Elokuvien sankari Indiana Jones ei ole aivan tuulesta temmattu hahmo. Arkeologian historia tuntee useita huimiin seikkailuihin joutuneita tutkimusmatkailijoita, joiden perusteella piiskaa heiluttava Indy on luotu.
Tosielämän indianajonesit tekivät kenttätyötä, joka vaati rautaisia hermoja. He olivat toiminnan miehiä, jotka olivat valmiita kaikin keinoin varmistamaan löytönsä.
Nämä kuolemaa halveksuvat huimapäät panivat henkensä altiiksi matkatessaan maailman syrjäisimpiin – ja usein vaikeapääsyisimpiin – kolkkiin. He kiipeilivät jyrkillä vuorenseinämillä, taistelivat julmia ryöväreitä vastaan, sukelsivat tuntemattomiin vesiin ja tunkeutuivat tiheisiin viidakoihin uskoen vahvasti löytävänsä kätkettyjä aarteita ja jälkiä kadonneista sivilisaatioista.
Usein heidän uhrauksensa kannattivat, ja he toivat mukanaan Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin ainutlaatuisia arkeologisia aarteita: kultaa ja jalokiviä, fossiileja, patsaita, veistoksia ja joskus jopa kokonaisia rakennuksia, jotka tarjosivat mittaamattoman arvokasta tietoa menneistä kansoista ja kulttuureista.
Rohkeista arkeologeista tuli kansan silmissä suuria sankareita. He kirjoittivat matkoistaan kirjoja, ja heidän seikkailuistaan kerrottiin ihaillen lukuisia uskomattomia tarinoita – jo kauan ennen Indiana Jones -elokuvia.
1. ROY CHAPMAN ANDREWS
Vuosi: 1913–1930
Kansalaisuus: Yhdysvaltalainen.
Koulutus: Biologi.
Ammatti: Huoltomies, konservaattori ja paleontologi.
Löytö: Dinosauruksen muna.
Talonmiehestä tuli legenda
22-vuotias Roy Chapman Andrews halusi kiihkeästi töihin New Yorkiin American Museum of Natural Historyyn. Vuonna 1906 hänen toiveensa toteutui, kun museo lopulta pestasi hänet – tosin lattianpesijäksi.
Vuosien varrella Andrews eteni urallaan, ja 16 vuotta myöhemmin hänet lähetettiin arvovaltaisen retkikunnan johtajana Mongoliaan etsimään dinosaurusfossiileja Gobin autiomaasta. Niitä löytyikin, vaikka retkikunnan työolot olivat kaikkea muuta kuin mukavat.
He kohtasivat rajuja hiekkamyrskyjä, villieläimiä, taistelevia venäläis- ja kiinalaissotilaita sekä vaeltavia rosvojoukkoja. Andrews varustikin väkensä kivääreillä ja kantoi itse aina revolveria. Hän asensi jopa konekiväärejä autoihin, jotta retkikunta olisi aina valmiina taisteluun.
Aseille oli myös usein käyttöä. Kerran Andrews oli ajanut muun retkikunnan edelle, kun hänen edessään oli yhtäkkiä kolme maantierosvoa hevosillaan. He aikoivat hyökätä, mutta Andrews painoi kaasun pohjaan ja lähti ajamaan suoraan heitä kohti ammuskellen revolverillaan.
Hevoset, jotka eivät olleet ennen nähneet autoja, pillastuivat ja laukkasivat ratsastajineen kauas autiomaahan.
Muilla tutkimusretkillään Andrewsin kerrotaan joutuneen silmätysten myös muun muassa haiden ja pytonien kanssa.
2. EDWARD H. THOMPSON
Vuosi: 1885–1934
Kansalaisuus: Yhdysvaltalainen.
Koulutus: Ei koulutusta.
Ammatti: Yhdysvaltain konsuli Jukatanilla Meksikossa
Löytö:** Chichen Itzá.*
Maya-aarre löytyi kaivon pohjalta
Edward Herbert Thompson oli vuorenvarma siitä, että Meksikon mayaintiaanit olivat myyttisen meren pohjaan uponneen Atlantiksen asukkaiden jälkeläisiä. Thompsonin päähänpinttymä vei hänet moneen otteeseen tutkimusretkille Keski-Amerikkaan.
Vuonna 1885 hän löysi Meksikon viidakon keskeltä mayojen Chichén Itzán rauniokaupungin. Uhripyramidin lähellä oli syvä kaivo, joka oli täytetty kivillä ja jätteillä.
