Saksasta Brandenburgin osavaltiosta löytyi pellolta 41 vanhaa kultarahaa. Rahat olivat noin 2 000 vuotta vanhoja ja melkoinen sensaatio.
”Brandenburgista löytyy harvoin kultaa. Eikä kukaan olisi voinut odottaa sen olevan kelttiläistä”, raha-asiantuntija Marjanko Pilekić selittää.
Rahoissa, jotka on ajoitettu vuosille 125–30 eaa., ei ole kuvia eikä merkkejä. Ne ovat matalan maljan mallisia ja tyypillisiä kelttiläisiä maksuvälineitä. Etelä-Saksassa on vuosien varrella tehty isojakin kelttirahalöytöjä, koska se on kelttiläisen kulttuurin syntyalueita. Näin pohjoinen löytö oli silti asiantuntijoille yllätys, koska Brandenburgin korkeudella ei ole asunut kelttejä.
Löytö on erittäin harvinainen, ja se todistaa, että Pohjois- ja Etelä-Saksan väliset kauppayhteydet olivat tuohon aikaan tiiviit.