Röntgenpistooli paljasti ruukkujen salat

800 vuotta sitten Jaavanmereen upposi arvokasta tavaraa kuljettanut kauppalaiva. Aluksen alkuperää on yritetty selvittää 1990-luvulta lähtien sen merestä nostetun lastin avulla.

Pienet ruukut säteilytettiin varovasti ”röntgenpistoolilla”.

© Kate Golembiewski/Field Museum

800 vuotta sitten Jaavanmereen upposi kauppalaiva.

Laivan esineitä nostettiin merestä 1990-luvulla, ja tutkijat ovat yrittäneet selvittää niiden perusteella, mistä laiva oli kotoisin.

Nyt avuksi on otettu uusi keino, röntgensäteily. Tutkijat säteilyttivät laivassa olleita keramiikkaesineitä ja vertasivat tuloksia muihin saman ajan esineisiin, ja näin saatiin selville, että laiva oli Etelä-Kiinasta.

Kaukokauppa teki Kiinasta suurvallan

Kiinasta kasvoi muinoin vertaansa vailla oleva suurvalta.

Aluksi Kiinan alueella oli vain useita pikkuvaltioita, jotka taistelivat kiivaasti keskenään, mutta vuonna 221 eaa. yksi keisari yhdisti kaikki pikkuvaltiot alamaisuuteensa, ja se oli merkittävä käännekohta maan historiassa.

Kiinalaiset harjoittivat runsaasti merentakaista kauppaa, mikä oli yksi kuudesta tärkeimmästä syystä Kiinan kehittymiselle suurvallaksi.

Lue viisi muuta syytä Kiinan mahtiin täältä.