Lähes näkymätön usva kohoaa vitojen, järviruokojen ja osmankäämien välistä. Kasvillisuus on niin tiivistä, että sen alle kätkeytyvää ikivanhaa ja arvoituksellista suota tuskin erottaa.
Silkeborgin kaupungin lähellä Bjaeldskovdalin suolla tehtiin 2 400 vuotta sitten yksi Tanskan historian vanhimmista tunnetuista ja arvoituksellisimmista henkirikoksista, kun Tollundin mies kuoli.
”Hänet löydettiin noin 20 metriä tuonnempaa”, selittää arkeologi Nina Helt Nielsen ja osoittaa suon läheiselle alueelle, jolla kasvaa harvakseltaan puita.
”Ellingin nainen löydettiin puolestaan tuon alueen kulmasta ja kolmas ruumis löydettiin jostain tuolta keskeltä”, Helt Nielsen näyttää viitaten kahteen muuhun suoruumiiseen, jotka putkahtivat suosta vuosikymmenen välein läheltä paikkaa, jossa seisomme.
On aamupäivä, ja takanamme kimaltelee suota reunustava Bøellingjärvi. On täysin hiljaista ja autiota lukuun ottamatta kaukaa kantautuvaa koiran haukuntaa ja vihvilöiden hiljaista kahinaa.
Ei ole vaikea ymmärtää, miksi esihistorian ihmiset pitivät tumman ja liikkumattoman veden täplittämiä soita erityisinä paikkoina.
Helt Nielsen rikkoo hiljaisuuden. ”Aivan viime aikoihin asti emme tienneet tarkkaan, mistä Tollundin mies löydettiin, joten jouduin istumaan pitkään selaamassa vanhoja karttoja, kuvia ja kuvauksia. Löysimme paikan yhdistämällä tiedonmurut”, arkeologi selittää.
Helt Nielsen toimii Silkeborgin museon tutkimusjohtajana. Tollundin mies on kuulunut museon kokoelmiin jo 70 vuoden ajan.
Niistä sadoista suoruumiista, joita aikojen mittaan on löydetty muun muassa Alankomaiden, Saksan, Irlannin, Britannian ja Tanskan soista, ehkä kuuluisin on juuri Tollundin mies.
Syynä siihen ovat suoruumiin äärimmäisen hyvin säilyneet kasvot, joissa erottuvat jopa otsan uurteet.
”Kuivalta maalta voimme toisinaan onnistua löytämään kokonaisia luurankoja, mutta suossa iho ja hiukset säilyvät, ja pääsemme todella kasvotusten menneisyyden ihmisen kanssa. Saamme näin ainutlaatuisen mahdollisuuden hankkia uutta tietoa rautakauden elämästä ja oloista”, Helt Nielsen toteaa.
Tollundin mies kuoli hirttoköyteen, mutta juuri muuta ei hänen kuolemastaan sitten tiedetäkään.
Tollundin miehen löytymisen 70-vuotisvuoden kunniaksi Helt Nielsen on yhdessä muiden tutkimuslaitosten tutkijoiden kanssa yrittänyt puristaa Tollundin miehestä lisää vastauksia uusilla menetelmillä.
Tuoreimpia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta nyt päättynyt osa tutkimushanketta on jo antanut tutkijoille uusia näkökulmia Tollundin mieheen ja hänen aikalaisiinsa.
Turpeen nostajat tekivät löydön
Tollundin mies putkahti nykyaikaan 6. toukokuuta 1950. Tuolloin seutu näytti aivan erilaiselta kuin nykyisin.
1870-luvulla suota ja järveä oli alettu kuivata tarkoituksena muuttaa ne viljelymaaksi, mutta maaperä osoittautui viljelyyn sopimattomaksi.
Jäljelle jäi avaraa nummea, jolla ei juuri kasvanut puita. Alue soveltui täydellisesti turpeen nostoon.
Vuonna 1950 kaikilla alueen tiloilla oli vanhalla suolla oma palstansa, josta nostettiin turvetta kuivattavaksi polttoaineeksi.
Yhdellä tiloista asui Højgaardin perhe, joka lauantaina 6. toukokuuta oli suunnannut suolle. Päivän aikana perheenjäsenet törmäsivät johonkin outoon noin kahden metrin syvyydessä.
