Utua leijailee yhä Alken Engen nevaniityllä Skanderborgin kaupungin lähellä Tanskassa. Kello on kymmenen aamulla, ja alueella vallitsee täysi hiljaisuus. Idyllinen niitty kätkee kuitenkin sisäänsä kammottavan murhenäytelmän.
”Tähän mennessä olemme löytäneet 2 400 ihmisluuta ainakin 80 yksilöltä”, kertoo Skanderborgin museon kuraattori Ejvind Hertz ja osoittaa soisessa maastossa noin 90 neliömetrin laajuista aluetta, jota hän on arkeologiryhmän kanssa kaivanut vuodesta 2012 asti.
Moni seikka viittaa siihen, että kaikkiaan 40 hehtaarin laajuisella alueella piilee enemmänkin luita, koska tämä ei ole ensimmäinen alueella tehty luulöytö.
Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana paikalliset turpeennostajat löysivät nykyisen kaivausalueen läheltä 60–70 ihmisen kallot.
Uusi löytö on herättänyt huomiota myös Tanskan rajojen ulkopuolella. Tutkimusten mukaan luut, joista monissa on keihään ja miekaniskujen jälkiä, ovat todennäköisesti peräisin taistelussa hävinneeltä soturijoukolta.
Luita on ilmeisesti uhrattu rituaalissa, jolle ei löydy vastinetta muualla Pohjoismaissa.
Alken Engen niityllä saattaa olla kalloja ja muita luita yli 40 hehtaarin alueella.
Kuolleet uhrattiin järveen
Vaikka Alken Engessä on tehty kaivauksia jo vuodesta 2012, löydöt ovat herättäneet arkeologeissa enemmän kysymyksiä kuin ne ovat antaneet vastauksia.
Radiohiiliajoitukset osoittavat, että luut ovat peräisin rautakaudelta ajanlaskumme alun jälkeiseltä vuosisadalta, mutta sitä ei tiedetä, keitä vainajat olivat ja mistä he olivat kotoisin.
”Voimme vain arvailla, millainen taistelun kulku on ollut ja miksi taistelu on käyty”, Ejvind Hertz selittää.
Luut kuitenkin paljastavat, mitä tapahtui taistelun jälkeen. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset osoittavat, että ruumiit jätettiin taivasalle ainakin puoleksi vuodeksi. Tästä todistaa muun muassa se, että luissa on petoeläinten hampaiden jälkiä.
Ei kuitenkaan tiedetä, olivatko ruumiit tuolloin Alken Engen lähellä vai jossain kauempana. Joka tapauksessa vainajien jäännökset kuljetettiin myöhemmin Alken Engeen, joka oli siihen aikaan järvenpohjaa.
”On selvää, että luut kerättiin järjestelmällisesti talteen ja uhrattiin sen jälkeen järveen”, kertoo kaivausten johtaja Mads Holst. Vahvimmat todisteet ruumiiden järjestelmällisestä käsittelystä saatiin vuonna 2014, kun arkeologit tekivät irvokkaan löydön: puusauvan, johon oli pujotettu neljä lantioluuta. ”Se kertoo varmuudella tarkoituksellisuudesta”, painottaa Holst.
Luissa on myös havaittu naarmuja ja viiltojälkiä, ja monet niistä on selvästi murskattu kuoleman jälkeen.
”Olemme melko varmoja siitä, että kyse on uskonnollisesta rituaalista. Näyttää siltä kuin pyhässä paikassa – pyhässä lehdossa – olisi suuren sotatoimen päätökseksi toimitettu rituaali, jossa voitettujen vihollisten luut on ensin asetettu esille ja myöhemmin tuhottu”, selittää Holst.
Tanskalaistutkijoiden käsitystä Alken Engen löydöstä tukevat osittain roomalaislähteiden kuvaukset germaanien julmista taistelutavoista ja rituaaleista, joita he suorittivat muun muassa herättääkseen vihollisissaan pelkoa.
Vihollinen oli häväistävä
Vuonna 9 germaaniheimot tuhosivat kolme roomalaislegioonaa Pohjois-Saksassa Teutoburgin metsässä. Kuusi vuotta taistelun jälkeen paikalle saapui roomalainen sotajoukko, joka näki, mitä heidän maanmiehilleen oli tehty.
”Keskellä tasankoa oli vaalenneita luita hajallaan ja kasoissa siellä, missä vainajat olivat paenneet tai taistelleet. Vierellä makasi aseiden osia ja hevosten jäännöksiä, ja sitten sotilaat näkivät ihmisen kalloja, jotka oli naulattu kiinni puunrunkoihin. Läheisessä lehdossa oli barbaarisia alttareita, jossa he [germaanit] olivat teurastaneet tribuuneja ja kenturioita”, kirjoitti roomalainen historioitsija Tacitus vuoden 80 tienoilla.
Tacituksen mukaan germaanit keräsivät roomalaisten tavoin vainajansa taistelutantereelta ja polttivat ne roviolla. Jättämällä tuhansia kuolleita roomalaisia lojumaan maastoon ja häpäisemällä heidät naulaamalla heidän päänsä puuhun germaanit korostivat vihollisten nöyryytystä ja omaa voittoaan.
Teutoburgin verilöyly ei ollut roomalaisten ensimmäinen yhteentörmäys germaanien kanssa. Sata vuotta aiemmin kimbrit lähtivät vaeltamaan nykyisestä Jyllannista etelään ja lyöttäytyivät yhteen Pohjois-Saksan heimojen kanssa.
