Roomalaiselta hautapaikalta löytyi kahden kiinalaisen luuranko

Arkeologit tekivät yllättävän löydön noin 1800 vuotta vanhalta roomalaiselta hautapaikalta Lontoosta: haudasta kaivettiin esiin kahden kiinalaismiehen luurangot.

Kahden kiinalaisen luurangon löytyminen Lontoosta on synnyttänyt uusia teorioita.

Brittiläiset arkeologit ovat tehneet löydön, joka osoittaa, että muinaisen Rooman ja Kiinan väliset yhteydet ovat olleet aikoinaan paljon tiiviimmät kuin tähän asti on luultu.

Arkeologit ovat kaivaneet esiin roomalaiselta hautausmaalta Lontoosta 22 luurankoa, jotka ovat peräisin 100–300-luvuilta jaa. Analyysien perusteella kaksi vainajista oli kotoisin Kiinasta.

Historiantutkijat ovat jo pitkään tienneet, että muinaiset roomalaiset ja kiinalaiset kävivät keskenään kauppaa. Antiikin aikaan eläneiden aasialaisten luurankojen löytyminen Euroopasta on kuitenkin erittäin harvinaista, sillä kaupankäynti suurvaltojen välilä sujui yleensä monien välikäsien kautta. Niinpä arkeologit ovat vain kerran aikaisemmin löytäneet Euroopasta roomalaisajalta peräisin olevia kiinalaisten luurankoja.

Orjia vai kauppiaita?

Tutkijat eivät vielä ole pystyneet selvittämään, mitä kiinalaiset tekivät Lontoossa, joka oli roomalaisten hallinnassa vuosina 43–410 jaa. Todennäköisesti he olivat joko orjia tai kauppiaita.

Antiikin ajan kauppiaat matkustivat pitkiäkin matkoja tuotteita myymään tai ostamaan. Myös muut – esimerkiksi sotilaat – matkustivat työnsä takia, ja jotkut taas joutuivat lähtemään kotiseudultaan jouduttuaan esimerkiksi orjiksi”, toteaa kiinalaisten luurankoja tutkinut arkeologi Rebecca Redfern.

Kiinalaiset syntyivät ehkä Britanniassa

20 muun haudasta löydetyn luurangon tutkimukset tarjoavat kuitenkin kolmannenkin selityksen: vainajista neljä oli syntyisin Afrikasta ja viisi Välimeren alueelta. Se viittaa siihen, että antiikin ajan Lontoon väestö on saattanut olla paljon monikulttuurisempi kuin tähän asti on tiedetty.

Tutkijoiden mukaan on hyvinkin mahdollista, että kiinalaismiehet asuivat Lontoossa pysyvästi. Jatkotutkimusten toivotaan kertovan, olivatko kiinalaiset muuttaneet Britanniaan aikuisina vai olivatko he syntyneet ja varttuneet Lontoossa.