Ensin he luulivat sitä puun juureksi, mutta pian suosta putkahti esiin miehen pää.
Grethe ja Viggo Højgaard osoittavat ruumiin löytöpaikkaa vuonna 1950.
”Varo vaan, se voi olla jotain kiinnostavaa!”
llman Grethe Højgaardia Tollundin mies ei olisi säilynyt sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan.
Grethe oli miehensä, lankonsa ja poikansa kanssa Bjældskovsdalin suolla, kun lanko turvetta nostaessaan törmäsi johonkin, jota hän arveli puun juureksi.
Perhe oli paria päivää aikaisemmin löytänyt suosta puisen työkalun, joka myöhemmin selvisi rautakautiseksi puiseksi lapioksi. Grethe huusikin siksi langolleen: ”Varo vaan, se voi olla jotain kiinnostavaa!”
Miehet keskeyttivät kaivamisen, ja Grethe hyppäsi märkään turvekuoppaan ja alkoi haroa turvetta käsin. Pian hänen sormensa osuivat johonkin.
Kun hän puhdisti esineen turpeesta, hän näki, että se oli nahkainen myssy. Pian turpeesta ilmestyivät esiin myös Tollundin miehen kasvot.
Højgaardit keskeyttivät noston heti ja kutsuivat paikalle poliisin, sillä ruumis oli niin hyvin säilynyt, että he arvelivat, että se oli haudattu suohon vain vähän aikaa sitten.
Poliisi totesi tutkimuksissaan kuitenkin pian, että kyse ei ollut tuoreesta henkirikoksesta vaan mies oli surmattu jo aika päiviä sitten. Ensimmäisten varovaisten arvioiden mukaan ruumis oli noin kaksituhatta vuotta vanha.
Poliisin lausunnon jälkeen suoruumis lähettiin Kööpenhaminaan Tanskan kansallismuseoon. Kansallismuseossa asiantuntijat tulivat siihen tulokseen, että ruumiista kannatti konservoida vain pää.
”Suoruumis on irvokkaan näköinen, ja suurin osa siitä on säilynyt niin huonosti, että sen konservointi olisi vaikeaa”, kirjoitti Kansallismuseon esihistorian kokoelmien silloinen johtaja.
Museon asiantuntijat eivät tulleet ajatelleeksi sitä, että suoruumiin suota vasten painunut oikea puoli oli paljon päällimmäisenä ollutta vasenta puolta paremmin säilynyt eikä siksi niin irvokkaan näköinen.
Loppujen lopuksi he päättivät siksi keskittyä pään konservointiin niin, että se voitaisiin laittaa esille.
”Se onkin konservoitu erittäin hyvin, kun taas muuta ruumista säilytetään varastossa”, kertoo Nina Helt Nielsen, joka on vienyt meidät Silkeborgin museoon katsomaan maailmankuulua suoruumista ja kuulemaan sitä koskevia uutisia.
Arkeologi Nina Helt Nielsen esittelee Tollundin miehen ruumista. Sitä ei konservoitu, ja se on kuivunut käppyräksi.
Nahkanyöri paljasti Tollundin miehen kuolintavan
Tollundin mies lepää Silkeborgin museossa isossa vitriinissä jalat koukistettuna ja kädet ruumiin eteen taivutettuna.
Koska miehen ruumista ei ole konservoitu, vitriinissä näkyvä ruumis on kopio, joka on tehty suosta nostamisen jälkeen otettujen valokuvien perusteella.
Vainajan kasvojen ilme on niin rauhallinen, että hän vaikuttaa vain nukahtaneen ja tuntuu voivan herätä hetkenä minä hyvänsä.
Kaulan ympärillä roikkuu kuitenkin pitkä nahkanyöri muistutuksena siitä, että Tollundin miehen elämän viimeiset minuutit olivat kaikkea muuta kuin rauhalliset.
Aikanaan konservoitiin vain Tollundin miehen pää, sillä asiantuntijat eivät pitäneet muuta ruumista konservoinnin arvoisena. Näytteillä oleva ruumis on kopio, joka on tehty suosta nostamisen jälkeen otettujen valokuvien perusteella. Nykytutkijoille tämä sopii, sillä konservoimaton ja kuivunut ruumis on täysin ”puhdas”, joten siitä voi ottaa näytteitä analyyseja varten.
