Montagu Parker

Tosielämän Indiana Jones etsi liitonarkkia

Brittiaatelinen Montagu Parker halusi löytää Raamatun tarunhohtoisen aarteen – ja hän tiesi, mistä etsiä. Hän kaivoi Jerusalemin pyhimmissä paikoissa mutta joutui katumaan tekoaan.

Brittiaatelinen Montagu Parker halusi löytää Raamatun tarunhohtoisen aarteen – ja hän tiesi, mistä etsiä. Hän kaivoi Jerusalemin pyhimmissä paikoissa mutta joutui katumaan tekoaan.

National Army Museum & Jerusalem Underground, Cox, 1911

Montagu Parkerin aika oli käymässä vähiin. Hän oli tehnyt kaivauksia Jerusalemissa jo lähes kaksi vuotta, ja kaivauslupa oli umpeutumassa. Kuten elokuvien Indiana Jones, brittiläinen aatelismies oli päättänyt löytää Vanhan testamentin liitonarkin ja kuningas Salomonin kulta-aarteen, mutta toistaiseksi hän oli löytänyt vain keramiikan sirpaleita.

Parker mietti, mistä kaivaa seuraavaksi, kun hänen katseensa osui Kalliomoskeijaan. Temppelivuorella sijaitsevan islamin pyhimpiin paikkoihin kuuluvan moskeijan kullattu kupoli heijasti valoa laaksoon, jossa hän oli siihen asti kaivanut.

Parker teki uskaliaan päätöksen: Hän lahjoi kaupungin ottomaanikuvernöörin ja moskeijan vartijan saadakseen kaivaa salaa Kalliomoskeijan alta.

Miehiä ratsailla, Montagu Parker

Montagu Parker ja hänen seuralaisensa kuluttivat Jerusalemissa aikaa muun muassa leppoisilla retkillä aasien selässä.

© Public domain

Vähän myöhemmin, 3. huhtikuuta 1911, Parker kumppaneineen asteli Kalliomoskeijalle aavistamatta, että päätöksellä tulisi olemaan kauaskantoiset seuraukset hänen tutkimusryhmälleen ja laajemminkin, sillä jerusalemilaiset vihaavat arkeologeja yhä.

Etonin kasvatti aarrejahdissa

Montagu Parker syntyi vuonna 1878. Hän oli Morleyn jaarlin toiseksi vanhin poika, ja isänsä tavoin hänkin kävi koulua hienossa Eton Collegen sisäoppilaitoksessa. 18-vuotiaana Parker värväytyi monien muiden aatelisnuorukaisten tavoin Britannian armeijaan ja purjehti Etelä-Afrikkaan taistelemaan toisessa buurisodassa (1899–1902).

Sodan raakuus vaikutti syvästi nuoreen luutnanttiin, jolla todettiin sodan jälkeen hermostollinen sairaus, mahdollisesti PTSD eli traumaperäinen stressihäiriö.

Vuonna 1905, Parkerin ollessa 27-vuotias, hänen isänsä kuoli ja tämän omaisuus siirtyi Parkerin vanhemmalle veljelle. Parker joutui leikkaamaan menojaan ja elättämään itsensä armeijan virkamiehenä. Vuonna 1908 Parkerin elämä sai kuitenkin uuden suunnan hänen tavattuaan idealistisen suomalaismiehen.

Kaksi miestä istuu kallioseinämän edessä

Suomalaisella Valter Henrik Juveliuksella (vas.) oli yliopistotutkinto filosofiasta, ja hän oli kiinnostunut Raamatun Mooses-kertomuksesta. Häneltä Parker sai idean etsiä liitonarkkia.

© City of David

Suomalainen Valter Juvelius oli maanmittari, runoilija ja filosofi. Hän oli tutkinut tarkoin Raamattua ja uskoi löytäneensä salaisen koodin, joka paljasti, minne kuningas Salomon aarre oli kätketty.

Kätköpaikassa oli uskomusten mukaan runsaasti kultaa sekä Vanhassa testamentissa mainittu liitonarkki tai -arkku. Siihen oli Vanhan testamentin mukaan talletettu kivitaulut, joihin oli kaiverrettu Jumalan Moosekselle ilmoittamat kymmenen käskyä, ja sillä uskottiin olevan yliluonnollisia voimia.

