel Gordonin pelastamiseksi hirrestä.
Armahduksen sijaan Mainesta kotoisin ollut merimies teloitettiin historian ainoana yhdysvaltalaisena orjien ostamisesta, salakuljettamisesta ja myymisestä.
Gordon varasti laivan ja salakuljetti orjia
Nathaniel Gordon aloitti rikollisen uransa vuonna 1852. Hänet värvättiin tuomaan kaksimastoinen purjealus Camargo San Franciscosta New Yorkiin, mutta purjehduksen aikana kapteeni päättikin kaapata aluksen.
Tuore merirosvo käänsi kurssin kohti Mosambikia. Sieltä hän osti noin 500 afrikkalaista – monet naisia ja lapsia – ja kuljetti nämä Brasiliaan, jonne oli viety 1500–1800-lukujen aikana orjiksi yli viisi miljoonaa afrikkalaista.
Vuonna 1852 Camargo purjehti Angra dos Reisin lahdelle, joka sijaitsee noin 160 kilometriä Rio de Janeirosta länteen.
Nathaniel Gordonilla oli perässään sekä Britannian että Brasilian laivasto, sillä maat olivat vuotta aiemmin kieltäneet ihmiskaupan.
Gordon ymmärsi, ettei hän pääsisi lahdesta enää pakoon. Myytyään viimeisen kuormansa hän sytytti laivansa tuleen ja sitten luultavasti upotti sen tuhotakseen todisteet rikoksistaan.

Mutapohjaisen merenpohjan huonon näkyvyyden vuoksi tutkijat eivät ole vielä varmoja, onko hylky todella Carmago.
Paikallisen väestön, joista monet ovat Afrikasta tuotujen orjien jälkeläisiä, perimätiedon mukaan orjakauppiaan oli paettava Brasiliasta naiseksi pukeutuneena. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin hän jäi kiinni uudella aluksellaan Kongojoen suulla kuljettaessaan lähes 900 orjaa.
Arkeologit ovat saattaneet löytää Carmagon
Toinen Angra dos Reisissa elävä myytti koskee Gordonin alusta.
Kalastajien kerrotaan saavan lahdella tietyssä kohdassa enemmän saalista kuin muualta, ja uskomuksen mukaan kalat kerääntyvät etenkin paikalle, jonne Camargo upposi 170 vuotta sitten.
Useiden Brasilian yliopistojen, museoiden ja kulttuuriperintöjärjestöjen sukeltajat ja arkeologit ovat saaneet kaikuluotainten avulla kartoitettua kolme paikkaa, joissa meren pohjassa todella makaa hylky.
Etenkin yksi näyttäisi täsmäävän Camargon rakentaneelta telakalta aluksesta säilyneisiin tietoihin, tutkimusta johtava Yuri Sanada kertoo. Sanada on tutkimusmatkailija, elokuvatuottaja ja afrikkalaisten orjien reittejä Brasiliaan kartoittavan AfrOrigins-järjestön perustaja.
”Sijainnin lisäksi yksi kolmesta hylystä näyttäisi vastaavan Camargon muotoa ja noin 32 metrin pituutta”, hän kertoi Historia-lehdelle. ”Lisäksi se on valmistettu puusta, eikä perimätieto kerro muista tänne uponneista puisista aluksista.”
Hän ei kuitenkaan uskalla sanoa vielä varmuudella, onko kyseessä Nathaniel Gordonin orjalaiva.
Hylky on nimittäin hautautunut nelimetrisen mutakerroksen alle, ja sen sijaintipaikalla näkyvyys on varsin kehno.
Tutkijoiden oletuksille saadaan vahvistus vasta syksyllä, kun he voivat palata paikalle ja puhdistaa osan hylystä.