Thompson oli kuullut tarinoita mayojen uhrikaivoista, joihin nuoria tyttöjä ja kultaa uhrattiin jumalille, joten hän päätti tutkia kaivon perusteellisesti. Hän palasi Yhdysvaltoihin ja keräsi rahoitusta hankkeelle, jota kaikki muut arkeologit pitivät aivan järjettömänä.
Thompson kävi vielä pikaisen sukelluskurssin ja palasi sitten Chichén Itzáan. Hän nosti kaivosta kuukausitolkulla mutaa ja jätteitä, mutta vähitellen sieltä alkoi paljastua myös työkaluja, aseita ja koruja ja lopulta myös nuoren tytön luuranko.
Löytö sai Thompsonin janoamaan lisää. Hän päätti sukeltaa noin 25 metriä syvään kaivoon, vaikka olikin loukannut jalkansa riista-ansassa. Thompson antoi laskea itsensä sukelluspuvussa jykevien lyijyketjujen avulla kaivon ruskeaan veteen.
Hänen laskeutuessaan kohti pohjaa vedenpaine oli puhkaista hänen tärykalvonsa, mutta pimeän kaivon pohjalta hän löysi lisää luurankoja ja lukemattomia arvokkaita uhrilahjoja. Thompsonin ottama melkoinen riski kannatti, sillä hän löysi runsaasti arvokkaita maya-aarteita ja ansaitsi siten itselleen paikan historian suurten arkeologien joukossa.
3. HIRAM BINGHAM
Vuosi: 1911
Kansalaisuus: Yhdysvaltalainen
Koulutus: Historian ja yhteiskuntatieteiden professori
Ammatti: Yliopisto-opettaja, arkeologi, lentäjä ja poliitikko
Löytö: Machu Piccu
Opettaja löysi inkakaupungin
Hiram Bingham janosi kuuluisuutta. Hän tiesi, ettei löytäisi sitä kateederin takaa Yalen yliopistosta, missä hän toimi opettajana. Hänen olisi lähdettävä tutkimusmatkalle ja löydettävä jotain sensaatiomaista.
Bingham oli kuullut huhuja unohdetuista inkakaupungeista Andeilla. Jos hän löytäisi sellaisen, hänestä tulisi takuulla kuuluisa. Vuonna 1911 Bingham lähti Perun viidakkoon. Paikalliset intiaanit veivät hänet syvälle Urubambalaaksoon, missä hän alkoi kiivetä vuorenrinnettä.
Tarinan mukaan huipulla sijaitsi suuri rauniokaupunki. Matka kulki pieniä lahonneita siltoja ja umpeen kasvaneita polkuja pitkin, ja Bingham joutui usein etenemään nelinkontin.
Kun hän lopulta pääsi huipulle, hän pettyi pahasti nähdessään romahtamispisteessä olevat rauniot. Turhautuneena hän vietti huipulla vain pari tuntia.
Seuraavana vuonna Bingham kuitenkin palasi kaupunkiin, joka oli nimeltään Machu Picchu, ja tällä kertaa hän aloitti perusteelliset tutkimukset.
Vasta nyt hän ymmärsi, millaisen arkeologisen aarrearkun hän oli löytänyt. Bingham alkoi kirjoittaa kaupungista ja sen löytämisestä, eikä hän suinkaan vähätellyt tutkimusretken vaaroja. Löytöjensä ja tarinoidensa ansiosta Binghamista tuli lopulta kuuluisuus, aivan kuten hän oli toivonutkin.
4. GIOVANNI B. BELZONI
Vuosi: 1817–1819
Kansalaisuus: Italialainen, muutti nuorena Englantiin.
Koulutus: Koneinsinöörin opintoja.
Ammatti: Sirkuksen voimamies, Britannian konsulaatin virkailija.
Löytöd: Kherfenin pyramidi
Raha ajoi Belzonia
Giovanni Battista Belzonin vanhemmat toivoivat hartaasti, että hänestä tulisi pappi, mutta tämä halusi mieluummin kierrellä maailmaa. Hän lähti nuorena synnyinmaastaan Italiasta ja päätyi asumaan Englantiin.
Siellä parimetrinen Belzoni pestautui vaikuttavan ulkonäkönsä ansiosta töihin sirkuksen voimamieheksi.
