Petran muinaiskaupunki Jordaniassa – hylätty ihme

Johann Ludwig Burckhardt kulki oppainaan toimivien miesten kanssa kapeaa solaa al-Siqiä pitkin. He kuulivat vain omien askeleittensa äänet ja tuulen ujelluksen. Varjoisa sola oli paikoitellen vain parin metrin levyinen ja sen seinämät kohosivat jopa 80 metriin.

Sveitsiläinen seikkailija ja tutkimusmatkailija Burckhardt oli vakuuttunut siitä, että karujen vuorten läpi lähellä Wadi Musaa nykyisessä Jordaniassa pujottelevan solan päässä olisi nabatealaisten kadonnut kaupunki Petra. Hänen paikallisten oppaidensa mielestä solan päässä oli vääräuskoisten rakennelmia ja paikka oli pahojen henkien tyyssija.

28-vuotias Burckhardt oli matkalla Damaskoksesta Syyriasta Egyptiin peitenimellä šeikki Ibrahim Ibn Abdallah ja arabialaiseen asuun pukeutuneena. Hän oli valmistautunut matkaan huolellisesti opiskelemalla arabiaa, islaminuskoa ja Lähi-idän tapoja ja kulttuuria yliopistoissa sekä Britanniassa että Syyriassa.

Hän oli yrittänyt totutella Lähi-idän ilmastoon tekemällä pitkiä kävelyretkiä keskipäivän kuumuudessa. Hän oli myös elänyt pelkällä vedellä ja vähillä kasviksilla tottuakseen siihen, ettei matkalla olisi aina ruokaa saatavilla.

Burckhardt oli houkutellut oppaansa viemään hänet Petraan sillä perusteella, että kaupungin laidalla oli Mooseksen veljen profeetta Aaronin hauta. Hän oli ostanut vuohen ja kertoi oppailleen, että oli vannonut uhraavansa sen Aaronin haudalla. Miehet olivat suhtautuneet tarinaan epäluuloisesti mutta lähtivät kuitenkin oppaiksi.

Matka pimeän ja kapean solan läpi tuntui pitkältä. Sitten noin puolen tunnin päästä edessä alkoi häämöttää punertavia pylväitä ja rakennusten hahmoja. Sola päättyi yllättäen, ja aurinko sokaisi miehet. Kun Burckhardtin silmät tottuivat kirkkaaseen valoon, hän ei ollut uskoa näkemäänsä ja tuijotti hetken ällistyneenä eteensä avautuvaa näkymää.

”Kallionseinämään edessämme oli hakattu hautakammio, jonka kauneus ja sijainti oli taatusti suunniteltu tekemään vaikutus tulijaan. Se on ehdottomasti yksi maailman kauneimmista muinaisista rakennuksista ja säilynyt niin hyvin, että näyttää siltä, kuin se olisi juuri valmistunut. Lähempää tarkastellessaan saattoi myös nähdä, miten valtavasti työtä sen rakentaminen on vaatinut”, Burckhardt kuvaili myöhemmin kokemaansa ikimuistoista hetkeä.

Seikkailija oli 22. elokuuta 1812 ensimmäinen eurooppalainen Petrassa yli 600 vuoteen. Hänen oli kuitenkin tukahdutettava intonsa, jotteivät oppaat luulisi hänen olevan aarrejahdissa.

Burckhardt uhrasi vuohen

Seurue jätti nopeasti mahtavan monumentin taakseen ja jatkoi kallioon louhitun suuren amfiteatterin ohi. Burckhardt ihasteli komeiden hautakammioiden fasadeja ja vaikuttavia temppeleitä, ja pimeän laskeutuessa seurue saapui sille vuorelle, jolla Aaronin haudan sanottiin sijaitsevan. Hän uhrasi vuohen, ja sitten he poistuivat samaa tietä kallioiden kätkemästä kaupungista.

Burckhardt oli sittemmin pahoillaan siitä, ettei hän voinut tutkia kaupunkia tai tehdä muistiinpanoja, jotteivät hänen todellinen henkilöllisyytensä ja matkan tarkoitus paljastuisi hänen oppailleen. Hän ­kuitenkin arveli, että tulevaisuudes­s­­a autiomaakaupungin rau­nioi­ta pääsisi ­tutkimaan vapaammin, kunhan paikalliset tottuisivat tutkijoihin ja tiedemiehiin.

Silloin Petra tunnustettaisiin yhdeksi maa­ilman merkittävimmistä muinaisen rakennustaiteen muistomerkeistä.

