Pronssikausi tuli Englantiin
Tutkimusten mukaan vanhempi mies oli kuollessaan 50–60-vuotias. Hänen kuolinsyytään ei tiedetä.
Hoodin mukaan miehet kuuluivat niin sanottuun kellopikarikulttuuriin. Aiempien tutkimusten perusteella kulttuuri saapui Englantiin noin 2400 eaa., ja sen mukana saarelle saapuivat myös kupari ja pronssi.
Radiohiiliajoitus osoitti, että miehet kuolivat noin 200 vuotta myöhemmin, jolloin kulttuuri oli levinnyt suureen osaan Englantia.
Arvoitus ei ehkä ratkea koskaan
Päällikön hautalahjoihin kuului muun muassa neljä naudantaljaa, kuparitikari ja kivinen rannesuoja. Neljä naudantaljaa olivat aikoinaan hyvin arvokkaita, ja ne kertovat vainajan korkeasta asemasta.
Vanhemmalla miehellä oli haudassaan vain yksi naudantalja.
Hoodin mukaan on mahdollista, että miehet haudattiin samaan aikaan. Niinpä on myös mahdollista, että vanhempi mies oli – tahtoen tai tahtomattaan – uhrattu seuraamaan päällikköä tuonpuoleiseen.
”Siitä ei ole mitään todisteita, mutta olosuhteet huomioon ottaen sitä mahdollisuutta ei voida täysin poissulkeakaan”, Andrew Hood kertoo.
Aiemmin, kun vainajia on löydetty istualleen haudattuna, heidän on usein päätelty olleen pappeja tai šamaaneita. Esimerkiksi pronssikauden Siperiassa šamaanit haudattiin osittain istuvaan asentoon.
Hoodin mukaan on mahdoton sanoa, mikä on totuus tämän miehen tapauksessa: ”Hän jäänee meille arvoitukseksi.”