Vuonna 1815 Belzoni lähti Egyptiin, missä hän pyrki rikastumaan keksimällään mekaanisella vesipyörällä. Siellä hän huomasi, että myös arkeologisilla löydöillä voisi kerätä sievoisia summia Euroopan raharikkailta, joten hän ryhtyi etsimään ja myymään muinaisesineitä. Usein kaivaukset tehtiin ronskisti, ja monet kohteet kärsivät pahoin.
Belzoni teki kuitenkin huomattavan määrän arvokkaita löytöjä muinaisen Egyptin suuruuden ajoilta. Hän löysi muun muassa useita hautakammioita Kuninkaiden laaksosta sekä Khefrenin
pyramidin sisäänkäynnin Gizassa.
Belzonin seikkailunhalu ei ollut vielä tyydyttynyt, joten hän lähti etsimään Timbuktun kaupunkia Länsi-Afrikasta. Hän kuoli punatautiin Beninissä.
5. JOHN LIOYD STEPHENS
Vuosi: 1839
Kansalaisuus: Yhdysvaltalainen
Koulutus: Juristi
Ammatti: Puolustusasianajaja ja diplomaatti
Löytö: Copán
Viidakosta paljastui kadonnut kaupunki
John Lloyd Stephens oli asianajaja, jonka sisällä asui pieni arkeologi. Hän löysi eräänä päivänä vanhan kirjan, joka kuvaili suuria raunioita Hondurasissa. Stephens veteli muutamista poliittisista langoista, ja pian hänet nimettiin diplomaatiksi ja hänelle myönnettiin rahoitus Keski-Amerikan viidakoihin suuntautuvaan retkikuntaan.
Niin Stephens lähti Hondurasiin yhdessä piirtäjä Frederick Catherwoodin kanssa. Heidän pieni seurueensa vaelsi läpitunkemattoman viidakon halki, kunnes he löysivät viidakon keskeltä jälkiä sivistyksestä: he näkivät korkean kivipaaden, jossa oli kuvia ja hieroglyfejä.
Syvemmältä viidakosta he löysivät kauniita patsaita ja suuren pyramidin muotoisen rakennuksen. Stephens ja Catherwood matkustivat laajalti Hondurasissa ja Guatemalassa ja löysivät lisää jälkiä mayakulttuurista.
Yhdysvalloissa Stephens julkaisi matkakertomuksensa, jonka Catherwood kuvitti. Kirjan myötä Stephensistä tuli maailmanlaajuisesti kuuluisa mayojen muinaiskulttuurin löytäjänä.
6. AUSTEN HENRY LAYARD
Vuosi: 1845
Kansalaisuus: Britti
Koulutus: Juristi
Ammatti: Diplomaatti, arkeologi, poliitikko ja taiteenkeräilijä.
Löytö: Nimrud
Layard osallistui heimokahinoihin
Kukaan ei osnnu odottaa, että Austen Henry Layardista tuli arkeologi ja seikkailija. Hänen perheensä kuului brittiläiseen yläluokkaan, ja nuorena Layard suoritti tiukat oikeustieteelliset opinnot. Sisimmässään hän kuitenkin unelmoi maailmanympärimatkasta.
Vapaa-aikansa Layard käytti tutkien tropiikin tauteja ja opetellen käyttämään karttaa ja kompassia. Tilaisuuden tullen Layard lähti Lontoosta Lähi-itään, missä hän muun muassa osallistui heimosotaan ja flirttaili henkensä uhalla paikallisen ruhtinaan vaimon kanssa.
Ystävilleen hän kertoi usein matkoillaan näkemästään suuresta kukkulasta, joka vastasi aivan Raamatun kertomuksia muinaisesta Nimrudin kaupungista.
Vuonna 1845 Layard alkoi kaivaa kukkulaa. Työ kesti useita vuosia, ja niiden varrella Layard joutui usein kohtaamaan niin paikallisia vallanpitäjiä, jotka pitivät häntä kiusankappaleena, kuin beduiiniheimoja, jotka halusivat ryöstää hänet. Kerran Layardin oli pantava eräs heimopäälikkö kahleisiin saadakseen haettua takaisin beduiinien varastamia tarvikkeita.
Kukkula kätki upean aarteen, ja jo ensimmäisinä päivinä Layard löysi kaksi palatsia. Niitä koristaneita patsaita ja reliefejä lähetettiin Lontooseen, missä ne ovat yhä esillä British Museumissa. Layard käytti kynää taitavasti ja kirjoitti eloisasti vaarallisista kokemuksistaan. Hänen kirjansa hankkivat hänelle jo hänen elinaikanaan paikan kiehtovimpien ja pelottomimpien arkeologien joukossa.