Vuonna 105 eaa. roomalainen sotajoukko yritti pysäyttää niiden etenemisen Aurasiossa Etelä-Ranskassa mutta kärsi pahan tappion. Espanjalainen kirkkoisä Paulus Orosius kuvasi germaanien voitonjuhlintaa seuraavasti:
”He tuhosivat kaiken ryöstämänsä: vaatteet revittiin, hopea heitettiin jokeen, sotilaiden rintapanssarit hakattiin palasiksi, hevosten valjaat tuhottiin ja hevoset hukutettiin. Sotilaille laitettiin silmukka kaulaan ja heidät hirtettiin puihin. Voittaja ei saanut saalista, eikä voitettu armoa.”
Orosius kirjoitti kuvauksensa noin neljäsataa vuotta taistelun jälkeen, mutta se perustui aiempiin lähteisiin. Orosiuksen ja Tacituksen kuvaukset germaanien käytännöistä saattavat selittää myös Alken Engen kaameat löydöt.
Taistelu elintilasta
Mikään ei viittaa siihen, että Alken Engen vainajat olisivat roomalaisia, mutta tutkijoiden yhden teorian mukaan Alken Engen tapahtumat ovat saattaneet johtua epäsuorasti roomalaisista.
Ajanlaskumme alun tienoilla Rooman valtakunnan joukot etenivät yhä pohjoisemmaksi nykyisen Saksan alueelle. Saattaa olla, että ne ajoivat germaaniheimoja kohti pohjoista, jossa nämä puolestaan joutuivat taistelemaan elintilasta muiden germaanien kanssa.
On mahdollista, että jokin etelästä tullut germaanijoukko sattui vaeltamaan Alken Engen seudulle. He ehkä törmäsivät siellä paikalliseen heimoon tai heimoihin, jotka kukistivat tulokkaat ja asettelivat heidän ruumiinsa varoitukseksi muille.
Mads Holstin mukaan epätavallisinta on se, että Alken Enge vainajien luut uhrattiin jälkeenpäin järveen. Vastaavaa ilmiötä ei tunneta muualta, minkä vuoksi ei tiedetä myöskään sitä, onko se ollut tavallista sotarituaaleissa.
”Löydön ainutlaatuisuus tekee siitä haasteellisen. Arkeologeina yritämme aina löytää asioille vertailukohtia ja koota kokonaiskuvan. Tätä ei kuitenkaan voi verrata mihinkään”, Holst toteaa.
Arkeologisesti Alken Engen löytö muistuttaa Holstin mukaan 200-luvulta eaa. peräisin olevaa kelttiläistä rituaalipaikkaa Ribemont-sur-Ancressa Pariisin pohjoispuolella.
Paikalta on kaivettu esiin satojen sotilaiden vahvuisen, taistelussa hävinneen kelttiläisen armeijan jäännökset.
Kaivauksissa tehtyjen havaintojen perusteella on päätelty, että tapetut vihollissoturit oli ripustettu päättöminä roikkumaan jonkinlaiseen puukehikkoon aseet vierellään. Erikoinen asetelma rakennettiin ilmeisesti mahtavan voiton kunniaksi.
”Euroopassa meno oli tuohon aikaan aika villiä”, Holst toteaa.
Ilmeisesti tapettujen soturien ruumiit on ensin häväisty ja uhrattu sitten rituaalisesti jumalille. Kirveen ja muiden teräaseiden jäljet luissa sekä murskattu kallo kertovat karua tarinaansa.
Taistelu vaati isoa organisaatiota
Arkeologien mukaan on erittäin todennäköistä, että Alken Engen kohdalla aikoinaan sijainnut järvi oli pyhä paikka. Alue sijaitsee Illerupin jokilaakson päässä.
Jokilaaksosta on aiemmin löydetty yli 15 000 erilaista esinettä, kuten aseita ja sotilaallisia varusteita vuosilta 200–500 eli hieman myöhäisemmältä ajalta kuin Alken Engen joukkohauta. Aseet on otettu sotasaaliina voitetuilta vihollisilta ja uhrattu jokilaakson järviin.
Koko aluetta on mitä ilmeisemmin pidetty pyhänä. Holstin mukaan arkeologit ovat löytäneet Illerupin jokilaaksosta myös ei-sotilaallisia uhriesineitä, kuten eläinten luita, ruukkuja ja kärrynpyöriä:
”Vaikuttaa siltä, että paikkaa pidettiin kulttipaikkana, jossa voitiin viestiä useiden erilaisten jumalien kanssa.”
Ei tiedetä, mitä jumalia Illerupissa tuohon aikaan palvottiin. Tanskassa oli tuolloin pieniä maatalousyhteisöjä, mutta niiltä ei ole jäänyt kirjallisia lähteitä, eivätkä roomalaiset koskaan edenneet niin pohjoiseen.
Toisaalta Alken Engen kaivaukset ovat antaneet tärkeää uutta tietoa aikakaudesta. Löytö nimittäin osoittaa senaikuiset yhteisöt kehittyneemmiksi kuin on luultu, sillä niityltä nyt löydettyjen soturien tappamiseen on vaadittu iso armeija.
”Tiesimme hyvin, että tuolloinkin pystyttiin mobilisoimaan isoja joukkoja, mutta tämä löytö kertoo, että tuolla aikakaudella yhteisöillä oli parempi organisointikyky ja isompia konflikteja kuin tähän asti on luultu”, Holst sanoo.
Kaivaushankkeen johtajan Ejvind Hertzin mukaan hyvin säilyneistä luista on mahdollista saada myös tietoa varhaisen rautakauden ihmisten ravinnosta ja ulkonäöstä.
Hän toivoo, että luista saadaan dna-näytteitä, jotka voisivat paljastaa myös kiinnostavimman seikan eli sen, mistä sotilaat olivat kotoisin.