”On selvää, että hänet hirtettiin”, nyökyttelee Nina Helt Nielsen.
Helt Nielsenin mukaan miestä ei hirtetty samaan tapaan kuin nykyisin, jolloin äkillinen tippuminen ja köyden kiristyminen ja nykäisy yleensä murtavat niskan.
Röntgenkuvat osoittavat, että Tollundin miehen nikamat ovat ehjiä. ”Hän siis tukehtui hengiltä riippuessaan köydessä”, arkeologi selittää.
Röntgentutkimus osoitti myös, että vainajan kieli oli paisunut, mikä kertoo tukehtumisesta.
Puolitoista metriä pitkän nyörin toinen pää on selvästi katkaistu veitsellä, eli Tollundin miehen ruumis otettiin alas pian ehkä lähistön puuhun tapahtuneen hirttämisen jälkeen.
Helt Nielsenin mukaan ruumis haudattiin sitten suohon yllättävän huolellisesti: ”Hänet aseteltiin lepoasentoon ja joku sulki hänen silmänsä ja suunsa.”
Suosta on löydetty useita puisia lapioita. Yksi niistä sijaitsi muutaman metrin päässä Tollundin miehestä.
Kun ruumis tuli taas päivänvaloon noin 2 400 vuotta myöhemmin, se lepäsi noin 2,5 metrin syvyydessä turpeeseen kaivetussa kuopassa, joka arkeologin mukaan oli todennäköisesti kaivettu juuri miehen hautaamista varten:
”Turvehauta oli varmasti jouduttu tyhjentämään vedestä, jotta hänet oli saatu aseteltua sopivaan asentoon, ennen kuin vettä alkoi taas tihkua kuoppaan.”
Muista Tanskan ja muiden maiden suoruumiiden hautauksista on löydetty usein merkkejä siitä, että ruumiit olisi kiinnitetty paikoilleen oksilla, jotteivät ne nousisi pintaan, mutta Tollundin miehen haudasta sellaisesta ei ole löytynyt jälkiä. Tämä voi tietysti johtua siitä, että vuonna 1950 turpeennostajat lopettivat kaivamisen vasta törmätessään ruumiiseen ja he ovat ehkä poistaneet oksat sitä ennen.
Ruumis on luonnollisesti myös voitu peittää turpeella, joka on toiminut painona ja pitänyt sen aloillaan. Asiaa ei saada koskaan selville.
Toisaalta uudet tutkimusmenetelmät ovat antaneet arkeologeille yllättävän tarkkaa tietoa siitä, milloin Tollundin mies laskettiin kosteaan hautaansa.
Tutkijat uskovat, että Tollundin mies aseteltiin soiseen hautaan huolellisesti.
Tollundin mies oli Sokrateen aikalainen
Vuonna 2017 Silkeborgin museon onnistui yhdessä Aarhusin yliopiston kanssa tuottaa Tollundin miehelle tähän asti tarkin kuolintodistus.
Radiohiilianalyysi oli aiemmin ajoittanut kuolinhetken vuosien 400–200 eaa. tienoille.
Uudella ja tarkemmalla tutkimuksella kuolinajankohta onnistuttiin rajaamaan vuosien 405–380 eaa. välille.
Vain 25 vuoden väli auttaa tarkastelemaan Tollundin miehen elämää ja kuolemaa suhteessa muuhun (esi)historiaan.
Vuonna 404 eaa. päättyi pitkällinen sota kahden kreikkalaisen kaupunkivaltion, Ateenan ja Spartan, välillä, ja viisi vuotta myöhemmin, vuonna 399 eaa., kansankokous tuomitsi filosofi Sokrateen kuolemaan, minkä jälkeen tämä pakotettiin juomaan myrkkykatkoa.
Vain kolmen vuoden päästä siitä roomalaiset valloittivat etruskien Vejin kaupungin ja aloittivat alueidensa laajentamisen.
”Aikana, jolloin Sokrates käyskenteli Ateenassa, Tollundin mies vaelsi suolla. Mielestäni se auttaa ymmärtämään paljon paremmin sitä, millaisena aikakautena Tollundin mies eli ja kuoli”, sanoo Nina Helt Nielsen ja huomauttaa, että vain harvoin esihistoriallisen ihmisen elinaika saadaan näin tarkkaan selville.
