ASSAF PERETZ, IAA

Muinaisessa haudassa oli oopiumia

Israelista Tel Avivin läheltä on löydetty vanhin todiste oopiumin käytöstä. Huume löydettiin yli 3 000 vuotta vanhasta haudasta.

Israelissa noin 11 kilometrin päässä Tel Avivista sijaitsevassa Yahudissa oleva hautapaikka on herättänyt kansainvälistä kiinnostusta, sillä 3 400 vuotta vanhasta haudasta löytyi varhaisin tunnettu todiste oopiumin käytöstä.

Hauta löydettiin jo vuonna 2012, ja tuolloin arkeologit arvelivat, että haudassa vainajan vierellä olleet oopiumiunikon siemenkotaa muistuttavat ruukut saattaisivat sisältää oopiumia. Tutkimukset ovat nyt vahvistaneet teorian.

Arkeologien mukaan haudassa ollut oopiumi oli ilmeisesti kasvatettu nykyisin Turkkiin kuuluvalla alueella ja ruukut oli valmistettu Kyproksella. Oopiumi oli kansainvälistä kauppatavaraa.

Osa haudassa olleista ruukuista oli ylösalaisin käännettyjen oopiumiunikon siemenkodan muotoisia.

© ASSAF PERETZ, IAA, Shutterstock

Suru lientyi pössyttelemällä

Israelin muinaismuistoviraston tutkijat ovat esittäneet teorioita siitä, miksi vainajien hautaan pantiin oopiumia. Hautajaisseremonioihin osallistuneet ehkä polttivat oopiumia nostattaakseen vainajan hengen seremoniassa sekä päästäkseen itse hurmosmaiseen tilaan.

”On myös mahdollista, että ruumiin vierelle asetettu oopiumi oli tarkoitettu vainajan hengelle, jotta se voisi nousta haudasta ja valmistautua kohtaamaan sukulaisiaan tuonpuoleisessa”, tohtori Ron Beeri Israelin muinaismuistovirastosta selittää.