Kun Parker tutustui Juveliukseen, tämä etsi varakkaita sijoittajia, jotka voisivat rahoittaa tutkimusmatkan Jerusalemiin. Pian Parker lupasikin rahoittaa matkan.

Miehet palvovat arkkua

Vanhan testamentin mukaan liitonarkki on pyhä esine, jonka kautta Jumala paljastaa itsensä ja puhuu kansalleen.

© James Tissot

Parkerin ja hänen kahden brittiläisen kumppaninsa ansiosta tutkimusmatka sai pian kokoon 30 000 puntaa, mikä vastaa 2,7 miljoonaa nykyeuroa – ja takasi Parkerille aseman tutkimusryhmän johtajana.

Lahjukset avasivat ovia

Ensimmäiseksi Parker matkusti Ottomaanien valtakunnan pääkaupunkiin Konstantinopoliin anomaan lupaa kaivaa lähellä Temppelivuorta, joka on kolmen uskonnon pyhä paikka: Siellä sijaitsee juutalaisten Itkumuuri, muslimien al-Aqsan moskeija ja Kalliomoskeija ja lisäksi kristityt uskovat Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan siellä.

Marraskuussa 1908 Parker maksoi retkikunnan kirjanpidon mukaan ottomaanien hallitukselle 1 291 punnan eli noin 121 000 nykyeuroa vastaavan lahjuksen.

Kun Parker lähti Konstantinopolista, hänellä oli taskussaan kaivauslupa. Lisäksi seurueelle oli nimetty virallinen tulkki ja valvoja nimeltään Hagop Makasdar, jonka oli määrä liittyä ryhmään Jerusalemissa.

Retkikunnan oma pääoma hupeni vauhdilla, ja uusia sijoittajia oli löydettävä nopeasti. Parker hyödynsi suhteitaan ja keräsikin brittiaatelisilta ja yhdysvaltalaisilta liikemiehiltä pian sievoisen potin.

Yusuf Ziya Pašša

Ulkoministeriön visiiri Yusuf Ziya Pašša neuvotteli sopimuksen Montagu Parkerin kanssa.

© Harris & Ewing & National Photo Company Collection

Ottomaanit halusivat puolet saaliista

Kun Parker ja hänen toverinsa anoivat lupaa tehdä kaivauksia Jerusalemissa, kaupunki kuului Ottomaanien valtakuntaan. Entisen suurvallan asema oli kuitenkin hauras, koska valtakunta oli jakautunut ja syvästi velkaantunut. Vallankumous kesällä 1908 oli kaventanut sulttaanin valtaa ja johtanut maan hallinnon demokratisoimiseen.

Saman vuoden marraskuussa Parkerin lupaukset kullasta olivat kuin musiikkia velkaantuneen valtakunnan hallinnon korville. Valtiovarainministeri Yusuf Ziya Pašša kuunteli kiinnostuneena, sillä kaivaukset eivät maksaisi ottomaaneille mitään ja niiden tuotto voisi olla valtava. Pian Istanbulin poliitikkojen keskuudessa alkoi levitä huhu: Parkerin aarre oli arvoltaan noin sata miljoonaa puntaa eli noin 9,3 miljoonaa nykyeuroa.

Siksi Yusuf Ziya Pašša myöntyi sopimukseen Parkerin ja tämän sijoittajien kanssa: Hän myönsi Parkerille luvan tehdä arkeologisia kaivauksia Temppelivuoren alla, jos Ottomaanien valtakunta saisi puolet löytöjen arvosta.

Kun rahoitus oli kunnossa, Parker kokosi tutkimusryhmän, johon kuului kolme englantilaista herrasmiestä, suomalainen filosofi Juvelius, ruotsalainen liikemies ja aikoinaan Kongojoella liikennöinyt merikapteeni. Lisäksi seurueeseen liittyi australialainen lampaankasvattaja, tunnettu englantilainen kriketinpelaaja sekä sveitsiläismies, joka väitti olevansa selvänäkijä.