Vuonna 399 eaa. filosofi Sokrates pakotettiin kumoamaan myrkkymalja Ateenassa. Tollundin mies eleli samoihin aikoihin Bjældskovdalissa.
Poikkeuksellinen tarkkuus johtuu muun muassa siitä, että tutkijat tekivät kaksi uutta radiohiiliajoitusta suoruumiin reisiluusta ja kylkiluusta otetuista näytteistä.
Näytteiden ultrasuodatus auttoi poistamaan joukosta epäpuhtaudet, jotka olisivat voineet haitata iänmääritystä. Aiemmissa radiohiiliajoituksissa ei ollut vielä käytetty ultrasuodatusta.
Uusi data yhdistettiin aiempaan ajoitustulokseen, joka oli saatu Tollundin miehen ihonäytteestä. Ajoitus saatiin tarkentumaan laskemalla tulosten keskiarvo. Analyysissä oli mukana myös silkkaa hyvää onnea.
Tollundin miehen kuolinaikana ilmakehän radiohiilipitoisuus eli hiili 14 -isotooppien määrä oli poikkeuksellisen alhainen, mikä auttoi kaventamaan mahdollista aikaväliä.
Tulos oli itse asiassa niin ällistyttävän tarkka, että tutkijat tarkistivat sen useaan kertaan varmistuakseen siitä, että kyse ei ollut virheestä. Tulos oli kuitenkin oikea. Se sijoittaa Tollundin miehen keskelle niin sanottua esiroomalaista rautakautta (500–1 eaa.), jolle Tanskassa on tunnusomaista se, että riippuvuus tuontipronssista loppui ja rautaa alettiin valmistaa itse paikallisesta suomalmista.
Helt Nielsenin mukaan on saatu selville myös, mihin aikaan vuodesta Tollundin mies kuoli. Jotta ruumis säilyisi niin hyvin kuin Tollundin mies oli säilynyt, suoveden on täytynyt olla neljäasteista tai kylmempää.
Lämpimämmässä vedessä sisäelimet olisivat alkaneet mädäntyä ja mätänemiskaasut olisivat nostaneet ruumiin pintaan, jossa kudokset olisivat hajonneet täysin hapekkaissa oloissa.
Tollundin mies haudattiinkin siksi talvella tai varhain keväällä.
Tollundin mies oli syönyt puoli vuorokautta ennen kuolemaansa
Yksi tutkijoita eniten kiinnostaneista asioista on Tollundin miehen suolisto. Hieman ennen kuolemaansa tämä oli nauttinut aterian, ja suurin osa siitä oli ehtinyt kulkeutua mahalaukusta suolistoon.
Silkeborgin museo käynnistikin siksi yhdessä Moesgaardin museon ja Tanskan kansallismuseon kanssa vuonna 2019 hankkeen, jossa suoliston sisältö analysoitiin perin pohjin.
Suolistoa oli tutkittu aiemminkin, jolloin sieltä oli löydetty ruoan jäännöksiä. Pieni osa ateriasta oli yhä mahalaukussa ja ohutsuolessa, mutta suurin osa oli siirtynyt jo paksusuoleen.
Tämän vuoksi Tollundin miehen arvioitiin syöneen 12–24 tuntia ennen hirttämistä. Aiemmin oli päätelty myös, että ateria koostui puurosta tai vellistä, jonka pääainesosa oli ohra.
Uusissa tutkimuksissa käytettiin uudempia ja kehittyneempiä tekniikoita aterian sisällön määrittämiseen, koska haluttiin selvittää muun muassa, sisälsikö se joitain rituaalisia ainesosia.
Analyysin lopullisia tuloksia ei ole vielä julkaistu, mutta tutkimuksissa ei ole havaittu merkkejä esimerkiksi kasveista, joilla olisi lääkinnällistä tai aistiharhoja aiheuttavaa vaikutusta.
Mikään ei siis viittaa siihen, että Tollundin mies olisi ollut ennen kuolemaansa millään lailla päihtynyt tai huumattu.
Tollundin mies aterioi viimeisen kerran 12–24 tuntia ennen kuolemaansa.
Tutkimuksessa todetaan myös, että ateria oli puuroa, joka koostui lähinnä ohrasta, ukontatarista ja pellavasta.
