Naiset metsästivät jo 9 000 vuotta sitten

Kivikautisen naisen haudassa olleet keihääkärjet ovat saaneet tutkijat kyseenalaistamaan vanhoja käsityksiä. Tutkimus on kuitenkin saanut osakseen myös ankaraa kritiikkiä.

Kivikautisen naisen haudassa olleet keihääkärjet ovat saaneet tutkijat kyseenalaistamaan vanhoja käsityksiä. Tutkimus on kuitenkin saanut osakseen myös ankaraa kritiikkiä.

Shutterstock

Neljä heittokeihään kärkeä kivikautisen naisen haudassa ravistelevat tiedemaailmaa. Tähän asti on pidetty selvänä, että vain miehet metsästivät kivikaudella, mutta löytö haastaa sen käsityksen.

Arkeologit löysivät vuonna 2018 Andeilta Titicacajärven läheltä 9 000 vuotta sitten eläneen metsästäjän haudan. Nyt haudan tutkimuksista tehty raportti on valmistunut ja julkaistu.

Titicacajärvi on Andien vuoristossa 3 800 metrin korkeudessa merenpinnasta.

© Shutterstock

Metsästäjä sai metsästyskeihäiden teriä hautaansa

”Toisen reisiluun päällä oli kasassa 20 kivistä työkalua. Ne ovat mahdollisesti olleet nahkapussissa, joka on aikaa sitten hajonnut”, Kalifornian yliopiston (UC) tutkijat kirjoittavat hiljattain julkaistussa raportissaan.

Esineissä oli muun muassa neljä terävää heittokeihään terää. Kivikaudella heittokeihillä metsästettiin suuria eläimiä.

Naisen haudasta löytyi neljä kivistä keihäänkärkeä. Läheisestä haudasta, jossa oli noin 25-vuotias miespuolinen metsästäjä, löytyi yksi keihäänkärki.

© Randall Haas, University of California, Davis & Shutterstock

Nainen oli teini-ikäinen

Naisen hampaista tehdyn iänmäärityksen mukaan hän oli 17–19-vuotias, kun hän kuoli tutkijoille tuntemattomasta syystä.

”Heimo hoiti lapsia kollektiivisesti, mikä mahdollisti myös naisten osallistumisen jahtiin”, tutkimuksen johtaja, antropologi Randall Haas Kalifornian yliopistosta kertoo.

Tutkimuksen arvostelijat huomauttavat, että aseita on löydetty myös kivikautisista lasten haudoista, joten vaikka on mahdollista, että 7000-luvulla eaa. elänyt nainen oli metsästäjä, siitä ei ole varmoja todisteita.