Muumioitu sikiö kärsi harvinaisesta sairaudesta
Egyptiläisen muumion tarkka kuvantaminen paljasti pahasti epämuodostuneen poikasikiön.

Vuoteen 2016 tutkijat uskoivat muumion olevan lintu.
Egyptiläinen nainen oli 23.-28. viikolla raskaana, kun hän 2100 vuotta sitten synnytti – todennäköisesti – kuolleen poikalapsen. Poika kärsi harvinaisesta anenkefalia-nimisestä kehityshäiriöstä, ja esimerkiksi hänen päänsä oli epämuodostunut ja korvat sijaitsivat pään takaosassa. Sen sijaan hänen varpaansa ja sormensa olivat täysin virheettömät.
Supertarkka kuvantaminen
Western Universityn tutkijat kuvasivat museon pienimmän muumion mikro-TT-laitteella, ja Maidstone Museum kertoi tuloksesta lehdistötiedotteessa.
Muumioitua sikiötä ei ole koskaan aikaisemmin kuvannettu yhtä tarkalla laitteella.
Tutkijat luulivat muumion olevan lintu
Pieni muumio yllätti jo vuonna 2016, kun sille tehty tavallinen TT-kuvaus paljasti, että se ei ollutkaan haukka, kuten tutkijat olivat olettaneet muun muassa sen sarkofagin koristelun perusteella, vaan ennenaikaisesti syntynyt ihmislapsi.
Syytä lapsen kehityshäiriöön ei tiedetä, mutta se saattoi johtua äidin aliravitsemuksesta ja esimerkiksi kasvisten ja viljatuotteiden sisältämän folaatin liian vähäisestä saannista.
Ei tiedetä, miksi lapsi muumioitiin tai miksi se haluttiin saada näyttämään linnulta. Yhden teorian mukaan erikoiselta näyttävällä sikiöllä uskottiin ehkä olevan jonkinlaisia maagisia voimia.