”Sitä oli keitetty, ja se oli palanut pohjaan. Lisäksi siitä on löydetty jälkiä eläinrasvasta, mutta ei voida sanoa, onko se peräisin lihasta, maitotuotteista vai kananmunasta”, Helt Nielsen selittää.
Löydöt viittaavat Helt Nielsenin mukaan siihen, että aterialla ei ollut välttämättä tekemistä hirttämisen kanssa. Hänen mukaansa se vaikuttaa hyvin tavalliselta rautakauden aterialta.
”Toisaalta ateriointi on voinut olla jollain lailla rituaalista – se on esimerkiksi voitu nauttia jollakin erityisellä tavalla vuorokautta aiemmin”, hän toteaa.
Helt Nielsenin mukaan levien ja kosteikkokasvien jäännökset puurossa viittaavat siihen, että se keitettiin suoveteen tai että Tollundin mies joi suosta vettä ennen kuolemaansa.
Ruoansulatuskanavasta löydettiin myös loisten munia, jotka todistavat, että miehellä oli lapa- ja piiskamatoja ja suolinkaisia.
Lapamadot kertovat, että Tollundin mies oli elämänsä aikana syönyt raakaa tai puoliraakaa lihaa.
Suolinkaiset ja piiskamadot taas johtuvat mitä ilmeisimmin huonosta hygieniasta: ulosteiden sisältämiä loisten munia on päässyt ruokaan tai juomaan.
Suolinkainen voi munia joka päivä 200 000 munaa, mutta niinkään suuri määrä ei välttämättä aiheuta elimistössä tulehdusta tai voimakkaita oireita.
Helt Nielsenin mielestä ukontatarin käyttö ravintokasvina rautakaudella on mielenkiintoista nimenomaan suolistoloisten yhteydessä.
Ukontatar on rikkakasvi, jota kasvoi rautakauden viljapelloilla. Se on silti melko ravinteikasta, ja lisäksi sitä on historiallisten lähteiden mukaan käytetty vatsavaivojen hoidossa.
Viime aikojen tutkimuksissa on lisäksi saatu viitteitä siitä, että ukontataruute voisi auttaa häätämään suolistoloisia.
Strontiumisotooppitutkimus valmistumassa
Parhaillaan tutkijat viimeistelevät Tollundin miehestä tehtyä strontiumisotooppitutkimusta, joka valottaa muun muassa sitä, missä mies on elämänsä aikana liikkunut. Tutkimuksia on johtanut Karin Frei Tanskan kansallismuseosta.
”Yleensä tutkisimme myös, missä hän on syntynyt ja kasvanut. Se voitaisiin tehdä analysoimalla joko esimerkiksi yhden ensimmäisen poskihampaan hammaskiilteen strontiumisotoopit tai ottamalla pieni näyte kallon ohimoluusta, mutta Tollundin miehen tapauksessa näitä näytteitä on mahdotonta ottaa vaurioittamatta ruumista”, Frei selittää.
Nykymenetelmillä ei siksi voida selvittää Tollundin miehen varhaisia vaiheita.
Sen sijaan Frei on analysoinut strontiumisotoopit Tollundin miehen 2–3 senttimetriä pitkistä hiuksista, ja ne voivat paljastaa, missä mies on viettänyt elämänsä viimeiset kuukaudet.
”Saimme myös mahdollisuuden tutkia näytteen, joka oli otettu reisiluun tiiviistä luukudoksesta ja joka sisältää tietoa siitä, missä mies on oleskellut elämänsä viimeiset 8–10 vuotta”, Frei sanoo.
Jotta tuloksista olisi jotain hyötyä, tutkijat kartoittavat parhaillaan Tollundin miehen löytöpaikan ympäristön strontiumisotooppiarvoja.
Ilman niitä näytteitä ei voida tulkita. Pian valmistuvien analyysien tulokset saattavat kertoa aivan uusia puolia Tollundin miehen elämästä.
Frei voi nyt jo paljastaa, että Tollundin mies asui kaikesta päätellen osan elämäänsä Silkeborgin seudulla.
Vuonna 2018 Silkeborgin museossa tehtiin Tollundin miehen ulkonäöstä digitaalinen ennallistus.
Rikollinen vai ihmisuhri?
Suurimpaan Tollundin miestä koskevaan kysymykseen on vaikeinta vastata: jo 70 vuotta on pohdittu, miksi mies surmattiin.