Kaikki on hakattu kallioon

Kallioon hakatut koristeelliset julkisivut ovat nykyisin Petran suurin vetonaula. 2  000 vuotta sitten laakso oli kuitenkin täynnä asuintaloja ja työpajoja, jotka eivät valitettavasti ole säilyneet näihin päiviin saakka.

Nabatealaiset olivat omaksuneet muilta ja kehittäneet myös itse nerokkaita teknisiä ratkaisuja, joiden ansiosta noin 20 000 pysyvän asukkaan vilkas kauppakaupunki saattoi kukoistaa kuivassa erämaassa.

Petrassa oli muun muassa edistynyt vesi-, viemäri- ja veden talteenottojärjestelmä, joka keräsi sadeveden ja johti lähdevettä kaupungin moniin vesisäiliöihin. Vesihuolto oli niin tehokas, että nabatealaiset pystyivät jopa viljelemään viljaa ja kasvattamaan hedelmiä autiomaassa.

Maanjäristys tyhjensi kaupungin

Vaikka keskeinen asema menetettiinkin, kaupunki jatkoi elämäänsä ja monumentaalisia rakennuksia louhittiin edelleen Petran kallioihin. Esimerkiksi kaupungin laidalle rakennettiin 100-luvun alkupuolella Luostariksi kutsuttu mahtava temppeli. Sen kallionseinämään hakattu julkisivu on mitoiltaan 45 x 42 metriä ja alueen kuvatuin kohde.

300-luvun lopulla Petrasta tuli Rooman provinssin Palaestina Tertian pääkaupunki. Kun kristinusko saapui alueelle, piispanistuin sijoitettiin Petraan ja monet nabatealaisten temppelit – myös Luostari – muutettiin kirkoiksi. Mutta kaupungin suuruuden aika oli auttamattomasti ohi.

Seuraavina vuosisatoina seutua ravistelleet lukuisat voimakkaat maanjäristykset saivat väkiluvun laskuun, ja islaminuskon tullessa alueelle 600-luvulla Petra oli enää varjo entisestään.

Kaupunki tyhjeni ja unohtui hiljalleen. Keskiaikaisissa lähteissä mainitaan ainoastaan, että eurooppalaiset ristiretkeläiset rakensivat sinne 1100-luvulla linnoituksen, joka kuitenkin hylättiin pian.

Kaikesta huolimatta Petran nimi pysyi halki vuosisatojen tarunhohtoisena.

Tarinat muinaisen Petran suuruuden ajoista saivat Burckhardtin lähtemään 1800-luvun alkupuolella etsimään unohdettua kaupunkia. Hänen epämääräiset ja haltioituneet kuvauksensa paikasta ruokkivat romantiikannälkäisten varakkaiden eurooppalaisten mielikuvitusta, ja jo 1830-luvulla jokainen opintomatkan Lähi-itään tehnyt eurooppalainen halusi ehdottomasti käydä Petran rauniokaupungissa.

Petra innoitti myös Euroopan kirjallisia piirejä. Yksi kuuluisimmista teksteistä on brittiläisen runoilijan John William Burgonin vuonna 1840 kirjoittama Petraa ylistävä runo. Kirjailija ei itse ollut Petraa nähnytkään vaan perusti runonsa muiden kuvauksiin, ja hän ylistää runossaan Petraa ”ruusunpunaiseksi ikiaikaiseksi kaupungiksi”.

Vähitellen myös tutkijat pääsivät vapaammin tutkimaan Petraa, kuten Burckhardt oli uumoillutkin.

Kaupunkiin saapui arkeologeja kaikkialta maailmasta, ja Petran haudat ja monumentit luetteloitiin, mitattiin ja kuvattiin tarkkaan. Sitten tutkijat alkoivat perehtyä myös niihin harvoihin asumusten raunioihin, joita kaupungissa oli säilynyt.

Läheskään kaikkea ei ole vielä tutkittu, mutta jo jonkinlainen käsitys muinaisten nabatealaisten elämästä Petrassa on saatu.

Tutkimuksista huolimatta labyrintinomaisiin hiekkakivirakennelmiin karussa erämaassa liittyy vielä monia arvoituksia. Se on yksi syy siihen, että punertavat rakennelmat houkuttelevat enemmän kävijöitä kuin koskaan. Joka päivä tuhansia ihmisiä kulkee mieli odotusta täynnä Burckhardtin jalanjäljillä, kunnes he yhtäkkiä seisovat ihastuksesta mykistyneenä loisteliaan Aarrekammion edessä.