Oikeita arkeologeja ryhmään ei hyväksytty, sillä Parker pelkäsi, että nämä saattaisivat ryhtyä hankaliksi tai laverrella kaivauksista julkisuuteen.

Heinäkuussa 1909 sekalainen seurue suuntasi huvijahdilla kohti Pyhää maata. Retkikunta nousi maihin Jaffan satamakaupungissa, missä sen oli määrä tavata ottomaanien virkamies. Kaupunki oli kuitenkin määrätty karanteeniin paiseruton vuoksi, eikä retkikuntaa siksi päästetty maihin.

Seuraavana päivänä he kuitenkin saivat huijattua alukselle ottomaanivirkamiehen ja pitivät häntä telkien takana aallokon tehdessä tehtävänsä. Pian virkamies alkoi potea meritautia ja myönsi retkikunnalle luvan nousta maihin.

Jaffasta retkikunta jatkoi junalla Jerusalemiin ja majoittui siellä hienoon Fast Hoteliin. Jerusalemissa myös ottomaanivirkamies Makasdar liittyi ryhmään.

Hänet pantiin välittömästi töihin, ja paikallisten viranomaisten avulla hän pakkolunasti 11 000 neliömetriä maata Temppelivuoren rinteestä ja puratti sieltä useita taloja. Kaivaukset saattoivat alkaa.

Parker hyödynsi vanhoja tunneleita

Juveliuksen mukaan liitonarkki oli haudattu Temppelivuoren alle, mutta retkikunta ei saanut kaivaa kukkulan laella pyhien paikkojen keskellä.

Niinpä Parkerin piti aloittaa kaivaminen alempaa. Tutkimusryhmä päätti hyödyntää ikivanhoja tunneleita ja sekä Temppelivuoren eteläpuolella olevaa akveduktia, jotka oli kartoitettu jo aiemmin. Parker aikoi aloittaa kaivamisen sieltä, mihin tunnelit ja akvedukti päättyivät.

Parker palkkasi lähes kaksisataa paikallista tekemään raskaat työt ja hankki pumppuja pumppaamaan tunneleihin ilmaa. Kaivajat raatoivat kellon ympäri kynttilöiden valossa.

Tunnelin sisäänkäynti

Murskatut kivet tuotiin tunnelista maan pinnalle, minkä jälkeen työläiset kantoivat ne pois koreilla.

© Jerusalem Underground, Cox, 1911

Ripeä työtahti oli Parkerille tärkeämpi kuin kaivajien turvallisuus, ja niinpä tunnelit ahdettiin täyteen työmiehiä, joiden piti hivuttautua ahtaudessa toistensa ohitse ja tasapainoilla kapeita lankkusiltoja pitkin syvien kuilujen yli.

Kaivajien raataessa Parker ja muut retkikunnan jäsenet nauttivat elämästä pelaamalla krikettiä ja ampumalla appelsiineja kivääreillä. Jerusalemin pormestari, ottomaanikuvernööri ja useat korkea-arvoiset virkamiehet kutsuivat heitä vuorotellen illalliselle – ja totesivat pian, etteivät he suinkaan olleet oikeita arkeologeja.

Virkamiehet pyysivät saada nähdä asiakirjoja kaivausten alustavista tuloksista ja vaativat koulutettujen arkeologien palkkaamista kaivaukselle. Parker ratkaisi ongelman värväämällä ryhmäänsä ranskalaisen arkeologin ja munkin Louis-Hugues Vincentin, jota kiellettiin kuitenkin antamasta lausuntoja ilman Parkerin lupaa.

Temppelivuori

Parkerin ryhmä kaivautui Temppelivuoren etelärinteeseen etsiessään Raamatun aikaista kulta-aarretta.

© AMERICAN COLONY

Kaivettuaan Jerusalemissa vuoden Parker ei ollut löytänyt aarretta, mutta hänen piti jatkaa kaupungin mahtimiesten lahjomista. Kuvernööri, pormestari ja hallintovirkamiehet vaativat kaikki osansa, ja se kävi kalliiksi, etenkin kun virkamiehet vaihtuivat jatkuvasti Ottomaanien valtakunnan sisäisten myllerrysten vuoksi.

Aina kun virkaan nimitettiin uusi mies, Parker joutui viemään hänelle kirjekuoren täynnä rahaa.

