Muinainen sivilisaatio piti aikoinaan karua ja luotaatyöntävää Saharan autiomaata kotinaan, ja se selviytyi aavikolla lähes vuosituhannen ajan ilman säännöllistä sadetta tai virtaavia jokia.
Suurelta osin unohdettu garamantien kansa oli ensimmäinen aavikolle asettunut kaupungistunut yhteiskunta. Sijainnistaan huolimatta he eivät vain selvinneet vaan kukoistivat hyödyntäen elämiseen jokaisen pisaran vettä, jonka he löysivät hiekan alta.
Uusi tutkimus osoittaa nyt, miten kehittynyt teknologia salli sivilisaation ja Saksan kokoisen valtakunnan perustamisen aavikolle: maanalainen tunnelijärjestelmä oli keino, jolla vettä saatiin maan alta.
Valtakunnan vapaat asukkaat saavuttivat uskomattoman korkean elintason käyttämällä orjia rakentamaan suuria tunneleita ja keräämään pohjavettä.
Tutkimuksen tutkijat Ohio State Universitystä ja Bowling Green State Universitystä Yhdysvalloista korostivat, että uskomaton ponnistus vaati älykkyyttä, mutta mukana oli myös paljon onnea.
Sitten onni ehtyi, ja suuri valtakunta kuihtui.
Painovoima kuljetti vettä valtakunnan eri osiin
Garamanteja pidettiin pitkään kansana, joka oli pohjimmiltaan aavikon paimentolaisia. Jopa sen jälkeen, kun valtakunnan vaikuttava pääkaupunki Garama kaivettiin esiin 1960-luvulla, tutkijat pitivät valtakuntaa yhä pienenä ja suhteellisen kehittymättömänä. Saharan autiomaata pidettiin yksinkertaisesti liian kuivana ja luotaantyöntävä, ettei se olisi pitänyt yllä mitään sen kummempaa asutusta. Pääkaupunki saattoi olla suuri, mutta valtakunta ei mitenkään voinut olla.
Viime vuosina on kuitenkin alkanut ilmaantua todisteita, jotka viittaavat siihen, että muinainen valtakunta oli paljon kehittyneempi, menestyksekkäämpi ja laajempi kuin asiantuntijat aiemmin olettivat.
Amerikkalainen tutkimus, joka perustuu aiempiin arkeologisiin löydöksiin ja uuteen hydrologiseen analyysiin, selvensi nyt kuvaa entisestään. Tutkimuksessa todettiin, että valtakunnan menestyksen avain oli valtava maanalainen hiekkakivestä koostuva pohjavesialue, jota nykyään pidetään yhtenä maailman suurimmista.
Läheltä Garaman raunioita nykyisessä Libyassa on löydetty joitakin maailman vanhimpia kivikaiverruksia, jotka ovat peräisin ajalta 10 000–6000 eaa.
"Imperiumi keskittyi pääkaupunki Garaman ympärille, ja se sijaitsi suuren jyrkänteen juurella", sanoi Frank Schwartz, Ohio State Universityn professori. "Garaman alueen ulkopuolella oli pieniä etuvartioita. Ne olivat vedenottopysäkkejä aavikon läpi kulkevien kauppareittien varrella. Maapinta-ala oli ehkä 350 000 neliökilometriä ja alueella asui kymmeniä tuhansia ihmisiä."
Garamantit selvisivät hengissä tunnelien avulla, jotka tunnetaan nimellä foggara. Ne olivat käsin kaivettuja maanalaisia kanavia, joissa hyödynnettiin vesijohtoverkoston tapaan painovoimaa veden kuljettamiseen pohjavesialueilta maatalousalueille. Tutkijat päättelivät, että garamantit rakensivat orjatyövoimaa käyttäen noin 800 kilometriä pystysuoria kuiluja ja maanalaisia tunneleita.
Tekniikka tunnetaan myös Persiasta. Mutta toisin kuin Persiassa, Saharassa sataa niin vähän, ettei sadevesi olisi voinut elättää näin suurta yhteisöä. Sen sijaan garamantien nokkela ratkaisu oli hyödyntää suoraan pohjavettä.
Katso, miten garamantien vesitunnelit toimivat:
Foggara-järjestelmää käyttivät myös muinaiset kansat esimerkiksi Marokossa.
Pääkaupunki on peräisin ajalta noin 3 000 eaa., jolloin Sahara oli vähemmän kuiva, ja se rakennettiin lähelle korkeaa kukkulaa. Valtavasta pohjavesikerroksesta virrannut pohjavesi virtasi luonnollisesti kukkulan rinteessä maanpinnalle. Siten garamantit saivat vettä maan alta, ja he hyödynsivät painovoimaa ja pitkiä maanalaisia tunneleita kuljettaakseen elämää ylläpitävää nestettä ympäri valtakuntaa.
Vesivarasto pystyi ylläpitämään kaupunkeja ja suuria siirtokuntia nykyään kuivalla alueella ja tarjosi kodin maanviljelijöille, karjankasvattajille, insinööreille, kauppiaille ja orjille.
”Uutta vettä ei muodostunut, mutta koska pohjavesialue oli niin suuri, se saattoi tarjota vettä 800–1 000 vuoden ajan", Schwartz sanoi.
Muinaisen kansan kohtalo on varoitus meille
Menetelmä oli kuitenkin pitkällä aikavälillä kestämätön. Noin vuodesta 500 eaa. käytössä olleen veden pinta laski tunneleiden tason alapuolelle suurin piirtein 400 jaa. Tämän seurauksena valtakunnan vedensaanti ja siten elinehto loppuivat yhtäkkiä.
Siitä ei kestänytkään kauaa, kunnes muinainen valtakunta hajosi.
"Kokemus osoittaa, että ihmiset eivät jää yhteen paikkaan nääntymään nälkään. Suuri joukko ihmisiä saattaa taistella saadakseen haltuunsa toisten kosteampia maita. Toiset taas vain muuttavat vieraanvaraisemmille seuduille", Schwartz sanoi.
Arkeologi korosti myös, että garamantien kohtalo on varoitus meille nykyään. Monissa osissa maailmaa vesivarat ovat pienenemässä, kun ihmisten veden tarve kasvaa ja ilmaston lämpeneminen vaikuttaa.
"Kun tarkastellaan nykyaikaisia esimerkkejä, kuten San Joaquinin laaksoa Kaliforniassa, ihmiset käyttävät pohjavettä nopeammin kuin sitä täydennetään. Jos kuivien vuosien trendi jatkuu, Kalifornia ajautuu lopulta samoihin ongelmiin kuin garamantit."