7. PERCY FAWCETT
Vuosi: 1925
Kansalaisuus: Britti
Koulutus: Insinööri
Ammatti: Upseeri ja tutkimusmatkailija
Löytö: Mato Grosso
Fawcettin kuolema on yhä mysteeri
Percy Fawcettin seikkailunhalu vei häneltä lopulta hengen. Hän matkasi seitsemän kertaa Etelä-Amerikkaan, missä hän kartoitti Brasiliaa ja Boliviaa ja tunkeutui syvälle Amazonasin viidakkoon.
Matkakertomuksissaan hän kuvaili arkeologisia löytöjään ja aiemmin tuntemattomia eläinlajeja, kuten kaksikuonoista koiraa.
Vuonna 1925 Fawcett lähti tutkimusretkelle etsimään kadonnutta kaupunkia Brasilian viidakoista. Muistiinpanoissaan hän viittaa kaupunkiin vain kirjaimella ”Z”. 29. toukokuuta hän sähkötti vaimolleen lähteneensä tuntemattomalle seudulle poikansa Jackin ja ystävänsä Raleigh'n kanssa.
Pieni retkue nähtiin viimeisen kerran, kun he ylittivät Amazonin. Sen jälkeen heistä ei kuultu mitään.
Fawcettin mystinen katoaminen käynnisti valtavan huhumyllyn, ja lähes sata miestä menetti henkensä lähdettyään etsimään kadonnutta Fawcettia.
Hänen uskottiin joutuneen villieläinten saaliiksi tai intiaanien murhaamaksi, ja jotkut uskoivat jopa, että hän oli menettänyt muistinsa ja asui viidakossa kannibaalien päällikkönä. Fawcettin nimilaatta ja kompassi löydettiin intiaaneilta, mutta hänen kohtalonsa on yhä mysteeri.
8. HEINRICH SCHLIEMANN
Vuosi: 1863–1890
Kansalaisuus: Saksalaissyntyinen, sittemmin Yhdysvaltain kansalainen
Koulutus: Kaupan alan koulutus
Ammatti: Yrittäjä ja arkeologi
Löytö: Iliaassa mainittu Troija
Etsi Troijan runoelman avulla
Heinrich Schliemann oli lapsuudestaan asti ollut kreikkalaisen sankarirunoelman Iliaan pauloissa. Ilias kuvaa kreikkalaisten hyökkäystä Troijan kaupunkiin. Schliemann etsi Iliaasta viittauksia Troijan todelliseen sijaintiin ja tuli siihen tulokseen, että kaupunki oli sijannut Länsi-Turkissa.
46-vuotiaana Schliemann päätti, että oli ansainnut riittävästi voidakseen alkaa etsiä Troijaa kokopäiväisesti. Hän luopui liikeyrityksestään ja matkusti Turkkiin. Vaimo ei halunnut mukaan, joten Schliemann otti vielä pikaisesti eron.
Paikka, jossa Troijan piti Schliemannin mukaan sijaita, todella kätkikin vanhoja raunioita. Niitä oli kerroksittain toinen toistensa päällä, ja Schliemann uskoi alimman olevan Troija. Kiihkoissaan hän tuhosi lähes kaikki ylemmät kerrokset päästäkseen käsiksi Troijan raunioihin.
Vuonna 1873 hän teki uskomattoman löydön: hän löysi kulta-aarteen, jonka hän uskoi kuuluneen Troijan kuningasperheelle. Hän salakuljetti aarteen Turkista mutta paljastui, kun hän julkisti kuvan uudesta vaimostaan, jolla oli kuvassa yllään löydön kultakoruja.
Turkin viranomaiset olivat raivoissaan, joten Schliemann muutti Kreikkaan. Tehdessään kaivauksia Mykenessä hän löysi vuonna 1876 kultaisen naamion, joka hänen mukaansa oli kuulunut tarujen kuningas Agamemnonille.
Uudet tutkimukset ovat osoittaneet, että naamio on paljon vanhempi kuin Schliemann oletti. Myös Schliemannin esille kaivamat rauniot ovat luultua vanhempia, joten ilmeisesti hän itse tuhosi aiemmissa kerroksissa unelmiensa muinaisen Troijan jäänteet.