Harmia aiheutti myös se, että Juvelius, joka uskoi tietävänsä aarteen sijainnin, oli joutunut palaamaan kotiin sairastuttuaan malariaan.

Vastoinkäymiset eivät kuitenkaan lannistaneet Parkeria. Vuonna 1910 retkikunnan kassa lopulta ehtyi, ja Parker ja muut seurueen jäsenet joutuivat ottamaan lainaa voidakseen jatkaa kaivauksia.

Mies tunnelissa

Parkerin kaivajat etenivät hitaasti Temppelivuoren uumeniin, mutta he eivät löytäneet jälkeäkään kulta-aarteesta tai liitonarkista.

© Jerusalem Underground, Cox, 1911

Parker alkoi olla kärsimätön ja turvautui radikaaleihin toimiin. Hän pani peliin retkikunnan viimeiset rahat ja tarjosi viranomaisille muhkeaa lahjusta.

Se saikin kuvernöörin, poliisipäällikön ja Temppelivuoren vartijan katsomaan muualle. Juveliuksen mukaan liitonarkki oli kätketty Kalliomoskeijan alle, mutta tämän lähdettyä Jerusalemista Parker turvautui ryhmän sveitsiläiseen meedioon, joka kehotti kaivamaan Kalliomoskeijan lattian läpi.

Huippusalaiset kaivaukset alkoivat huhtikuun alussa 1911.

Apulaisvartija teki hälytyksen

Kukaan ei saanut missään tapauksessa tietää, että Parker kaivoi nyt Temppelivuorella, jossa Abraham oli juutalaisten mukaan ollut valmis uhraamaan poikansa Jumalalle ja josta muslimit uskoivat profeetta Muhammadin nousseen taivaaseen.

Jerusalem ilmasta nähtynä

Temppelivuori etelästä katsottuna – etualalla näkyy al-Aqsan moskeija ja taempana Kalliomoskeija kultaisine kupoleineen. Juutalaisten pyhin paikka, Itkumuuri, on osa Kalliomoskeijan lähistöllä kohoavaa Länsimuuria.

© Godot13

Harvat ja valitut kaivajat raatoivat nyt öisin muhkeaa ylityökorvausta vastaan. Illan pimetessä Kalliomoskeijan ovet lukittiin ja Jerusalemin poliisi vartioi niitä.

Työvälineet piti salakuljettaa sisään ja varastoida päivisin lukituissa kaapeissa, ja irtomaa piti kuljettaa saman tien pois.

Kuumeinen aarrejahti jatkui yhdeksän yötä, mutta Parker oli valinnut sille huonoimman mahdollisen ajankohdan: huhtikuulle 1911 osui kolme uskonnollista juhlapäivää: kristittyjen pääsiäinen, juutalaisten pääsiäinen pesah ja palestiinalaisten muslimien Nabi Musa, ja kadut olivat täynnä pyhiinvaeltajia.

Pyhiinvaeltajien aiheuttama melu sai yhden Kalliomoskeijan apulaisvartijoista etsimään rauhaa pyhäköstä 12. huhtikuuta. Kun hän saapui iltamyöhällä moskeijaan, hän näki miesten kantavan ulos hiekkasäkkejä, ja kun hän vaati selitystä, miehet uhkasivat tappaa hänet. Vartija pakeni hädissään ja huusi kaivajien syyllistyneen pyhäinhäväistykseen.

Pian Jerusalemin asukkaat ryntäsivät kaduille nähdäkseen, mitä oli tekeillä.

Mielenosoittajia

Vuonna 2007 palestiinalaiset osoittivat taas mieltään arkeologisia kaivauksia vastaan al-Aqsan moskeijan lähellä Temppelivuoren laella.

© Awad Awad/AFP/Ritzau Scanpix

Jerusalemilaiset karsastavat yhä arkeologeja

Parker ei ole suinkaan ainoa jerusalemilaiset suututtanut arkeologi. Hän oli vain yksi monista, jotka horjuttivat hakuillaan ja lapioillaan kaupunkilaisten luottamusta tutkijoihin.

