Camille Colonna, Inrap
Hautausmaa, Pariisi.

Pariisin alta löytyi valtava muinainen hautausmaa

Arkeologit löysivät metrien päästä vilkkaasta juna-asemasta valtavan hautausmaan, joka tarjoaa uutta tietoa muinaisesta Pariisista eli Lutetiasta.

Arkeologit tekivät Pariisissa häkellyttävän löydön juna-aseman laajennustöiden yhteydessä – maan alta paljastui nykyisen Pariisin paikalla aikoinaan sijainneen muinaisen Lutetian kaupungin hautausmaa.

Lähes 2 000 vuotta vanhoissa haudoissa on säilynyt luurankojen ohella myös runsaasti esineitä. Vaikka ensimmäiset haudat löytyivät vasta noin kuukausi sitten, ne ovat tarjonneet arkeologeille jo runsaasti uutta tietoa kelttiläisestä pariisien heimosta, joka perusti alueelle ensimmäisen kaupungin noin 250 eaa.

Valtava hautapaikka löytyi Pariisin sydämessä sijaitsevan Port-Royalin rautatieaseman uuden sisäänkäynnin rakennustöiden yhteydessä.

Alueella on tehty mittavia rakennustöitä 1970-luvulta asti, joten on hämmästyttävää, että hautausmaa löytyi vasta nyt – pariisilaiset ovat siis tepastelleet sen päällä satoja vuosia.

Hautausmaa, Pariisi.

Jotkut luurangoista löytyivät vain metrien päästä Port-Royalin asemasta.

© Nicolas Warmé, Inrap

Hautausmaa pysyi piilossa lähes 2 000 vuotta

Kaivauksista vastaa Ranskan kansallinen arkeologian tutkimusinstituutti INRAP, joka on tähän mennessä tutkinut vasta vain noin 200 m2:n laajuista aluetta aseman ympärillä.

INRAPin antropologi Camille Colonna kertoi lehdistötilaisuudessa, että hautojen epäillään olevan osa laajempaa Saint Jacquesin hautausmaata.

Se oli Lutetian suurin hautausmaa, ja arkeologien mukaan se on voinut olla Rooman valtakunnan aikana jopa neljän hehtaarin laajuinen. Hautausmaasta on aiemmin löytynyt vain muutamia hautoja 1800-luvulla. Silloin niistä vain vietiin arvokkaimmat esineet, minkä jälkeen haudat jälleen peitettiin ja ne jäivät myöhemmin rakennusten alle.

INRAPin johtaja Dominique Garcia korosti löydön merkitystä, sillä tätä osaa hautausmaasta ei ole vielä koskaan aiemmin tutkittu: ”Kukaan ei ole nähnyt näitä hautoja sitten antiikin aikojen.”

Video – arkeologiset kaivaukset Pariisissa:

Video

Heimo omaksui roomalaisen mytologian

Tähän mennessä löydettyjen 50 haudan luurangot ovat kuuluneet pariisien heimon jäsenille. Heimo asui Seinen etelärannalla 300-luvulta eaa. alkaen, ja he olivat muun muassa taitavia maanviljelijöitä ja metallintyöstäjiä.

Gallian sodassa pariisit taistelivat Julius Caesarin johtamia roomalaisia vastaan yhdessä muiden gallialaisheimojen kanssa. Kun Lutetia piiritettiin, pariisit päättivät polttaa kaupungin ja sen sillat, jotta roomalaiset eivät pääsisi käsiksi Lutetiaan.

Roomalaisille valkeni kuitenkin valloituksen jälkeen, että Lutetian sijainti Seinen varrella keskellä tärkeitä kauppareittejä oli ihanteellinen. Roomalaiset käyttivätkin etenkin 100-luvulta lähtien valtavasti resursseja Lutetian kehittämiseen roomalaiseksi suurkaupungiksi.

Nyt löydetyn hautausmaan luurangot todistavat myös siitä, että pariisit palasivat kaupunkiin roomalaisten valloituksen jälkeen.

Arkeologit ovat löytäneet haudoista monia hautalahjoja, muun muassa keramiikkaa, lasia ja kokonaisen sian luurangon, jotka kertovat hautausten yhteydessä jumalille suoritetuista uhrauksista. Eräs kiinnostava yksityiskohta on yhden luurangon suusta löytynyt kultakolikko.

Arkeologit ovat pystyneet sen perusteella ajoittamaan haudan 200-luvulle. Löytö kertoo myös pariisien omaksuneen kreikkalaisroomalaisen ”Kharonin obolin” perinteen – oboli oli kolikko, joka annettiin vainajalle, jotta tämä pystyisi maksamaan lautturi Kharonille matkasta tuonpuoleiseen.

On selvää, että arkeologit ovat tässä vaiheessa saaneet vasta pintaraapaisun siitä, mitä kaikkea valtava hautapaikka voi kertoa muinaisesta Pariisista, ja alueessa riittäisikin tutkittavaa vielä vuosikausiksi.

Hautausmaa, Pariisi.

Arkeologit ovat löytäneet 50 luurangon lisäksi monia hautalahjoja, etenkin keraamisia ruukkuja, jotka ovat voineet sisältää ruokia ja juomia.

© Gwenaëlle Desforges, INRAP