9. ROBERT J. KOLDEWEY
Vuosi: 1899–1914
Kansalaisuus: Saksalainen
Koulutus: Taidehistorian ja arkkitehtuurin opintoja, ei tutkintoa
Ammatti: Ammatti
Löytö: Babylon
Koldewey löysi Babylonin
40-vuotiaana Robert Johann Koldeweystä tuntui, että hän oli kokenut jo riittävästi. Hän oli ollut lukuisilla kaivauksilla Euroopassa ja Lähi-idässä, ja nyt hän halusi asettua saksalaisen koulun opettajaksi.
Kului vain kolme vuotta, kunnes hän totesi, että hänen oli jälleen pakko lähteä seikkailemaan suureen maailmaan. Koldewey ylipuhui erään berliiniläisen museon johtajan, joka nimitti hänet johtamaan muinaisen Babylonin kaupungin kaivauksia.
Kaivaukset kestivät lopulta 14 vuotta, mutta onnistuivat hyvin. Babylon ei ollut mikään helppo kohde. Se sijaitsi 24 metrin syvyydessä, ja aluetta piinasivat roistojoukot ja paikallisten heimojen väliset valtataistelut.
Eräänä yönä palatessaan toiselta kaivaukselta Koldewey ja hänen seurueensa joutuivat paikallisväestön hyökkäyksen kohteeksi. Paikalliset ampuivat heitä luullen heitä rosvojoukoksi.
Koldewey ratsasti kylmähermoisesti eteenpäin, jotta kyläläiset tunnistaisivat hänet ja lopettaisivat ammuskelun.
Kun nämä havaitsivat erehdyksensä, he luikkivat kiireen vilkkaa piiloon. Koldewey oli raivoissaan mutta ei silti unohtanut huumoria huutaessaan: ”Hävytöntä ammuskella täällä noin vain kuin autiomaa kuuluisi yksin teille! Täällähän voi saada vaikka jotain silmäänsä...”
Babylonin kaivaukset onnistuivat lopulta hyvin. Koldeweyn tärkein löytö oli tarunomainen Babylonin torni, jota oli aiemmin pidetty vain Raamatun kertomuksena.
Koldewey löysi myös Babylonin korkeat kaupunginmuurit ja Ishtarin portin, jonka kopio on nykyisin Berliinin Pergamon-museossa, sekä raunioita, joiden hän uskoi olevan Babylonin riippuvien puutarhojen jäänteitä. Nykyarkeologien mukaan rauniot ovat kuitenkin liian kaukana Eufratista, josta puutarhoille olisi voinut saada vettä.
VIDEO – Babylonin Istharin portti:
10. HENRY C. RAWLINSON
Vuosi: 1836–1851
Kansalaisuus: Britti
Koulutus: Sotilas
Ammatti: Upseeri, diplomaatti ja kansanedustaja
Löytö: nuolenpääkirjoitus
Nuolenpääkirjoitusta vuorenseinällä
Henry Creswicke Rawlinsonin intohimoinen suhde Persiaan alkoi satunnaisesta tapaamisesta. 17-vuotiaana laivaston kadettina hän tapasi laivalla brittiläisen Bombayn kuvernöörin, joka oli erityisen hyvin perehtynyt Persian asioihin.
Pitkän laivamatkan aikana kuvernööri ja kadetti keskustelivat innolla Persian kirjallisuudesta, historiasta ja kielestä.
Yhdeksän vuoden kuluttua Rawlinson seisoi Persiassa huojuvilla tikkailla jyrkän kallioseinämän ääressä sata metriä maan pinnasta.
Köysien ja kiipeilyhakojen avulla Rawlinson oli noussut seinämää, ja nyt hänen edessään oli vaikuttava näky: kuvat vuoren seinämässä esittivät Dareios I:tä (522–486 eaa.), joka asellaan löi vastustajansa.
Kuninkaan muistomerkin ympärillä oli 14 kaiverrostaulua, joita kukaan Rawlinsonin kollegoista ei ollut aiemmin rohjennut kiivetä katsomaan.
Rawlinson huojui seinämällä ja kopioi kirjoituksia, joita oli kaiverrettu kolmella kielellä: muinaispersiaksi, elamiksi ja akkadiksi. Vertailemalla näitä erikielisiä kaiverroksia Rawlinson onnistui yhdeksän vuoden kovan työn jälkeen kääntämään kuningas Dareioksen tekstit.
Rawlinsonin tutkimus oli muinaisten kirjoitusten tulkinnassa mullistavaa ja aiheutti suurta ihmetystä ja ihailua tutkijoiden keskuudessa maailmanlaajuisesti.
Hänen työnsä ansiosta opittiin ymmärtämään monia muitakin aiemmin selvittämättömiä muinaisia kirjoituksia.