Juutalaiset raivostuivat
Vuonna 1863 ranskalainen Louis Félicien de Saulcy kaivoi ”kuninkaiden haudoiksi” kutsutulla alueella. Hän löysi juutalaisen kuningattaren sarkofagin ja alkoi tuoda sitä ulos muinaisesta haudasta. Se sai Jerusalemin juutalaiset niin raivoihinsa, että de Saulcy joutui pakenemaan.

Muslimit protestoivat
1970-luvun lopulla israelilaisarkeologit aloittivat kaivaukset Temppelivuorella al-Aqsan moskeijan alla. Palestiinalaiset vastustivat kiivaasti pyhäkkönsä häpäisemistä ja väittivät, että kaivausten tarkoituksena oli saada moskeija sortumaan. Israelilaiset väittivät kaivavansa vähintään 70 metrin päässä al-Aqsasta.

Kuolema arkeologeille
Enempien levottomuuksien välttämiseksi Israelin hallitus kielsi hautauspaikkojen arkeologiset kaivaukset vuonna 1981. Arkeologi Yigal Shiloh oli kuitenkin juuri tekemässä laajoja kaivauksia Temppelivuorella, ja uusi laki johti välittömästi mielenosoituksiin. Kaduilla puhkesi kahakoita, ja mellakoitsijat heittelivät kiviä ja polttopulloja ja huusivat iskulausetta: ”Kuolema arkeologeille!”

Kun Parker seuralaisineen pakeni Jerusalemin halki, kadut olivat täynnä vihaisista ihmisjoukkoja, jotka etsivät rienaavia aarteenetsijöitä. Tutkimusryhmä pääsi viime tipassa turvaan hotelliinsa.

Pako Jerusalemista

Seuraavana aamuna kaksituhatta muslimia kokoontui oikeustalon eteen uhaten ampua kuvernööri Azmi Beyn ja murhata brittiretkikunnan jäsenet. Kuvernööri yritti lepytellä mellakoitsijoita lupaamalla käynnistää välittömästi tapauksen tutkinnan.

Hän määräsi myös Temppelivuoren vartijan Sheikh Khalilin, tämä kaksi poikaa sekä Hagop Makasdarin pidätettäviksi – osittain siksi, että hän tarvitsi syntipukkeja ja osittain siksi, että pidätys suojeli miehiä lynkkaukselta. Poliisit pelastivat vartija Khalilin viime hetkellä, kun väkijoukko oli jo saartanut hänet ja leikannut hänen partansa ja oli aikeissa puukottaa häntä.

Turkkilaisia sotilaita

Jerusalem oli kuulunut Ottomaanien valtakuntaan 1500-luvulta lähtien, ja siellä järjestystä valvoivat turkkilaiset sotilaat.

© AMERICAN COLONY

Parker seuralaisineen pakkasi kiireen vilkkaa tavaransa, ja 18. huhtikuuta he pakenivat Jerusalemista Jaffaan aikeenaan jatkaa sieltä pakomatkaa huvijahdilla. Ottomaaniviranomaiset odottivat kuitenkin laiturilla.

Huhujen mukaan britit olivat löytäneet sekä kuningas Salomon kulta-aarteen että liitonarkin. Viranomaiset tutkivat Parkerin seurueen jahdin ja tavarat, mutteivat löytäneet muuta kuin antiikin aikaisia ruukunsirpaleita.

Ottomaanit eivät kuitenkaan antaneet Parkerin lähteä ilman Konstantinopolin lupaa. Sitä odotettaessa britti sai idean: Hän kutsui tullipäällikön ja Jaffan silmäätekevät illalliselle, jottei odotusaika menisi täysin hukkaan – ja luonnollisesti illallista piti valmistella huolella.

Parker seurueineen saikin luvan nousta alukseensa, ja he nostivat saman tien purjeet ja pakenivat satamasta.

Tieto paosta levisi ympäri maailmaa, ja 7. toukokuuta The New York Times otsikoi: ”Löysivätkö britit liitonarkin?” Todellisuudessa tutkimusryhmä poistui Pyhästä maasta tyhjin käsin.

Parker rikastui vasta vuonna 1951, kun hänen veljensä kuoli ja hänestä tuli Morleyn viides jaarli.