Nina Helt Nielsenin mukaan jo se, että mies haudattiin, osoittaa, että tämä oli jollain lailla erityinen. Muut aikalaiset yleensä polttohaudattiin. Yhden teorian mukaan mies oli rikollinen, joka hirtettiin ja haudattiin suohon.
Teoria nojautuu muun muassa antiikin roomalaisen historioitsijan Tacituksen noin 500 vuotta Tollundin miehen kuoleman jälkeen germaaneista kirjoittamaan Germania-teokseen: ”Kavaltajat ja karkurit he hirttävät puihin, pelkurit, aseistakieltäytyjät ja ruumiinsa häpäisseet he upottavat lietteiseen suohon ja heittävät heidän päälleen risuja” (suomentanut Tuomo Pekkanen).
Kuvaus sopii Tollundin mieheen, mutta Helt Nielsen kumoaa teorian: ”Miksi hänet olisi sitten haudattu niin huolella suohon?”
Tacitus mainitsee myös muualla teoksessaan ihmisuhrit: ”– – toimittamalla yhteisönsä puolesta ihmisuhrin aloittavat barbaarisen rituaalinsa kammottavin menoin.”
Bjarne Nielsen Vesthimmerlandin museosta esittelee avosuolta löydettyä kalloa.
Vanhakin löytö kannattaa tutkia
Kun Tollundin miestä ja muita suoruumiita tutkitaan nykyisin yhä suuremmalla innolla, tutkijat ovat alkaneet myös kiinnostua niin sanotuista suoluurangoista.
Niitä on löydetty avosoilta, missä pehmytkudokset eivät ole säilyneet niin hyvin kuin keidassoilla, mutta vainajat ovat todennäköisesti myös olleet ihmisuhreja.
Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa tanskalaiset tutkijat analysoivat kymmenen pohjoisjyllantilaisen esihistoriallisen vainajan luut. Kaikki yksilöt olivat peräisin avosoilta, ja tutkimuksissa paljastui, että myös lapsia oli päätynyt
suohon.
Luiden toivotaan paljastavan uutta tietoa siitä, millaisia ihmisiä valittiin suolla uhrattavaksi.
Helt Nielsenille Tollundin miehen julman kuoleman selittäisi se, että kyse oli jonkinlaisesta ihmisuhrista.
Hän huomauttaa, että soilta on löydetty monenlaisia uhrilahjoja, kuten elintarvikkeita saviruukuissa, eläinten luita tai kattiloita.
Tollundin miehen löytymisen jälkeen vuonna 1950 paikalliset asukkaat kertoivat, että he olivat aiemmin törmänneet Bjældskovdalissa keramiikkaruukkuihin.
Lisäksi alle 150 metrin päästä Tollundin miehen löytöpaikasta oli aiemmin löydetty kaksi muuta suoruumista: Ellingin nainen ja nimettömäksi jäänyt suoruumis, joka löydettiin vuonna 1927 mutta jota ei koskaan kaivettu ylös suosta.
Helt Nielsenin mukaan osapuilleen 25–30-vuotiaana kuollut Ellingin nainen haudattiin suohon vain pari vuosikymmentä tai vuosisataa Tollundin miehen jälkeen. Myös hänet oli hirtetty.
”Kysymys kuuluukin, muistettiinko Tollundin mies vielä, kun Ellingin nainen uhrattin? Olivatko uhraajat samaa väkeä?” kysyy Helt Nielsen.
Helt Nielsen uskoo, että suossa on voinut olla enemmänkin uhreja mutta niitä ei vain ole koskaan löydetty.
”On aivan selvää, että soita pidettiin portteina toiseen maailmaan, mutta emme voi käsittää sitä, millainen se maailma oli”, arkeologi tunnustaa.
Helt Nielsenin mukaan ei tiedetä, miksi Tollundin mies valittiin uhriksi, mutta siihen ei liittynyt dramatiikkaa:
”Ei ole merkkejä siitä, että hänet olisi yllätetty tai hän olisi yrittänyt paeta tai hänet olisi lyöty maahan.”
Arkeologin mukaan mies on jopa voinut itse tarjoutua uhriksi: ”Hän tiesi joka tapauksessa varmasti, mitä tulisi tapahtumaan.”
